Kuivaniemen hillitty kultakuume

Joitakin tuhansia miljoonia vuosia sitten leipoi suuri kiventekijä kallioon Oijärven perukoille kultajuonen. Nyt näyttää siltä, että vihreäkiveen kotiutuneelle jalometallille olisi ottaja. Kultajahti on tänään arkista työtä, vailla suurten ryntäysten kiihkoa.

Jouni Knihtilä

Ajat ovat todellakin muuttuneet sitten Klondyken kultakuumeisten vuosien. Kanadan kultakentille syöksyi massoittain miehiä silmät palaen, äkkirikastuminen mielessä. Joitakin tuurasi, joitakin taas ei. Valtaosa hengissä selvinneistä palasi toivioretkeltään entistä köyhempinä.

Tänään on toisin, nyt vuollaan omaisuuksia osakekaupoilla. Kulta ei enää herätä suuria intohimoja. Sijoituskohteenakin se on laiskaa pääomaa. Arvometalli ei ole enää arvossaan.

Sadan vuoden aikana kullan hinta on heitellyt ja lopulta nuupahtanut lähes puoleen huippuluvuista. Viimeiset vuodet unssihinta onkin ollut suhteellisen heikko.

”Kullan arvo tulevaisuudessa on kysymysmerkki. Kulta ei tarkoita nykyihmiselle enää mitään, eikä siihen sijoiteta kuten ennen. Siksi en uskokaan sen hinnannousuun lähiaikoina”, ruotsalaisen Riddarhyttan Resources AB:n päägeologi Hardy Lindroos arvioi.

Lindroos puhuu tukikohdassaan Oijärven terveystalolla kullasta ja kultaesiintymistä, mineralisaatioista ja koekairauksista ammattimiehen neutraalein äänenpainoin. Kulta on arkinen asia, vuosien päässä siintävä kaivoksen, bisneksenteon mahdollisuus.

Riddarhyttanin läsnäolostakaan Kuivaniemen syrjäkylällä ei kerro kuin vaatimaton nimikyltti ovenpielessä.

Toki se kohautti, kun Kuivaniemen ja Ranuan rajamailta löydettiin lupaavaksi kutsuttu kulta-aihe. Kohtalaista nipistelyä ja vaurastumisen odotusta alkoi olla ilmassa, kun valtausvarauksen voittaneet Riddarhyttan ja australialainen Troy Resources Nl alkoivat viime vuoden lopulla tutkia esiintymää Kylmäkankaalla Särkijärven läheisyydessä.

Pitkän tien varteen ripotellun, haja-astutetun Oijärven kylän keskiössä Jokituvan kauppa-baarissa pulpahti kullasta uusi puheenaihe muiden ajankohtaisten asioiden rinnalle, jopa ohikin. Mutta ulkopuolista trafiikkia ei kullan tähden ole Oijärventiellä juuri näkynyt.

Kuivaniemen kultakuume ei ole pukannut punaiselle.

”Kyllä se päivittäin puhuttaa. Jos kaivos nousisi pystyyn, niin olisihan se vängällä melkoinen ruiske kylälle ja pienelle kunnalle”, Pentti Jokela toteaa.

Jokela on itsekin Särkijärveltä kotoisin ja rämpinyt monen monituiset kerrat hillan perässä juuri sillä tienoolla, jossa nyt Suomen Malmi Oy:n pora kairaa vinoja reikiä maan alla sojottavaan vihreäkivivyöhykkeeseen. Kukapa silloin osasi aavistaa, että kullankeltainen marja kasvaa jalometalliesiintymän päällä.

”Hiljaista pakkaa vielä olemaan, ei ole kuulunut suihketta”, peliautomaatista euroja yrittävä Heino Hiltula tuumaa.

Hiltulan kihoksi sattunut toinen eläkeläismies Heino Hyry yhtyy kaiman näkemykseen. Meno ja meininki on jossain muualla. Noin sadan viiden kymmenen asukkaan kylässä ovat vuosi vuodelta äänet vaimenneet, eläkeläiskaarti on kasvanut ja palvelut kaikonneet keskustaan. Kylmiä taloja on entistä enemmän. Kesällä sentään on vähän säpinää, kun mökkikansa ilmaantuu paikalle.

”Maanviljelyskin on mennyt aivan olemattomiin. Eläviä talouksia ei ole enää montakaan. Oleskellaan vain päivä kerrallaan”, Hyry huokaa.

”Paremmin ovat heikot näkymät”, Hiltula jatkaa ja nimeää sivukylien ahdingon syyksi herrojen metkut ja EU:n direktiivit. Lipponenkin meinaa pyhittää tyhjäksi imetyt pohjoisen reunat susille ja karhuille.

Pentti Jokela tuntee väen vähenemisen omissa nahoissaan. Hän on pitänyt kauppaa samassa paikassa vuodesta 1985 lähtien ja on nähnyt liikevaihdon kutistumisen. Mutta kun muut ovat lähteneet, Jokitupa on jäänyt: Nyt samassa paketissa on kauppa ja baari, asiamiesposti ja lääkekaappi ja vielä kalastuskortit ja metsästysluvat päälle.

Mutta ei Jokela Oijärvestä huonoja puolia löydä. Pinnistämällä ehkä sentään jotain: turhan pitkän etäisyyden nelostiehen. Oijärveltä kuntakeskustaan on matkaa nelisen kymmentä kilometriä.

”Emme me asu syrjässä, muut asuvat kaukana meistä”, hän sanoo aidolla kotiseutuylpeydellä.

Hardy Lindroos ei sitä vastoin pidä edes kilometreja valtatielle pulmana. Jos kaivos joskus Oijärvelle avataan, välimatka ei ole probleema eikä mikään.

Itse asiassa liikenneyhteydet ovat aivan oivalliset. Kylmäkankaan tutkimusalueellekin pääsee autolla lähes perille asti, rautatie ja satama ovat melkein kivenheiton päässä. Eihän tämä mitään erämaata ole.

Mutta vielä tässä vaiheessa on aika vastailla varovaisesti.

”Hyvin mielenkiintoinen esiintymä. Uskon, että alueen kultapotentiaali on suhteellisen suuri. Mutta tähän hommaan kuluu aikaa melko monta vuotta”, Lindroos luonnehtii.

Kylmäkankaan kultaprojekti alkoi lokakuussa. Viikko sitten kairattuja reikiä oli koossa kymmenen, yhteensä noin puoli toista kilometriä. Tukikohdan autotalliin on Lindroosin kartoitettavaksi kertynyt kairasydämiä jo puulaatikko poikineen. Oijärveltä sydämet lähtevät Rovaniemelle GTK:n laboratorioon analysoitaviksi.

Kvartsijuoneen kotiutunut kulta- ja hopeamineralisaatio kulkee melkein pystysuorassa paksun maapeitteen alla. malmivyöhyke on kapea, vain kahdesta kymmeneen metriin leveä. Tähän sakka syvin reikä leikkaa sitä noin puoli toista sataa metriä kalliopinnan alapuolella.

Kairasydämistä löydetyt kultapitoisuudet ovat vaihdelleet kahdesta grammasta jopa yli kymmeneen grammaan tonnissa. Keväällä tehtävät rikastuskokeet antavat kuitenkin vasta vihjeen siitä, kuinka paljon kultaa ja hopeaa voidaan malmista saada irti. Kulta on metsästyksen pääkohde, hopea tulee siinä sivussa.

Kaivoksen avaaminen vaatii keskimäärin viiden gramman ja sitä parempia tonnipitoisuuksia, mutta se ei yksin riitä. Muitakin välttämättömiä ehtoja on täytettävä ennen kuin mainarit pääsevät maan alle.

Päägeologi Lindroosin mukaan hyvä kaivosprojekti edellyttää vähintään neljää asiaa. Ensinnäkin malmin on oltava tarpeeksi hyvälaatuista ja sitä on oltava riittävästi. Tekniikankin on oltava hallussa ja rahoituksen kunnossa, eikä luparuljanssikaan ole mikään läpihuutojuttu.

Oijärven 3 200 hehtaarin valtausalue lepää osin suojelualueiden alla, mutta ainakaan vielä tutkimusvaiheessa ne eivät ole olleet ongelma. Porausyksikkö on tällä hetkellä Jänessuon rajalla ja yksi reikä on kairattukin suojelualueelle.

Reippaasti rahaa jo tutkimusvaiheessa vaativan kaivoksen perustaminen ei siten ole mikään yksinkertainen juttu. Monet asiat on käytävä yhä uudestaan läpi, konsultteja on kuultava, laskemia tehtävä ja riskejä minimoitava.

Kultaesiintymätkään eivät ole veljeksiä keskenään. Yhdestä mineralisaatiosta kulta irtoaa kivuttomammin kuin toisesta.

Oijärven maanalainen kaivos saisi kupeeseensa mahdollisesti vaahdotusrikastamon, jonka lopputuotteena syntyisi sulfidirikastetta. Tällä hetkellä aivan eri suuruusluokassa painiva Kittilän Suurikuusikon kultaesiintymä on puolestaan hankalampi tapaus, sillä kullan saaminen ulos arseenikiisusta on melkoisen monimutkainen juttu.

Suurikuusikon kaivospäätöstä odotellaan tänä vuonna. Toiveikkain mielin seuraavat myös kuivaniemeläiset omien kultakenttiensä kairauksia. Kaivos merkitsisi kunnanjohtaja Markku Kehuksen mukaan kylälle elämää ja jatkuvuutta.

”Työtä, työtä ja työtä”, hän kuvaa. Kehus muistuttaa, että kaivoksen vaikutus ulottuisi yli kylä- ja kuntarajan, laajemmalle alueelle.

Projekti työllistää tällä hetkellä kymmenkunta ihmistä, yhden kyläläisenkin. Kaivos nostaisi työllisyysvaikutuksen kokonaan toiseen mittaluokkaan. Nuoret ja vireät kaivosmiehet voisivat pitemmän päälle taata myös kyläkoulun olemassaolon.

Mutta jo nyt kassavirta on vilkastunut Jokituvassa. Polttoainetta menee aivan eri tahtiin kuin aikaisemmin, eivätkä kairaajatkaan pärjää ilman evästä.

Jouni Knihtilä

Artikkelin lähde Kaleva