Artikkelin lähde Kaleva
Sara Wacklinin syntymästä tuli hiljattain kuluneeksi 225 vuotta. Tätä oululaissyntyistä ja Oulussa vaikuttanutta opettajaa ja kirjailijaa muistettiin alkukesästä kaupunginkirjastossa järjestetyssä seminaarissa, ja syntymäpäivänä avattiin Pohjois-Pohjanmaan museossa hänen elämäänsä ja yleisemmin hänen aikakauttaan valottava näyttely. Näyttelyitä järjestetään myös muilla tahoilla Oulussa, kuten Maakunta-arkistossa.
Vielä 2000-luvullakin Suomessa vaalitaan kansallisesti merkittäviksi määriteltyjen suomalaisten muistoa.
Liputuspäivän arvoisiksi on kohotettu Mikael Agricola, J. L. Runeberg, J. V. Snellman, Aleksis Kivi ja Eino Leino.
Kansallisiksi merkkihenkilöiksi määriteltyjen vaikuttajien muiston vaaliminen juontaa juurensa 1800-luvulle, jolloin kansakunnan rakentamisprojektin osana luotiin merkkihenkilöiden galleria. Historiankirjoittajilla oli tässä projektissa keskeinen rooli, ja välineenä oli esimerkiksi ihannoiva elämäkertakirjoittaminen.
Kansalliset merkkihenkilöt ovat valtaosin miehiä, ja liputuspäivän saaneiden joukkoon mahtuu vain yksi nainen, Minna Canth.
Sara Wacklin ei lukeudu tähän raskaaseen sarjaan, mutta paikallisesti hänen merkityksensä on suuri. Esimerkiksi vuonna 2005 hänet nimettiin kaikkien aikojen merkittävimmäksi oululaiseksi. Tätä ennen hän oli oululaisen historiakulttuurin keskiössä vuonna 1990, jolloin hänen syntymästään tuli kuluneeksi 200 vuotta.
Sara Wacklin näkyy myös oululaisessa kaupunkikuvassa. Ainolan puistossa sijaitseva muistoreliefi on jo vuodelta 1927, ja myös Oulu-seura on muistanut häntä muistolaatalla, joka paljastettiin Franzénin talon seinässä vuonna 1971. Seuran muistolaatan saajien joukossa Wacklin on ainoa nainen.
Muistomerkit seura on pystyttänyt V. A. Koskenniemelle ja Samuli Paulaharjulle.
Sara Wacklinin nimi näkyy myös hoivaa tarvitsevien vanhusten palvelukodin nimessä. Nimen käyttö tässä yhteydessä on oivaltavaa, koska Wacklin itse suunnitteli Helsingin Kaivopuistoon turvakotia köyhille naisille.
Sara Wacklin (1790–1846 ) oli edelläkävijä monessa suhteessa. Hän oli tyttöjen koulutuksen ja naissivistyksen uranuurtaja ja yksi ensimmäisiä naiskirjailijoita Suomessa. Hänen teoksensa Hundrade minnen från Österbotten (1844–45) on kulttuurihistoriallisesti merkittävä kuvaus, josta välittyy, historioitsija Aimo Halilan sanoin, ”aidolla tavalla myös menneen ajan ajattelutapa, oululaisuus”. Ruotsinkielinen Wacklin osasi myös suomea ja suhtautui kieleen arvostavasti.
Naimattomana naisena hänellä oli mahdollisuus itsenäiseen elämäntapaan, mutta toisaalta hänen oli myös elätettävä itsensä aikana, jolloin mahdollisuuksia tähän oli rajallisesti. Wacklin toimi aluksi kotiopettajana, ja myöhemmin hän perusti ja johti tyttökouluja Oulussa, Turussa ja Helsingissä.
Pariisissa suoritettu opettajatutkinto kertoo tiedonjanosta ja poikkeuksellisesta kansainvälisyydestä. Wacklin otti varsin terävästikin kantaa kehkeytymässä olevaan naisasiaan, ja häntä voi luonnehtia esifeministiksi.
Wacklinin muistaminen Oulussa on kiinnostavaa ja ennen muuta ilahduttavaa, kun sitä vertaa erityisesti Minna Canthin kohteluun kotikaupungissaan Kuopiossa.
Kuopiossa ei ole esimerkiksi ollut kulttuuritahtoa suojella Canthin koti- ja liiketaloa Kanttilaa.
Kanttilan kohtalo ”jää tulevien sukupolvien muistiin häpeällisenä kulttuurin tuhoamisena ja naiskirjailijan arvostuksen puutteena”, Minna Maijala kirjoittaa Canth-elämäkerrassa.
On tärkeää muistaa, ettei muistaminen tapahdu automaattisesti, vaan taustalla on oltava aktiivisia voimia. Oulussa perinteen kantajana on ollut esimerkiksi Oulun Historiaseura, ja tärkeää on muistaa myös yksittäisten aktivistien, kuten esimerkiksi Wacklinia tutkineen filosofian tohtori Taina Pitkänen-Kolin, panos.
Merkkihenkilöiden tai -tapahtumien muiston vaaliminen kansallisessa ja paikallisessa historiakulttuurissa on tärkeää, koska tämä on keino historiatiedon välittämiseen. Julkisen historiakulttuurin kentällä akateemiset tutkijat, muut historia-alan ammattilaiset ja historian harrastajat kohtaavat toisensa.
Kulttuurinen muisti ei vääristele totuutta, mutta se on siinä mielessä valikoivaa, että kunkin ajan historiakulttuuri vastaa oman aikansa tarpeisiin ja haasteisiin valottamalla muistamisen kohteena olevasta henkilöstä tai ilmiöstä niitä piirteitä, jotka ovat kulloinkin ajankohtaisia.
Sara Wacklinin elämäntyön yhteydessä nousee esiin kolme teemaa: naissivistys, elävä kaksikielisyys ja kansainvälisyys. Näiden korostaminen on tämän päivän Oulussa ja Suomessa mitä tärkeintä. Myös siksi Sara Wacklinin muistaminen on kulttuuriteko.
Artikkelin lähde Kaleva