Artikkelin lähde Kaleva
Yksi nainen huipulla
Sellutehtaan johtaja Maarit Herranen Kemistä on Pohjois-Suomen bisnesnainen numero 1. Valinta on helppo: hän on ainoa naisjohtaja 33 suurimmasta pohjoissuomalaisesta yrityksestä.
Päivi Alasuutari
Naisella on bisnesmaailman huipulla yksinäistä, ainakin mitä naisseuraan tulee. Kävimme läpi Pohjois-Suomen 33 suurimman yrityksen johtoryhmät selvittääksemme naisten osuuden bisnesmaailmassa. Kovimmalla paikalla oleva nainen oli helppo valita; Oy Metsä-Botnia Ab:n Kemin sellutehtaan johtaja Maarit Herranen on ainoa nainen yritysten ylimmässä johdossa, johon lasketaan pääjohtajat ja toimitusjohtajat.
Muita johtajanimikkeellä olevia naisia yrityksistä löytyi kuusi. Kaikkiaan naisia oli yritysten johtoryhmissä 26, muiden tehtävänimikkeet viittaavat keskijohdon tehtäviin: talouspäälliköitä, henkilöstö-, ympäristö-, laskenta- ja materiaalipäälliköitä, controllereita.
Professori Sinikka Vanhala Helsingin kauppakorkeakoulun Johtamisen laitokselta arvioi, että naisia on suurten yritysten ylimmässä johdossa Pohjois-Suomessa vieläkin harvemmassa kuin Suomessa keskimäärin. Tilastokeskuksen tutkimus vuonna 1993 kertoi, että maan 200 suurimmassa yrityksessä naisia oli ylimmässä johdossa kaksi prosenttia. Pohjois-Suomessa naisten osuus jää yhteen tähteen, Maarit Herraseen.
Tarkastelussa mukana olleet 33 yritystä mahtuvat koko Suomen mittakaavassa maan 500 suurimman yrityksen joukkoon. Pohjois-Suomessa vaikuttavien monikansallisten tai valtakunnallisten konsernien paikallista merkittävyyttä yrityksenä on arvioitu sen mukaan, kuinka suuri paikallinen yksikkö on.
Nokian Oulun yksiköt eivät ole vertailussa mukana. Nokialta saatuja tietoja on vaikea verrata muihin yrityksiin, koska sen organisaatioissa ei ole perinteisiä johtoryhmiä, ei toimitus-, talous-, myynti- ym. johtajia.
Johtajanimikkeellä ja keskijohdossa työskenteleviä naisia listan yrityksissä on karkeasti ottaen samassa mitassa kuin maassa keskimäärin, noin 13 prosenttia molempia.
”Pohjoissuomalaiset yritykset näyttävät noudattelevan yleisiä linjoja naisten rekrytoinnissa johtoon. Suurissa yrityksissä naiset etenevät kohtuullisesti keskijohtoon ja jopa yksiköiden johtoon, mutta siitä ylöspäin pääsy on todella tiukassa”, Sinikka Vanhala arvioi.
Hän epäilee, että julkisuudessa naisten etenemismahdollisuudet yritysmaailmassa näyttävät tasa-arvoisemmilta kuin mitä ne todellisuudessa ovat, koska harvat huipulle nousseet naiset ovat paljon esillä tiedotusvälineissä.
Naisjohtajien kolmen kärki, tehtaanjohtaja Maarit Herranen, talousjohtaja Vuokko Tanska ja talousjohtaja Anna-Liisa Möksä löytyvät kaikki Pohjois-Suomen perinteisiltä raskaan teollisuuden aloilta. Aloilta, jotka varsinkin tehdassalien puolelta ovat miesten valtakuntaa. Johtavista naisista löytyy toinenkin yhteinen piirre; kaikki ovat nousseet tehtäviinsä niin sanottua pitkää linjaa suuryrityksen sisällä.
It-alallakin naisia nousee johtoon, vaikka alalle valmistuu miehiä paljon enemmän kuin naisia. Sitä kummallisempaa onkin, että naisvaltaisen kaupan alan johto on suuryritystasolla Pohjois-Suomessa jäänyt miesten reviiriksi: Kesko Pohjois-Suomi, Osuuskauppa Arina, Osuuskauppa Maakunta - ei naisia.
Tehtaanjohtaja sopeutuu roolinsa ehtoihin
Maarit Herranen painelee Oy Metsä-Botnia Ab:n Kemin sellutehtaan saleja niin ripeästi, että hitaampi joutuu kiirehtimään. Yhtä vikkelästi hän tehtaan pihalla on jo autossaan ja matkalla seuraavaan palaveriin. Silti hän ei vaikuta kiireiseltä, vaan olemus on pikemminkin levollinen. On helppo uskoa, kun tämä entinen hiihtosuunnistuksen kilpaurheilija sanoo vahvuudekseen tehokkaan ajankäytön. Se on perua urheiluvuosilta, hän sanoo. Monessa muussakin yhteydessä Maarit Herranen nostaa esille kilpaurheilussa hankittuja avuja. Kuten esimerkiksi sen, että hän pitää elämäänsä kuuluvat erilaiset roolit erossa toisistaan.
Maarit Herranen on pukeutunut kotoisasti villapaitaan ja housuihin, mataliin kenkiin. Hän ei näytä Pohjois-Suomen kovimmalla paikalla olevalta bisnesnaiselta.
”En minä määrittele itseäni sellutehtaan johtajan roolin kautta. Minähän vain teen näitä tehtäviä”, hän sanoo.
Kun tehtaanjohtajan rooliin kuuluu paljon edustamista, yhteydenpitoa sidosryhmiin ja yhteiskuntasuhteiden hoitoa, aika monessa saa olla mukana, kuten esimerkiksi metsästysseuran puheenjohtajana. Maarit Herranen myöntää, että monet edustukselliset velvollisuudet ovat luonteeltaan perinteisen miehisiä. Hän ei vaivaa asialla päätään, ovatpahan vain tehtävän tuomia velvollisuuksia.
Osalle johtajamiehistä edustustehtävissä syntyvät verkostot muodostuvat ehkä tärkeämmiksi kuin hänelle. Maarit Herranen ei vietä vapaa-aikaansa työssä tutuksi tulleissa piireissä. Hän ei tunne tarvitsevansa työnsä tueksi sen kummemmin hyvä veli - kuin hyvä sisko -verkostojakaan.
”Työhön liittyvät ongelmat hoituvat täällä tehtaan sisällä. Keskustelemme paljon ja tuki ratkaisuihin löytyy pääosin täältä.”
Kun Maarit Herranen tuli tehtäväänsä vajaa kolme vuotta sitten, hän oli koko maassa ensimmäinen nainen sellutehtaan johtajana. Nyt kollegoita on kaksi oman konsernin sisällä. Herrasta ihmetyttää kuitenkin, miksi johtamisessa yleensä naisten osuus kasvaa kovin hitaasti.
”Yksi selitys voi olla perheen ja työn yhteensovittamisen ongelma. Perhevastuut vaikuttavat ehkä edelleen enemmän naisten uravalintoihin”, hän pohtii.
Omassa elämässään Maarit Herranen on sovittanut yhteen johtajuuden ja yksinhuoltajuuden. ”Sopivat pelimerkit” tasapainotteluun ovat löytyneet: hän viittaa jälleen aktiiviurheiluvuosilta peräisin oleviin ajankäyttöavuihinsa.
Lappeenrannan teknillisestä korkeakoulusta prosessitekniikan puolelta valmistunut diplomi-insinööri aloitti sellu-uransa Metsä-Botnian Äänekosken tehtailla 80-luvun puolella. Kun Kemin sellutehtaalle etsittiin johtajaa, konsernin johto pyysi Maarit Herrasta tehtävään, kolmannella keskustelulla hän suostui.
”Tyylini toimia soveltui Kemin tehtaan silloiseen tilanteeseen. Siellä oli tarve saada käyntiin henkilöstön kehitysohjelma, ja minulla oli siihen soveltuvaa osaamista”, hän arvioi.
Maarit Herranen opiskeli 90-luvun puolivälissä Englannista Suomeen tuodussa koulutusohjelmassa ratkaisukeskeistä, myönteisyyteen perustuvaa johtamista. Teollisuuttakaan ei voi enää johtaa käskyttämällä. Hänen työuransa aikana selluteollisuudessa on jo tapahtunut selkeä siirtymää autoritaarisesta johtamistyylistä keskustelevaan, yhteistyötä korostavaan malliin.
”Jos työelämässä edetään organisaatioissa yhä enemmän huolehtimisen ja välittämisen puolelle, naisten taidoille voi tulla lisää kysyntää. Naisen voi olla helpompi ottaa se rooli”, hän miettii.
Sukupuolella ei ole hänen mielestään pitäisi työssä olla merkitystä, mutta sen sijaan on tärkeää, että työyhteisöissä on erilaisia ihmisiä. Sitä kautta molempien sukupuolien läsnäolo tuottaa organisaatioille tärkeää rikkautta, erilaisuutta.
”Rekrytointipäätösten tekijät ovat tärkeässä asemassa muutoksen tekijöinä. He vastaavat siitä, että todella etsivät henkilöitä molemmista reserveistä, sekä miehistä että naisista”, hän miettii.
Naisten vahvuudet nousussa
Vuokko Tanska ohjaa vieraat neuvotteluhuoneeseen, kaataa kahvia kuppeihin. Ei, hän ei ole miettinyt sitä, että olisi Rautaruukki Steel Oy:n talousjohtajana naisena harvinaisen korkeassa asemassa. Mitä nyt sitä kautta, että hän tapaa harvoin naisia vastaavilla paikoilla. Ja erilaisissa neuvotteluissa ja palavereissa hän on usein ainoa nainen.
Rautaruukki Steel Oy kuuluu Pohjois-Suomen neljän suurimman yrityksen joukkoon ja valtakunnallisestikin se sijoittuu liikevaihdoltaan noin sijaluvulle 55. Rautaruukki konsernin Raahen ja Hämeenlinnan terästehtaat yhdistettiin vuonna 1998 samaan liiketoimintaryhmään Rautaruukki Steel Oy:ksi. Silloinen Raahen terästehtaan laskentapäällikkö, ekonomi Vuokko Tanska pyydettiin uuden yksikön talousjohtajaksi.
”Se oli vakava kokemus. Tehtävän tarjoaminen minulle tuli täydellisenä yllätyksenä”, hän kertoo.
Hyvin hän on talousjohtajan tehtävässä viihtynyt. Se on antanut entistä laajemman näkökulman koko yrityksen toimintaan. Uutta ja haasteellista on erityisesti johtoryhmälle kuuluvat asiat strategiasuunnitteluineen. Suoraan taloushallinnossa hänellä on 40 alaista, mutta tiimiin kuuluu lisäksi talousasioista vastaavaa henkilöstöä ryhmän muissa yksiköissä ja tytäryhtiöissä.
”Onhan tämä kovaa työtä ja vaatii paljon, mutta en osaa kuvitella toisenlaista elämänmuotoa. Työni on kiinnostavaa ja olen aina tehnyt ja halunnut tehdä kovasti töitä.”
Vuokko Tanska miettii, että tavallaan hänen uransa on koko ajan edennyt onnellisten tähtien alla. Hän ei ole kokenut tilanteita, joissa olisi varsinaisesti kilpaillut kiinnostavista asemista työelämässä. Siksi ei ole jäänyt haavojakaan siitä, että olisi tuntenut jääneensä valinnassa toiseksi sukupuolensa takia.
”Sitä en tiedä, enkä ole koskaan kysynyt, miksi alun perin tulin valituksi vuonna 1980, kun Raahen terästehtaalle haettiin laskentaekonomeja. Miehiäkin oli hakijoina. Myöhemmin kuulin, että `tytön' valintaa oli jossain hämmästeltykin. Haastattelussa toki kysyttiin, miten arvelen `noiden poikien' kanssa pärjääväni”, hän kertoo.
Vuokko Tanska haluaa välttää tulkitsemasta asioita sukupuolinäkökulmasta.
”Kun naisia on vielä nykyään vähän johtotehtävissä, on luonnollista, että hänen miesten mallista poikkeava toimintatapansa voi kiinnittää huomiota, sitä arvioidaan. Ei arviointi silloin kohdistu naiseen, vaan tapaan toimia”, hän pohtii.
Monesti sanotaan, että edetäkseen urallaan naisen kohdalla ei riitä, että hän on ammatissaan yhtä hyvä kuin mies, hänen täytyy olla vielä pätevämpi. Vuokko Tanska uskoo ja toivoo, ettei naisten tarvitse tavoitella johtopaikkoja lyömällä miehet laudalta.
”Johtamisessa eri aikoina korostuvat erilaiset ominaisuudet. Tarvitaan uudenlaisia toimintatapoja, sellaisia, joihin naisilla on enemmän luontaisia taipumuksia”, hän arvioi.
Johtaminen on muuttunut yhä enemmän ryhmätyöksi, ja ryhmä tarvitsee monenlaista osaamista. Vuokko Tanska arvioi naisten vahvuuksiksi juuri ihmissuhdetaidot ja ryhmässä työskentelemisen.
”Tämän päivän johtaminen on yhteistyötä, minä en usko yhden ihmisen show'n voimaan. Autoritaarisen johtajuuden aika on ohi. Sitä paitsi kova tyyli on kovin yksinäinen, siinä kaatuu helposti”, hän toteaa.
Vuokko Tanska toivoisi, että naisia tulisi lisää johtotehtäviin juuri johtamistavoissa tapahtuvan luonnollisen kehityksen kautta. Silloin sekä naiset että miehet tulisivat valittua osaamisensa, ei sukupuolensa, perusteella. Hän uskoo, että naisten mukaan tulo organisaatioihin on nyt hyvässä alussa. Vauhtikin paranee: ei tarvitse odottaa 20 vuotta, että naisia olisi ylimmässä johdossa kaksi prosenttia tämän päivän yhden prosentin sijaan.
Kesätöistä johtajaksi
Talousjohtaja Anna-Liisa Möksä Avesta Polarit Steinless Oy:sta, Tornion terästehtaalta, miettii, ettei hän itse asiassa ole työuransa aikana muuta paikkaa hakenut kuin kesätöitä vuonna 1980 Outokummun terästehtaalta, oston puolelta. Torniosta ylipäänsä siksi, että opiskelijan kannatti olla kesä äidin lihapatojen ääressä. Opiskelupaikka oli Vaasan kauppakorkeakoulu, pääaineena laskentatoimi.
Niin siinä sitten kävi, että hän otti kesätöiden jälkeen vastaan äitiysloman sijaisuuden samasta paikasta.
”Työelämä kaappasi mennessään. Pian siirryin taloushallinnon puolelle ja aina avautui uusia tehtäviä. Opiskelut vähän venyivät, mutta hoidin ne kuitenkin päätökseen työn ohessa”, hän kertoo.
Ensimmäinen esimiestehtävä oli kirjanpitopäällikön työ, sitä ennen hän vastasi projektista, jossa uusi kirjanpitojärjestelmä otettiin käyttöön.
Vuonna 1990 vuorossa oli nousu talouspäälliköksi silloiseen Outokumpu Steel Oy:öön. Elettiin aikoja, jolloin Outokummun eri toiminnot yhtiöitettiin itsenäisiksi yhtiöiksi, joiden holding-yhtiö Outokumpu Steel Oy oli.
Noin kuusi vuotta sitten hänelle tarjottiin silloisen Outokumpu Polarit Oy:n talousjohtajuutta. Hän siirtyi emoyhtiöstä tuotantoyhtiön töihin vastuualueenaan talous ja rahoitus sekä osa informaatioteknologiasta.
”Tuotantoyhtiössä ollaan enemmän tekemässä `oikeiden asioiden' kanssa. Holding on enemmän talousraportointia, siinä ei mennä numeroiden taakse”, hän kuvailee peruseroa.
Vaikka naiselle harvinaisella paikalla onkin, Anna-Liisa Möksä ei varsinaisesti pidä itseään kunnianhimoisena eikä varsinkaan uraihmisenä. Kotiseutu, pohjoisessa asuminen ja eläminen merkitsee hänelle paljon enemmän kuin ura. Joskus hänelle on tarjottukin tehtäviä konsernin sisällä etelässä, mutta hän lähtisi vain pakon edessä.
Anna-Liisa Möksä huomauttaa, että vaikka terästeollisuus perinteisesti miesten ala onkin, naiset kuitenkin näkyvät talous- ja henkilöstöhallinnossa, vähemmän insinööritieteen osaamista edellyttävissä tehtävissä. Hänen oma lähityöpiirinsä on itse asiassa naisvaltainen, it-puolella molempia sukupuolia on suurin piirtein yhtä paljon. Työarjessa miehisyys näkyy johtoryhmässä ja vastaavissa yhteyksissä; niissä palavereissa hän on usein ainoa nainen.
Asenteet selittävät paljon sitä, miksi nainen on harvoin johdossa, mutta hän arvelee perhesyiden painavan edelleen paljon naisten omissa valinnoissa. Toisaalta Anna-Liisa Möksä miettii, että naisille tyypillinen itsekriittisyys voi nousta esteeksi haasteiden vastaanottamiselle.
”Tunnistan itsessänikin tämän ominaisuuden. Usein vaadimme itseltämme liian paljon”, hän sanoo ja miettii, että toisaalta kysymys voi olla myös tuntemattoman pelosta: kun ei ole naispuolisia esimerkkejä, pitää johtamistehtäviä ihmeellisempinä kuin ne ovatkaan.
Työtä se vain on, hän toteaa omasta kokemuksestaan. Paljon aikaa ja energiaa vievää tosin. Hän miettii kuitenkin olevansa sikäli omalla alallaan, että viihtyy aina vain, vuodesta toiseen, numeroiden parissa. Toisinaan haluttaa tehdä jotain käsillään, saada näkyvää aikaan. Kesäisin hän tekee sen puutarhassa, talvella, jos tulee aikaa hengähtää, käsitöitä tekemällä.
Tie eteenpäin
Sourcing Site Manager Susanna Maunu on yksi Nokian Oulun yksiköiden noin 4 300 työntekijästä, yksi noin kymmenestä johtavassa asemassa olevasta naispuolisesta työntekijästä, miehiä vastaavan tasoisella paikalla on vajaa 80. Nokian tiimeihin ja verkottumiseen perustuvaa organisaatiota ei voi suoraan verrata muihin yrityksiin eikä varsinkaan muihin aloihin, mutta kaiken kaikkiaan Susanna Maunun aseman voi laskea kuuluvan keskijohtoon. Tilastokeskuksen vajaan 10 vuotta vanhan aineiston mukaan naisia on keskijohdossa noin 13 prosenttia, ja samoissa lukemissa näyttää Nokiakin liikkuvan.
”Mahtava ikkunapaikka koko tuotantoketjuun komponentista tuotteeksi. Tässä pystyy katselemaan moneen suuntaan, mitä eri osa-alueilla tapahtuu”, hän kuvaa työtänsä globaalissa organisaatiossa. Sourcing on materiaalihallintoa. Siinä työskentelevät huolehtivat, että kaikki matkapuhelimen valmistamiseen tarvittavat komponentit ovat saatavissa tuotteen koko elinkaaren ajan. Susanna Maunu taas huolehtii tässä organisaatiossa työskentelevistä ihmisistä ja on henkilö, johon muut yksiköt ottavat yhteyttä materiaalihallintoon liittyvissä asioissa. Hänen tittelissään ”site” tarkoittaa paikallista; hän vastaa, mitä Oulussa tapahtuu tällä alueella.
Susanna Maunu halusi jo lukioikäisenä teekkariksi. Niin hän tuli opiskelemaan Oulun yliopistoon prosessitekniikkaa, tuotantotalouden suuntautumisvaihtoehtoon. Diplomityön hän teki tuotannon ohjauksesta. Nokialle hän tuli valmistuttuaan vuonna 1994, materiaaliprojektin vastaavaksi tuoteprojektiin. Nykyisessä tehtävässään hän on ollut pari vuotta.
”Lähtötilanne oli vaikea, siirryin tavallaan kaverista esimieheksi. Työkaverit eivät oikein tienneet, mikä minun paikkani ja tehtäväni oikein oli, ja itselläkin se oli etsimisessä. Nykyään meillä on hyvin harmoninen ryhmä. Tiedämme omat roolimme ja vahvuutemme”, Susanna Maunu kuvailee työnsä haasteita.
Hän on tyytyväinen neljännesvuosittain uusittavien työtyytyväisyyskyselyiden tuloksiin; viime aikoina oma ryhmä on ollut tyytyväisyydessään kärjessä. Usein toistuvat työtyytyväisyyskyselyt eivät kuulu Nokian rutiineihin, vaan ”sourcing” on halunnut tutkia asian säännöllisesti.
Susanna Maunulle tiimin toimiminen on ykkösasia, ja oma työ jatkuvaa kasvun paikkaa.
”Sitä pidän tärkeänä, että opin kuuntelemaan ihmisiä ja toimimaan eri tavalla erilaisten ihmisten kanssa”, hän miettii.
Susanna Maunulla on vahva luottamus siihen, että Nokialla asiantuntijuus ja itse kunkin vahvuudet ratkaisevat, ei sukupuoli. Kun Nokialla työntekijät ovat keskimäärin nuorta väkeä, ilmapiirikin tuntuu aivan toiselta kuin millainen mielikuva hänelle jäi terästeollisuudesta kesätöistä opiskeluajoilta. Nokialla ei tytötellä.
Hän on kiinnostunut etenemään ja liikkumaan urallaan; sourcing ei ole mikään viimeinen virka. Eteneminen uralla voi olla toisaalta asiantuntijuuden kehittämistä jollain spesialiteetilla tai johtajuutta, kumpikaan ei pelota.
”Olen sen tyyppinen, että haluan oppia koko ajan jotain uutta, haluan olla asiantuntija omalla alallani”, hän määrittelee.
Eikä hän usko, että sukupuoli voisi olla esteenä omille tavoitteille.
”Meidän henkilöstöpolitiikkakin lähtee siitä, ettei täällä tarvitse jämähtää paikoilleen. Meillä on mahdollisuus tutkituttaa omaa soveltuvuutta ja sitäkin kautta etsiä uusia paikkoja organisaatiossa.”
Artikkelin lähde Kaleva