Sotilaspoikien historiaan uusi luku

Janne Salmivaara

OULU Pohjoissuomalaisten sotilaspoikien historia on saanut uuden luvun. ”Pohjan pojista Pohjan miehiksi” -kirja julkistetaan tänään Oulun kaupungintalon juhlasalissa kello 14. Oulunseudun Sotilaspoikien Perinnekillan kustantama historiateos Oulun Suojeluskuntapiirin sotilaspoikatoiminnasta valottaa sotilaspoikien talvi- ja jatkosodan kokemuksia Oulussa ja maakunnassa.

Sotilaspoikatoiminnan juuret ovat vuoden 1918 suojeluskunta-asetuksessa. Alle 17-vuotiaat pojat eivät virallisesti saaneet osallistua suojeluskunnan toimintaan, joten heille järjestettiin omaa toimintaa. Näin syntyivät niin sanotut Oravakomppaniat Helsingin suojeluskunnan poikayksikön mukaan.

Vuonna 1920 suojeluskunnat aloittivat poikatoiminnan kehittämisen, mutta vasta vuonna 1928 poikatoiminta virisi valtakunnallisesti suojeluskunnan toiminnan osana.

Sotilaspoikia oli vuonna 1939 lähes 32 000. Jatkosodan aikana sotilaspoikiin liittyi lisää poikia ja vuoden 1942 lopussa heitä oli yli 70 000. Sotilaspoikajärjestön toiminta loppui, kun Suojeluskuntajärjestö lakkautettiin 3.11. 1944.

Sotilaspojat toimivat lähinnä lähettitehtävissä sekä esikunnan tukitehtävissä.. He osallistuivat myös ilmavalvontaan, väestönsuojeluun, vartio- ja kuljetustehtäviin ja joissakin tapauksissa myös desanttien jäljittämiseen.

Vaarallisia tehtäviä

Sotilaspojat kokivat tehtävänsä tärkeiksi. Voimakas isänmaallisuus oli leimallista kaikille ja vähäisimmätkin tehtävät täytettiin ylpeydellä. Joskus jouduttiin kilpasille kuoleman kanssa, kuten Asko Haikalan kertomus lähettipoikien kokemuksista Oulun pommituksissa talvisodan aikana.

”Pommisuojaan tuli tieto, että Talousseuran talossa palaa. Läksimme Heikki Määtän kanssa katsomaan paloa. Heikin isä Kalle Määttä oli Talousseuran toiminnanjohtaja, myöhemmin maaherra, joten Määtät asuivat talossa. Olimme Pakkahuoneenkadulla palaamassa takaisin pommisuojaan. Pommikoneita lensi matalalla. Konekiväärit tulittivat kadulla suojaan juoksevia ihmisiä. Olimme Heikin kanssa luotisateessa, kun pinkaisimme lyhyehkön matkan Helsingin Osake-Pankin porttikongiin ja siitä pommisuojaan. Se oli nopea pinkaisu, eikä luotikuuro osunut meihin. Kadut olivat hiljaisia ja kuka oli liikkeellä, hän etsi suojaa. Kukaan ei haavoittunut konekiväärien luodeista.”

Haku-Veikko hiihti

Kirjan mukaan Oulun tunnetuin sotilaspoika on hiihtomestari, olympiavoittaja Veikko Hakulinen. Kirjassa kerrotaan, että Haku-Veikko asui Oulussa talvisodan jälkeen syksyyn 1941 saakka Kirkkokatu 22:ssa. Hän kävi Oulussa jatkokoulun loppuun sekä rippikoulun ja osallistui aktiivisesti sotilaspoikien toimintaan. Hiihto luisti mainiosti jo tuolloin.

Toinen tunnettu sotilaspoika oli kirjailija Paavo Rintala. Hän kuvailee vuonna 1984 Kalevassa julkaistussa kirjoituksessa Oulun poikien yhteiseloa saksalaissotilaiden kanssa.

”Silloisen Raksilan, Heinäpään ja Tuiran poikien alamaailma - huligaanit, kuten sanottiin, yhteiskunnan tuleva pohjasakka - me jotka olimme tekemisissä saksalaisten kanssa, tunsimme kokonaan toisen saksalaisen sotilaan kuin sen minkä nykynuoret näkevät television sarjaviihteessä.”

Gunnar tapasi Marskin

Mieleenpainuvin sotilaspoikakokemus taisi olla Gunnar Koskenkorvalla. Hän onnistui tapaamaan Suomen marsalkka Mannerheimin tämän pysähtyessä Oulussa vuonna 1942. Kukaan ei tiennyt marsalkan vierailusta, paitsi marsalkan Oulussa asuva veljentytär. Hän vihjasi Gunnarille tulossa olevasta vieraasta ja se innoitti Gunnaria marsalkan tapaamiseen. Gunnar oli yksin Mannerheimia vastassa rautatieasemalla, mutta ei ehtinyt siellä käyttää laatikkokameraansa. Hän seurasikin vieraita marsalkan veljentyttären luo kuvan saadakseen.

Eva Mannerheim-Weckman kirjoittaa: ”Menin kertomaan sotapojasta marsalkalle. Hän selvästi kiinnostui asiasta, kun sai kuulla, että kysymyksessä oli sotainvalidi ja seurasi minua keittiöön. Gunnar - sillä hän se oli - kavahti jäykkään asentoon ja sanoi kuuluvalla äänellä: - Herra marsalkka, saanko pyytää herra marsalkkaa asettumaan lampun alle, sillä valokuvaamiseni asemalla epäonnistui!

Pojan käsittämätön tunkeilevaisuus nosti kylmän hien minulle. Mutta marsalkan hymy kävi yhä syvemmäksi ja leveämmäksi.

Gunnar vastasi kaikkiin hänen kysymyksiinsä älykkäästi ja sotilaallisesti.

Keittiön lampun valossa otettiin kuin otettiinkin valokuva. Kun marsalkka näki laatikkokameran, hän sanoi: - Jos kuva epäonnistuu, niin kirjoita vain minulle. Saat toisen.”

Kuinka ollakaan, kuva epäonnistui, mutta yhdessä kirjoitettu kirje tuotti tulosta ja posti toi Gunnarille omistetun valokuvan Marskista.

Sotilaspoikien arkea. Sotilaspojat mottitalkoissa Kuivasjärven maastossa. Kuva kirjasta ”Pohjan pojista Pohjan miehiksi”.

Artikkelin lähde Kaleva