Artikkelin lähde Kaleva
Annikki NikuSuomen ensimmäiset graffitit ilmestyivät Ouluun vuonna 1979. Päätös säilyttää vanha paloasema oli yksi niiden vaikutuksista. Nyt graffitipintainen teräslieriö, Joonas Mikolan teos Isolaatio Hollihaan puistossa varjelee sisällään kysymystä, jota filosofi Martin Heidegger (1889–1976) piti perustavimpana kaikista kysymyksistä: Miksi ylipäätään on olevaa eikä pikemminkin ei-mitään?
Lause on laserleikattu englanniksi ruostumattomaan teräslevyyn.
Julkistamistapahtumaa edeltävinä päivinä lupa graffiteihin oli vielä salaisuus. Ruostepintainen, halkaisijaltaan viisi-, pystysuunnassa kolmemetrinen lieriö oli jylhä näky kesän täyteen vihreään ehtineellä nurmikolla.
Lieriömuoto liitti sen tietystä suunnasta katsottuna etäällä näkyviin tehtaanpiippuihin, toisella suunnalla sen väri ja hallittu muoto sointuivat kontrastisesti rannan vapaasti kasvaneisiin lehtipuihin.
Lähestyin lieriötä verkalleen. Nuori mies katseli sitä kymmenkunta metrin etäisyydeltä. Lieriötä ympäröivä kivetys oli vielä hivenen keskeneräinen, kivi, jolta ylettyy kurkistamaan sisään pyöreästä aukosta, oli jo paikoillaan.
Nousin kivelle, katsoin sisään. Ruosteisen seinän rajaama tyhjyys, pohjalla pelkkää multaa palautti kuin kaiken alkuun, sinne missä ei vielä ole mitään. Mustat kirjaimet valkoisella teräslevyllä porasivat mieleen filosofin kysymyksen.
Heideggerin tunnetuksi tekemä kysymys ei ole hänen ensimmäisenä esittämä. Hän tiesi Gottfried Leibnizin esittäneen saman kysymyksen ranskaksi kirjoituksesta vuodelta 1714. Mutta filosofiassa oli rajauduttu pohtimaan, mitä oleva on, eli vain kysymyksen alkuosaa.
Ei-mikään oli unohdettu, vaikka ilman sitä ei olisi miksi-kysymystäkään.
Heideggerin mukaan ei-mikään ei ole jokin oleva, mutta ei myöskään pelkkää olemattomuutta. Ei-mikään on määritelmiä pakenevaa olemista sinänsä.
Luonnon ystävänä Heidegger vertasi sitä multaan, joka mahdollistaa kasvien esiin puhkeamisen ja kasvun. Multa ei ole osa kasvia, vaikka on siihen kiinteässä yhteydessä.
Vastaavasti ei-mikään, oleminen sinänsä antaa kaikelle olevalle aukeamisen mahdollisuuden. Se ohjaa meidät kohtaamaan olevaa kuin kohtaisimme ensi kerran, mitä se on ja mitä siitä voi tulla.
Kysymys kokonaisuudessaan voi kumahtaa esiin riemuitessamme rakastetun läsnäolosta, ja toisaalta epätoivon hetkellä pohjan pudotessa pois. Se saattaa häivähtää pitkästymisessä tavanomaisuuteen.
Kaikkein välittömimmin kysymys on koettavissa taiteissa. Kysymyksistä perustavin on Heideggerin mukaan kaiken suuren taiteen ja ajattelun lähtökohta.
Lieriötä katseleva nuori mies oli Joonas Mikola. Hän selitti englanninnoksen ja kirjainten tyylin liittävän kysymyksen graffitien maailmaan. Lisäksi englantia osaavat useammat kuin saksaa.
Warum überhaupt ist Seiendes und nicht vielmehr Nichts? kumahteli mielessäni. Muistin, että Heidegger piti ajattelulle parhaina kielinä saksaa ja klassista kreikkaa. Taiteilijan selitykset tekivät kuitenkin myötämieliseksi käännöksen käytölle. Olennaistahan on, että kysymyksistä perustavin pysäyttää mahdollisimman monet.
Pysäyttämistä palvelevat myös lieriön ulkopintaan ilmestyneet graffitit, hetimiten luvan julkistamisen jälkeen. Eräs niistä olisi todennäköisesti pysäyttänyt Heideggerinkin. Ranskalaisen taiteen ystävänä hän olisi tunnistanut sen taustaksi Claude Monet´n maalauksen Bain à La Grenouillère (Kylpy La Grenouillèressa).
Lieriön graffititäyteinen ulkopinta ja tyhjä sisäpinta muodostavat mielenkiintoisen, tiukasti toisiinsa sidoksissa olevan kontrastin. Samalla se havainnollistaa Heideggerin näkemystä tyhjyydestä.
Sekään ei ole pelkkää tyhjää, vaan ”vielä ratkaisematonta täyteyttä”. Ulkopinnan tyhjyys on jo saanut ensimmäiset ratkaisunsa graffiteista.
Graffitit ja lieriön sisälle vapaasti puhkeava luonto tekevät Isolaatiosta jatkuvasti muotoutuvan samalla, kun teräs ja siihen laserleikattu kysymys pysyvät. Teoksen äärellä ja matkan jatkuessa mikään oleva ei enää olekaan ohikuljettavan tavanomaista.
Artikkelin lähde Kaleva