Artikkelin lähde Kaleva
Samira Fahim”Hanhelan tila, numero 52. Ollut suvun hallussa vuodesta 1836 lähtien.”
Näin lukee vuonna 2008 pystytetyssä muistomerkissä, joka on sijoitettu entisen keittiön kohdalle.
Kun Simo ja Maria Hanhela astelivat melkein 180 vuotta sitten ensimmäistä kertaa tämän ostamansa tilan pihapiiriin Kiiminkijoen varrelle, he tuskin arvasivat, että tulevaisuudessa samalla pihalla komeilisi tällainen kivimonumentti.
Tai että pihalla heitä muistelisi mies, jonka aloitteesta olisi kesäkuussa 2001 perustettu Hanhelan Sukuseura ry. Paikka on H. Tapio Hanhelalle tuttu, ovathan nämä hänen syntymäkotinsa kulmia.
Hanhela on johtanut sukuseuraansa sen perustamisesta lähtien, joten sukukokoontumisten järjestäminen sujuu häneltä jo rutiinilla.
Sukukokouksia pidetään kolmen vuoden välein. Välivuosina taas on ollut kysyntää pienimuotoisemmille tapaamisille, jotka ovat usein olleet retkiä lähialueille, kuten suvun vanhalle tilalle ja Hanhelan raitille, Koitelinkoskelle, Kierikkiin tai kasvitieteelliseen puutarhaan.
– Kohteessa on oltava jotain sellaista, mitä kaikki eivät ole jo kokeneet, eikä se saa olla liian kaukana. On myös mietittävä, tarvitaanko ulkopuolista vetäjää vai selvitäänkö omalla porukalla. Ruokailu hoituu näppärimmin, kun kaikilla on omat eväsnyssäkät, Hanhela luettelee onnistuneen retken edellytyksiä.
Tänä vuonna oli vuorossa sukukokous. Kesäkuista päivää alettiin suunnitella käytännössä viime syksynä seuran hallituksen voimin. Puolisen vuotta ennen kokousta juhlan tarkka aika ja paikka Jäälissä olivat selvillä, jolloin päästiin tiedottamaan jäsenistöä tulevasta.
Ohjelmaksi valikoitui pysähtyminen aidon onnellisuuden äärelle sekä asiantuntijan tarinointi entisaikojen arkiaskareista. Aikaa jutteluun ja muistelointiin jätettiin riittävästi.
– Pitopalvelu hoiti osansa, meidän ei tarvinnut kajota ruokapolitiikkaan ollenkaan, Hanhela kertoo.
Tapahtuma onnistui erinomaisesti, ja hallitus sai siitä kovasti kehuja.
Kustannukset pyritään pitämään aina pieninä, sillä tuloja ei ole paljon ja osallistumismaksut halutaan pitää kohtuullisina. Sukukokousten kustannukset pyörivät 800–1 000 euron tietämissä, sukutapaamisista seura selviää noin 400–500 eurolla.
Keskimäärin kokoontumisiin osallistuu 70–80 henkilöä, ja kauimmaiset vieraat tulevat Ruotsista.
Sukukokouksen järjestämistä suunnittelevia Hanhela kannustaa ennakkoluulottomuuteen.
– Yhdet aivot keksivät jotain, mutteivät kaikkea. Kavereita tarvitaan.
Tällä kertaa Hanheloiden sukukokouksessa oli mukana vain kolme esikouluikäistä, joten lapsille ei ollut tarpeen järjestää erityistä omaa ohjelmaa.
– Toki lapsia saisi olla enemmänkin. Sehän kertoisi, että myös heidän vanhempansa olisivat mukana toiminnassa. 20–30-vuotiaat eivät välttämättä ajattele paljon menneitä, mutta aihe alkaa kiinnostaa, kun päästään kuoleman puolelle kuuttakymmentä, Hanhela veistelee.
Hän innostui itse sukututkimuksesta liki nelikymppisenä, jolloin monet pitivät häntä liian nuorena siihen harrastukseen.
Yhdistyksen nimi muutettiin Sukuseurojen Keskusliitoksi (SSK) vuonna 1991.
Liiton jäseninä on yli 100 eri puolilla Suomea toimivaa sukuyhteisöä, joilla on 20 00–25 000 jäsenmaksuvelvollista jäsentä.
Todellinen henkilömäärä on huomattavasti suurempi, sillä jäsenyhdistyksissä on runsaasti jäseniä, jotka on eri syistä vapautettu jäsenmaksusta.
SSK tekee sukuseuratoimintaa ja sukututkimusta tunnetuksi eri tahoille. Liiton edustajat osallistuvat ympäri Suomea sukutoimintaa esitteleviin tapahtumiin ja sukujen tapaamisiin.
SSK myös opastaa ja neuvoo yhdistyksiä ja yksittäisiä harrastajia sukuasioissa. Sen kautta on mahdollista saada apua muun muassa jäsenrekisterin ylläpitoon, jäsenmaksujen perintään ja koulutuksiin.
Liiton palveluiden kohderyhmiä ovat jäsenistön lisäksi myös muut sukuyhteisöt, sukuseuran perustamista suunnittelevat, sukututkimusta aloittelevat ja perinteenkeruusta kiinnostuneet.
SSK tekee yhteistyötä kaikkien sukutoimintaan liittyvien järjestöjen, viranomaistahojen ja muiden organisaatioiden kanssa. Se vaikuttaa jäsenistönsä edunvalvojana muun muassa sukuseurojen verotuskäytäntöihin, tietosuojaan, tekijänoikeuksiin ja rekisteröintiin liittyvissä asioissa.
Sukuviesti-aikakauslehti ilmestyy viisi kertaa vuodessa.
SSK on julkaissut myös useita opaskirjoja sukututkijoiden ja yhdistysten käyttöön sekä SukuJutut-nimisen tietokoneohjelman tutkimuksen tekoa varten.
SSK rahoittaa toimintansa pääasiassa itse. Liiitto ei saa tällä hetkellä merkittävää julkista rahoitusta, joten se ottaa kiitollisena vastaan erilaisia lahjoituksia ja testamentteja. Jäsenmaksuilla katetaan menoista noin 17 prosenttia.
järjestelyt
Edellisessä kokouksessa päätetään seuraavan aika ja paikka.
Sovitaan valmistelun aikataulu.
Sovitaan alustava aikataulu.
Valitaan kokouspaikkakunnalta yhteyshenkilöt.
Aletaan kerätä ohjelmaideoita.
Sovitaan tiedotuksesta.
Nimetään järjestelytoimikunta.
Varataan tapahtuman aika, paikka, yöpymistilat ja kuljetukset yhteyshenkilöiden kanssa.
Valmistellaan budjetti.
Suunnitellaan tilaisuuden aikataulu ja ohjelma, myös lapsille.
Sovitaan tarvittaessa sukuhaarojen kokousten ryhmäjako ja tilat.
Tehdään tiedotussuunnitelma.
Valmistellaan juhlapaikan vastuualueet ja sovitaan vastuuhenkilöt (somistus, lippu, opasteet, vieraiden vastaanotto, tuotemyynti jne.)
Valmistellaan palautelomake.
Käydään tapahtuma läpi järjestä-
jien kanssa ja luetaan palautteet.
Kirjataan ajatukset ylös seuraavan kokouksen valmistelua varten.
Suomalaiset rakastavat yhdistyksiä, joten ei ole yllättävää, että myös omaan sukuun ja sen historiaan liittyvä järjestötoiminta on suosittua. Viime aikoina siitä on kiinnostunut myös nuorempi väki.
– Tosin näissä piireissä nuorena on perinteisesti pidetty jo 50-vuotiaita. Mutta sitäkin nuorempia löytyy, Sukuseurojen Keskusliiton (SSK) pääsihteeri Eine Kuismin sanoo.
Yhtenä syynä tähän hän pitää sukuseurojen näkymistä netissä ja sosiaalisessa mediassa.
Seurojen tarkkaa lukumäärää on vaikea arvioida, mutta SSK:hon kuuluu noin 110 rekisteröitynyttä sukuseuraa. Lisäksi kannatusjäseninä on epävirallisempia sukuyhteisöjä sekä yli kaksi tuhatta yksityishenkilöä. Kuisminin arvion mukaan Suomessa on yhteensä noin tuhat virallista sukuseuraa ja vastaavaa yhteisöä.
Aiemmin iso osa seuroista keskittyi Itä-Suomeen ja Savoon, olihan siellä tehty sukututkimusta jo pitkään. Nyt jako on tasaantunut.
Keskimäärin seuroissa on 200–300 jäsentä, mutta esimerkiksi Pohjanmaan isojen sukujen seuroihin voi kuulua tuhansiakin jäseniä. Lisäksi tapaamisissa käy niitä, jotka eivät ole liittyneet jäseniksi.
Sukuseurojen tulevaisuudesta Kuismin ei ole huolissaan.
– Onneksi kaikki eivät vanhene ja väsähdä yhtä aikaa ja uusia kasvoja tulee tilalle.
Artikkelin lähde Kaleva