Manageri häärää ja määrää

100-vuotiaan Kempeleen Kirin juhlavuoden teema ”sata lasissa” kuvaa hyvin joukkueen värikästä puuhamiestä Sami Salorantaa.

Pesäpallo

Matti Ahola

Sami Saloranta tunnetaan miehenä, jonka juuret ovat Rantsilassa, mutta sydän Kempeleen Kirissä.

Rantsilan Raikkaan kasvatti ei ole kuitenkaan aina ollut KeKi:n mies, vaan silläkin tarinalla on alkunsa. Ja koska kyseessä on Sami Saloranta, se alku on vähintäänkin arveluttava.

Elettiin vuotta 1995, eli Suomen jääkiekkomestaruuden jälkeistä kesää. 22-vuotias ja nykyistä monta kymmentä kiloa kevyempi Ylivieskan Kuulan kärkietenijä valmistautui kesän tärkeimpään peliin. Mikäli vieraspeli Kempeleen vieraana päättyisi tappioon, Kuula tippuisi ykkössarjasta suomensarjaan.

Tuo tärkeä vieraspeli kesti Salorannan osalta reilun vuoroparin verran.

Päätuomari Aarno Ahonen nosti pesäkilpailun tuomiosta hiiltyneelle Salorannalle punaisen kortin.

– Vedin ensin lipan tuomarin silmille ja sain punaisen kortin. Käännyin sitten takaisin ja väänsin tuomaria nokasta, sain siitä vielä keltaisen kortin, Saloranta hörähtää.

Silloisilla säännöillä tuomio tarkoitti sitä, että Ylivieska joutui pelaamaan loppupelin alivoimalla. Kahdeksalla miehellä sinnitellyt vierailija sai köniinsä jaksoin 0–7, 4–9, ja menetti sarjapaikkansa.

Salorannan päätä ei silitelty, mutta pahin oli vielä edessä. Nuorella miehellä olisi ollut Kuula-sopimusta vielä vuosi jäljellä, mutta hän neuvottelikin sopimuksen heidät sarjasta tiputtaneen Kempeleen kanssa.

– Olimme kauden jälkeen joukkueen palkintoreissulla Lippo-pelissä Oulussa, mutta minua ei otettu paluumatkalla bussin kyytiin. Matkustin junalla takaisin Ylivieskaan.

Siitä lähtien Saloranta on tunnettu uskollisena Kirin miehenä, vaikka väliin mahtui yhden vuoden syrjähyppy Alajärvelle.

Numero paidan hihassa kasvoi vuosi vuodelta, kunnes vuonna 2007 oli aika tehdä tilaa nuoremmille ja notkeammille. Lyöjäjokerin maila vaihtui puhelimeen.

– Pelaajilla on pelikausi, mutta minulla oravanpyörä pyörii koko ajan. Nyt ennen kärkiotteluita olen ollut puhelimessa hemmetin paljon.

OYS:n psykiatrian klinikalla sairaanhoitajana työskentelevä Saloranta on laittanut itsensä likoon – kenties liikaakin.

– Varsinkin viime talvi oli kova. Tein töitä ympäri vuorokaudet ja terveys reistaili. Unelmani on, että joskus voisi vähentää päätyötä.

Kolmivuorotyön ja manageroinnin ristipaineessa omasta kunnosta huolehtiminen on jäänyt liian vähälle. Tunnesyöjä on hakenut stressinhelpotusta ruoasta, mikä on näkynyt väistämättä painon nousuna.

– Olen aina kilpaurheillut, enkä osaa vain harrastella. Täytyisi jotain ruveta tekemään, mutta esimerkiksi kuntosali ei ole minun juttuni, myös keihäänheittoa ja lentopalloa harrastanut mies kertoo.

Sami Salorannalla on nyt menossa yhdeksäs vuosi KeKi:n managerina. Kuvaavaa hänen kaudelleen on, että Kiri on kolkutellut supersarjan portteja useana vuotena, mutta portit eivät ole auenneet. Lähimpänä joukkue kävi viime syksynä, kun ratkaisupeli Kankaanpäässä päättyi yhden juoksun tappioon.

Tuon tappion jälkeen manageri Salorannasta tuntui, että hommat saavat jäädä, eikä nousua suoda hänelle. Kipinä löytyi kuitenkin uudestaan, sillä yhteistyökumppanit olivat innoissaan hyvin menneestä kaudesta.

Saloranta muistetaan pelaajana, joka oli v-mäinen vastustaja, mutta omiaan hän jaksoi kannustaa. Sellainen hän pyrkii olemaan myös managerina.

– Vahvuuteni on, että osaan pitää huolta pelaajista. He tarvitsevat tsemppausta pitkän talven aikana.

Tämän kauden joukkueesta on näkynyt, että pelaajilla on hyvä olla. Esitykset ovat olleet sellaisia, ettei nousu Superpesikseen ole haihattelua.

Nostamalla joukkueensa Superpesikseen myös pelaajat pitäisivät huolta manageristaan.

– Minulla on varmasti helpompi olla, jos nousu tapahtuu.

Fakta