Artikkelin lähde Kaleva
Riikka Tuomivaara Kaleva
Hailuoto Luonnon ja erityisesti kasvien elämänvaiheet ovat yksi hailuotolaisen taiteilijan Anni Rapinojan lempiaiheista. Syntyy kiertokulku, jonka osat täydentävät toisiaan.
Nyt hän on itse siirtynyt elämässään uuteen vaiheeseen: heinäkuun alussa Rapinojalle myönnettiin valtion taiteilijaeläke.
Käytännössä se ei tarkoita suuria muutoksia. Taiteen tekeminen jatkuu niin kauan kuin elämä jatkuu.
"Tuohan se mielenrauhaa ja vapauttaa energiaa entistä enemmän taiteeseen. Saan viettää enemmän aikaa kotona, jatkaa kasvien parissa ja tutkia niiden käyttäytymistä entistä laajemmin", hän kertoo.
Rapinoja on juuri palannut kotiinsa Hailuotoon Saksan Rostockista, jossa hän on osa ryhmänäyttelyä nimeltä Nature and More.
Tällä hetkellä Rapinoja työstää hirvien, jäniksien ja rusakoiden papanoista koostuvaa teosta.
Rapinoja kertoo keräävänsä papanat keväällä juuri kun lumet ovat sulaneet.
"Talvella hirvet syövät muun muassa mäntyä ja suopursua, kaikkea missä on eteerisiä öljyjä. Siksi tuoksu on oikeastaan jopa miellyttävä", hän sanoo ja kehottaa kokeilemaan, millainen näkymä kattokruunun alapuolelta aukeaa.
Sammakkoperspektiivistä papanoiden monipuoliset muodot ja värit harmaasta punaiseen tulevat yllättävällä tavalla esille.
"Ajattele, ulosteen alapuolella, minkä voisi kuvitella olevan pahin alennustila, löytyy esteettisin ja paras kokemus", Rapinoja nauraa.
Rapinojan ateljee on mielenkiintoinen sekoitus tiedettä ja taidetta hän kokeekin olevansa jossain näiden kahden välimaastossa. Seinällä riippuu hirven kalloja, lasipurkkeihin on säilötty kasvien osia ja mikroskoopin alustalla makaa kuolleita hyönteisiä. Sinne kurkatessa niiden iho kiiltelee loputtomassa värikirjossa.
"Eikö ole ihmeellistä", Rapinoja sanoo. "Luonto osaa tehdä tuollaista, ihminen ei."
Luonnon Garderobi -sarjassa ihmisen tekemät muodot yhdistyvät luontoon konkreettisesti. Laajaan sarjaan kuuluu muun muassa pajunkissoista ja puolukanlehdistä tehtyjä kenkiä sekä järviruokosta ja suovilloista tehtyjä takkeja.
Kun Rapinoja on saanut teoksen valmiiksi, luonto jatkaa työtä muuttaen väriään ja muotoaan. Samoin käy Paratiisikokeilu-nimisille teoksille, jotka ovat erilaisia maagisia puutarhoja. Työn valmistuttua sen tulevaisuus riippuu siitä, miten hyvin sitä kussakin paikassa hoidetaan.
"Minulle ihminen on pieni osa suurta luontoa. Kun teemme pahaa luonnolle, teemme pahaa itsellemme. Sitä tuhoa ei voi korvata taloudellisella hyödyllä."
Rapinojalle luonto on kuin palapeli, jota hän kokoaa ja purkaa aina uudelleen. Kiertokulun eri vaiheiden tunteminen on vaatinut vuosikymmenien opiskelua ja kokeiluja.
"Ympäristötaiteilijan täytyy elää tahdissa luonnon kanssa. Ei voi sanoa, että en ehdi nyt keräämään jotain tiettyä asiaa, koska jos oikea aika menee ohi, täytyy odottaa vuosi seuraavaa hetkeä."
Ateljeen nurkassa on lakanan alla toinen keskeneräinen työ, jonka ei ole tarkoituskaan valmistua. Äiti luonnon arkistosta löytyy laatikoihin järjesteltyjä kasveja, joista yksi on sveitsiläinen plataani.
Yhdessä laatikossa on kokonaisia piikikkäitä kasveja sievästi rivissä, toisessa pelkkiä irtinypittyjä piikkejä ja kolmannessa kasvin keskiosa. Se on pehmeä kuin kananpoikanen.
Rapinojalla on utopia siitä, että hän kiertäisi maapallon ympäri ja lähettäisi matkan varrelta kasvilaatikoita Hailuotoon.
Ulkomailla taiteen tekeminen ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista, sillä jokaisen alueen kasvistoon tutustuminen vie aikaa.
"Ei voi vain juosta metsään ja napata mukaan kasveja. Pitää syntyä asumisen tunne, olla osa ympäristöä. Kun on vieraassa paikassa, usein hahmottaa vain omat rajansa, pienen minänsä, eikä silloin ole hyvä olla. Tarvitaan vähintään puoli vuotta, että pääsee sisälle uuteen ympäristöön."
Rapinoja epäilee, että hän sulautuu Hailuodon ympäristöön niin hyvin siksi, että hänen sukunsa on elänyt saarella 1600-luvulta asti.
"Jollain tiedostamattomalla tavalla se vaikuttaa", hän pohtii ja osoittaa kotinsa keskiosaa, joka on entisöity vanhasta vilja-aitasta.
"Muistan kun pienenä tyttönä lähdin retkelle aitan portaille ja otin evääksi näkkileipää. Tunsin itseni tosi rohkeaksi, kun olin lähtenyt niin kauas. Kun oma taloni valmistui, istuin samalle portaalle ja söin taas näkkileipää."
Artikkelin lähde Kaleva