Kadotettujen sielujen puiseva metsästys

Pohjoispohjalaisia metsänomistajia houkuteltiin tiedonlähteille Tampereella, mutta lohella ja rieskalla höystettykään tempaus ei sytyttänyt. Synnyinseudultaan leivän perässä kaupunkeihin paenneista harva on huolissaan perintötiluksistaan.

Aimo Kajava, teksti ja kuvat

Pohjois-POHJANMAAN metsäkeskuksen neuvoja, metsätalousinsinööri Pertti Tervonen ei ole nousemassa ensimmäistä kertaa lauteille manttaalimiesten eteen. Tällä kertaa tavallisesti rempseä mies pyörähtelee kuitenkin hieman levottomana.

Tamperelaisen juhlasalin tuolimeri ammottaa tyhjänä. Ilta pimenee, kellon viisarit vääntyvät tuskastuttavasti kohti h-hetkeä, mutta ison auditorion ovi narahtaa harvakseltaan - liian harvakseltaan.

Suulaassa reservin kersantissa on matkasaarnaajan vikaa, mutta joutuuko Tervonen julistamaan kerrankin metsäammattilaisten ilosanomaa tyhjille seinille? Ei nyt sentään, paikalle tulee lopulta puolensataa kuulijaa.

Suomen metsät valuvat tasaiseen tahtiin perinnönjakojen kautta yhä useammin kaupunkilaisten käsiin. Tästä on tullut valtakunnan ongelma, kun maistaan kaukana olevista isännistä vain harva on enää huolissaan tiluksistaan. Peli menee sekavaksi, kun rääseiköt ovat jääneet monen sisaruksen haltuun. Heidän käsissään alkaa olla kolmannes kansallisesti tärkeästä omaisuudesta.

Kasvava yhteisomistus ei ole mikään synti, mutta siihen liittyvä ilmiö sitäkin vakavampi: muutenkin pahasti rästissä olevat hoitotyöt jäävät perintötiloilla usein tekemättä. Riitelyn ja kaikkien kiemuroiden keskellä metsien heitteillejätöstä koituu vuosittain kasvutappioina miljoonavahingot.

Kasvavan urbaanin metsänomistajajoukon on nähty olevan vaikeasti tavoitettavissa. Se ei jäänyt epäselväksi pohjoisen metsäneuvojien Pirkanmaallekaan suuntaamassa iskussa.

Seudulla asuu rekistereiden mukaan yli 400 metsänomistajaa, joilla on maita Pohjois-Pohjanmaalla. Heitä tavoitellaan tiiviisti neuvontailtaan ja seuraavaksi päiväksi lähes kellon kierron kestävään valistustilaisuuteen.

Pohjois-Pohjanmaalta puolenkymmenen hengen voimin tehty massiivinen isku ei saa odotettua vastakaikua - vaikka kutsuissa ja lehti-ilmoituksissa luvattiin tuhdin tietopaketin höystöksi kunnon pohjoispohjalaista evästäkin.

Lohta ja rieskaa piisaa pöydät notkollaan, mutta joskus leivän perässä Pirkanmaalle paenneet suuret joukot pysyivät poissa. Syytä siunaillaan pitkin päivää: oliko keli liian raaka, sattuiko lätkämatsi hankalasti, menivätkö kutsut liian aikaisin vai myöhään vai...

Pohjoisen metsäammattilaisten yritys oli hyvä. Tällä kertaa suurin odotuksin hiottu tempaus kuitenkin paljastaa, että kaupunkilaisten neuvominen voi olla karuimmillaan kadotettujen sielujen puisevaa metsästystä.

Aivan mönkään metsämiesten reissu ei tietenkään mennyt. Parissa päivässä puhuteltiin vajaat sata ihmistä.

”Tällaistahan tämä on - aina valitetaan, ettei mitään tarjota. Kun neuvontaa järjestetään, vain pikkujoukko vaivautuu paikalle. Kyllä se kaupparatsun kymmenenen prosenttia pitää paikkansa”, Pudasjärven metsänhoitoyhdistyksessä perikuntia opastava Mikko Puhakka murahtaa ja suuntaa taksilla takaisin kohti pohjoista kiitävälle junalle.

Kaupunkilaismetsänomistajien neuvontaiskun plussaksi voi ainakin laskea sen, että tiedonlähteille saapuneet olivat liikkeellä tositarkoituksella.

Monen omistajan tarina on tuttua tutumpi: vuosikymmeniä sitten kotikonnut saivat väistyä leivän tieltä. Kun hiekkaa on valunut tiimalasissa tarpeeksi, nuorena muuttaneet ovatkin nyt kypsissä kymmenissä ja synnyinseudulla olevien maiden omistajia.

Oli metsä ostettua tai perittyä, osa kaupunkilaisista osaa myös laittaa sille arvon ja hoitaa sitä sen mukaisesti. Palstan koolla ei välttämättä ole arvostuksen kanssa mitään tekemistä.

Helsingissä syntynyt, mutta Pirkkalassa nyt asuva Elsi Laitila on miehensä Markuksen kanssa harvinaisempi metsänomistaja.

Isältä perityn pienen palstan olemassaolo paljastui vasta vuosikymmenien päästä, kun vanha kauppakirja löytyi suvun papereista. Pudasjärven Tannilasta Elsin isoisä oli ostanut pojalleen palan maata jo vuonna 1927, mistä 1930-luvulla Helsinkin muuttanut poikakaan ei ollut tietoinen.

Omistusten selvittyä Laitilat ostivat toisenkin maa-alan ja nyt suku rakentaaa itselleen Pudasjärvelle mökkiä sekä kunnostaa vanhoja paikkoja.

”Huonosti olin isäni tarinoihin perehtynyt. Nyt sukulaisten kanssa puhuessa paljastuu kaikenlaista mielenkiintoista - löysin aika ison palan juuriani”, Elsi Laitila iloitsee.

Oulusta seitsemän vuotta sitten Tampereelle muuttanut Matti Länkelä on metsänomistaja, josta moni kaupunkilainen voisi ottaa mallia. Hän huolehtii kahdelta isotädiltään Kempeleestä perimäänsä 19 hehtaarin metsätilaa ammattimaisin ottein.

Länkelälle metsä ei ole kuitenkaan kylmää omaisuutta, vaikka hän haluaakin varmistua sen tehokkaasta kasvusta.

”Metsällä on tunnearvoa, kun sen on saanut lahjaksi. Hoitosuunnitelma tehtiin, että saadaan rahatkin pois. Metsien hoitamisessa minulle on kuitenkin tärkeää, että se tehdään mahdollisimman luonnonmukaisesti. Inhoan avohakkuita ja aukirepimisiä. Niitä saa tallata marjareissuilla aivan tarpeeksi”, Länkelä sanoo.

Hänen mielestään pohjoisessa oivallettu suora tempaus lähestyä metsänomistajia kaupunkiin on erinomainen asia.

Länkelä sanoo perehtyneensä metsänhoidon kiemuroihin alan lehdistä ja kyselemällä neuvoja. Häntä kiinnostaa neuvontilaisuudessa erityisesti verokysymykset.

Metsäammattilaisille kaupunkilaisten neuvomisessa riittää sarkaa, sillä monelle maat ovat kaukana jossain.

Pudasjärveltä lähes 30 vuotta sitten Tampereelle matkannut Pirkko Ronkainen sanoo, ettei hän ole käynytkään koskaan kaikilla perintömaillaan. Siskon pojan Jesse Perulan kanssa hän kuuntelee metsäneuvoja hieman ymmällään.

”Neuvot tulevat tositarpeeseen ja on hienoa, että tietoa on tuotu Tampereelle saakka. Kun ei ole ikinä käynyt näillä palstoilla, ihmettelee, kuinka paljon siellä on puuta. Tietoa tulee kuitenkin yhdellä kertaa liikaa”, Ronkainen arvioi.

Maat ovat niin kaukana, että niiden hakkuut on teetettävä pudasjärveläisellä osuuskunnalla. Suurempia tunnearvojakaan Ronkaisella ei ole tiluksilleen.

”Hieno mökin paikka siellä olisi”, Perula huomauttaa.

Kuuden sisaruksen kanssa metsää myös Pudasjärveltä vajaat sata hehtaaria omistava Pekka Ponto on tyypillinen kaupunkilainen perintötilallinen.

Synnyiseudulta saadut metsät ovat niin etäällä, että niiden hallinnointi on vaikeaa. Tilukset pitäisi siirtää yhden omistajan nimiin, mutta kukaan sisaruksista ei ole innostunut. Maita on yritetty tämän vuoksi jo kaupatakin, mutta Ponto arvelee, että pyyntö on ollut liian kova. Hänelle metsillä on edelleen tunnearvoa.

”Pitäisin parempana, että maat säilyisivät jollakin tavalla suvun hallussa”, Ponto sanoo.

Kaupunkilaiset 1, mies ottaa kahvia

Aimo Kajava

Oululainen Matti Länkelä on mallikas kaupunkilaisomistaja. Hän huolehtii metsänsä kasvusta, mutta tunteella.

Kaupunkilaiset 3, mies piirtoheittimen edessä

Aimo Kajava

Metsät valuvat kaupunkilaisten omistukseen. Kolmannes tiloista on jo perikuntien hallussa. Pertti Tervonen kertoo yhteisomistuksen kiemuroista.

Kaupunkilaiset 4, mies ja kourallinen yleisöä.

Aimo Kajava

Tampereen seudulla on parikymmentä tuhatta metsänomistajaa, mutta perikunnille suunnattuun iltaan tuli vain puolensataa ihmistä. Pertti Tervonen jaksoi silti saarnata yhteisomistuksesta yli kaksi tuntia.

Kaupunkilaiset 5, nainen, poika ja mies

Aimo Kajava

Uutta tietoa omista maista. Pirkko Ronkainen ja Jesse Perula kuuntelivat tarkasti Mikko Puhakan neuvoja, mitä Pudasjärvellä oleville metsille pitäisi tehdä.

Kaupunkilaiset 6, lähis eväistä

Aimo Kajava

Oulusta kuskatut pohjoisen herkutkaan eivät saaneet väkeä liikkeelle.

Kaupunkilaiset 7, nainen ja mies hörppivät kahvia

Aimo Kajava

Elsi ja Markus Laitila osaavat arvostaa tiluksiaan, vaikka ne eivät ole kovin suuria. Elsille niiden kautta löytyi iso palanen juuriakin.

Artikkelin lähde Kaleva