Paljastuksia navetassa

Kolmen taiteilijan yhteisnäyttely
nosti seinille henkilökohtaisuuksia.

Jussi Pesonen

Koivut vapisevat pihapiiriin johtavan tien pielessä kuin olisivat vartijoita, jotka pelkäävät.

Kuiskuttelevat, että mitä ne sitten tekisivät, jos joku tulee?

Lakeus on suora viiva. Maatalon isännän suu.

Pihan navetta pullottaa punakkana, pieni ovi avoimena. Talon takana on kyltti yksityisalue.

Navetta on kuin käytävä ja vie eteenpäin. Puisilla seinillä roikkuu valkoinen maali, kuivunut, rapistunut. Taulurivi kiertää ympäri matalan huoneen.

Jos pyörittää päätä hyvin nopeasti, taulut vilahtavat ohi kuin väriroiskeina. Oli ainakin keltaista, sinistä ja punaista.

Kolme eri miestä ovat maalanneet ne, mutta katsetta rauhallisestikaan kierrättäessä ei huomaa, kuka minkäkin on tehnyt.

Tuossa taulussa kaksi kärpästä istuu mehulasin laidalla. Makeaa, ihanaa – ja niin likaista.

Yhden maalauksen lammessa kaksi punaista kalaa hymyilee toisilleen, kuusella on pari kuusen kanssa. Rannalla istuu mies yksinään itkien taivaalle lentäviä kyyneleitä.

Taululta taululle edetessä käsialat rupeavat erottumaan. Selväpiirteinen naivismi muuttuu villimmäksi pensselin pyöritykseksi ja hahmojen rajat hämmentyvät toisiinsa.

Röyhkeästi edestä päin kuvattuina ne vaativat huomiota vakavin kasvoin ja paljain nännein. Päättäneinä tehdä jotain – punaista ja ihonväriä ryöpyten.

Yksi taiteilijoista koskettaa pystyä tolppaa ja taputtaa sitä vihjaavasti.

Tai jotain on jo tehty, mutta ei tehdä enää.

Hahmot erkaantuvat toisistaan, väliin tulee jotain mustaa, taulu on vinossa ja seinässä halkeama. Punatukkainen nainen kuolee.

Ulkomaailmassa seisoo järjestys, vakaat pellot ja puurivit, suorat seinät. Hämminki pyörii sisällä, mutta ei tule ulos.

Taide on paljastelua. Tämä jokin tulee minusta ja menee tuohon tauluun. Se kertoo, että olen yksinäinen tai mietin tällaisia seksuaalisia asioita tai se heittää esiin piilotajuntaisen pyörteen, josta ei saa otetta.

Sellaista täällä on esillä.

Yksi miehistä vertaa taiteilua urheiluhulluuteen ja sanoo, että maailma olisi sekopäitä täynnä, jos taidetta ei saisi tehdä. Mitä siitäkin tulisi, jos urheiluhullu sidottaisiin penkkiin kiinni.

Urheilu ei tosin ole vaarallista. Se on tiukasti kahlittu sääntöjen ja kaukaloiden sisään. Taidetta ei pidättele hullukaan.

Keskellä huonetta onkin kaksi puista veistoshahmoa kahtia halkaistun näköisenä.

Ne on nimetty mielipuoliksi, mutta yhdessä ne muodostavat passelin kokonaisuuden.

Navetan päädyssä, keskellä, on kaikkeinpyhin – etäältä katsoen eteerinen öljyvärimaalaus, jossa unenomaisia kukkia leijuu ruukun yllä.

Taulun lähelle kävellessä se sykähtää hereille. Kukkiin puhkeaa elävää väriä ja niistä tulee kuin soluja. Yksi kukista näyttää silmältä, joka pällistelee pään sisään.

Teos on niin henkilökohtainen, että taiteilija ei edes myisi sitä. Vaikka hinnaksi onkin lätkäisty kaksi tonnia.Lisää verkossa
Katso kuvagalleria kaleva.fi