Artikkelin lähde Kaleva
Uutinen ei mennyt keneltäkään asiaan vihkiytyneeltä ohi. Pohjoisessa iloittiin - etelän musiikkipiireissä yllätyspäätöksen ympärillä on spekuloitu monenlaista.
"En minä ymmärrä, mitä pohdiskelemista siinä on", napsauttaa Soile Isokoski itse. Maailmanluokan sopraanon esiintymisestradit vaihtuvat syksyllä Oulun ammattikorkeakoulun laulumusiikin lehtoraattiin.
"Nyt on tällaisen elämänvaiheen ja työn aika."
Musiikkipiirejä kohahduttavia käänteitä on Soile Isokosken uralle mahtunut ennenkin. Vaikka yksityisyydestään tarkka taiteilija ei koskaan ole antanut aihetta revittelyotsikoihin, oli jo uran alku tuhkimotarina, jota edelleen muistellaan.
"Ei nyt aina siitä Paavolan kanttorista jaksaisi", Isokoski toppuuttaa.
Paavolan kanttorina Soile Isokoski kuitenkin julkisuuteen ponnahti kevättalvella 1987 voittaessaan Lappeenrannan laulukilpailut. Siitä alkoi yksi suomalaisen musiikkihistorian kiistatta tyylikkäimmistä menestystarinoista.
Lähes 30-vuotinen ura maailmalla on tehnyt Isokoskesta yhden kaikkien aikojen kuuluisimmista suomalaistaiteilijoista. Vaan aikansa kutakin. Edes kansainvälistä mainetta niittänyt oopperataiteilija ei ole immuuni elämän väistämättömälle kululle.
"Kun työkaluna on oma ääni ja keho, on sen hyvinvoinnista huolehtiminen vuosi vuodelta entistä tärkeämpää - mutta myös haasteellisempaa. Jos kysellään, että miksi juuri nyt, samalla tavalla voi kysyä, että miksi ei nyt? Miksi ei olisi hyvä lopettaa silloin kun on vielä voimissaan, pystyy laulamaan ja tekemään työnsä hyvin?"
Maailmalla kultivoituneesta taiteilijasta pilkahtaa esiin aimo annos suitsimatonta pohjoispohjalaista suoruutta, kun kyse on ammattiylpeydestä - palosta ja kutsumuksesta tehdä työnsä aina parhaalla mahdollisella tavalla.
"Olen nähnyt ihailemiani suuruuksia esiintymässä sellaisessa työkunnossa, että se ei ole ollut miellyttävää ei esiintyjän eikä yleisön kannalta. Kun lopettaa ajoissa, eipähän tarvitse sitten kenenkään kysyä, että miksi tuokin kehäraakki vielä esiintyy!"
Samalla kun työnkuva muuttuu, Isokoski myöntää tekevänsä työtä, jossa ei voi koskaan olla valmis.
"Olen aina ollut kiinnostunut opettamisesta ja olen enemmän kuin tyytyväinen, että voin paneutua siihen nyt entistä kokonaisvaltaisemmin. Koen että opetan koko sielullani ja mielelläni, eikä sitä voi tehdä puolella teholla."
Opettajan työ haastaa uuteen: vaikka Isokoski on harventanut esiintymistahtiaan, ei se kokonaan jää. Esiintyjä ymmärtää toista esiintyjää ja niitä kokemuksia ja tuntemuksia, joita aloittelevakin laulaja esiintymistilanteessa käy läpi. Vaikka kokemusta löytyy vuosien varrelta lukemattomien mestarikurssien vetämisestä, on ammattiin valmistava opettaminen kuitenkin toinen asia.
"Mestarikurssi on näännyttävä työtapa sekä opiskelijalle että opettajalle, kun pariin päivään on pakattu paljon. Nyt on aika opetella pitkäjännitteisyyttä, ajankäyttöä. Uskon että työ on monella tavalla rikkaampaa ja antoisampaa, kun sitä voi tehdä pitemmällä aikavälillä. Oman haasteensa tuo myös tietynlainen tulosvastuu, jonka ammatillinen opettaminen tuo tullessaan."
Soile Isokoski ei ryhdy analysoimaan, millainen hän opettajana on. Sen puntarointi jää oppilaille.
"Annan opiskelijoiden käyttöön tietoni ja taitoni - niissä ei ole mitään salattavaa. Opettajan tehtävä on johdattaa oppilas itse huomaamaan miten tehdä. Hyvä opettaja antaa aina myös vaihtoehdon. Tällaisten opettajien kanssa olen saanut itse työskennellä, ja sellainen toivoisin myös itse olevani. Positiivinen, kannustava."
Uransa aikana Soile Isokoski on monesti puhunut rehellisyydestä. Sama rehellisyys, joka välittyy lavalta yleisöön, kantaa myös opettajan ja oppilaan välillä.
"Olipa taso mikä hyvänsä, tärkeintä on säilyttää laulamisen vapaus ja ilo sekä pitää kiinni rehellisyydestä. Kukaan ei voi toisen puolesta suodattaa ja käydä läpi asioita, joita esittää."
Maailman oopperalavoilta käsin Oulu on kovin kaukana. Isokoski ei suostu näkemään asetelmassa huonoa.
"Se on etu. Täällä laulajilla on mahdollisuus ja aikaa kehittyä rauhassa omiksi itsekseen niin ihmisenä kuin taiteilijana, oppia työntekoa ja kaikkea sitä mitä ammattilaiselta vaaditaan. Etelässä tahti on kovempi ja puoliammattilaisuus jo opiskeluaikana syö työnteon rauhaa, tekniikan ja ohjelmiston hiomista."
Kiitoksen saa oma opiskeluaika Kuopiossa, jossa oli aikaa ja tilaa tehdä tutkinnot loppuun ennen kuin oli kiire muualle, mutta esikuvaksi ja esimerkiksi Soile Isokoski ei itseään suostu nostamaan.
"En sano sitä, että kaikkien täytyy tehdä kuten minä olen tehnyt. Aikuinen ihminen tekee omat valintansa, ja riskejäkin täytyy tohtia ottaa. Olen iloinen, että itse lähdin maailmalle nuorena - enkä lähtenyt vastentahtoisesti! Se oli silloin jännää ja kivaa, hienoa. Kun ei ollut aiemmin juuri ollut missään, oli mahtava tavata ihmisiä, joista oli vain lukenut ja kuullut levyiltä."
Lahjakas tekijä joutuu maailmalla monenlaiseen pyöritykseen, eikä lahjakkuus ei ole pelkästään siunaus, jos sen myötä saa liian nuorena liian paljon - silloin ei pää välttämättä pysy mukana.
"Nuorena menestyvälle tahtoo tulla vastaan monenlaista ehdottelijaa. Itsekin kun on joskus kompastunut, tietää, mitä voi eteen tulla. Koen että tässä suhteessa itselläni on ollut varjelus mukana. Jos kunnialla selviää, maailmalta tulee vahvempana takaisin. Minun kohdallani onni oli se, että tein aina vain työni, muuhun en lähtenyt mukaan."
Työn tekemisen taito ja kulttuuri onkin asia, jonka Isokoski nimeää yhdeksi vahvuuksistaan. Lahjakkuus yksin ei jaksa kantaa kovin pitkälle, kun edessä on koko maailma ja työura, joka vaati tekijältään ajoittain kaiken.
"En ole saanut asioita helpolla, enkä koskaan kuvitellut saavani helpolla. Kohdallani se on tarkoittanut esimerkiksi paljon matkustamista, pitkiä viikkoja, kuukausia poissa kotoa. Menestyminen vaatii ääretöntä itsekuria, ahkeruutta ja myös sen sietämistä, että elämä on matkalaukussa."
Myöskään yksinäisyys ei saa olla mörkö.
"Olen tottunut siihen. Ja siihenkin, että olen saanut vähän erakon maineen. En koskaan ole ollut mikään iltakukkuja, ja kaikki tietävät, että Soile se ei koskaan lähde mihinkään. Mutta toisaalta en sellaisia rientoja ole koskaan kaipaillut - musiikki on aina riittänyt innoitukseksi ja inspiraation lähteeksi. Hauskaa voi pitää ja pidän, kun siihen on aihetta. Mutta oopperalaulajan elämä ei tosiaan ole sitä, että vähän laulellaan ja sitten juodaan samppanjaa ja ihastellaan kukkia, joita on saatu."
Oopperalaulajan arki maailmalla on usein ollut hyvinkin korutonta.
"Ei minulla ole ollut turistihommiin aikaa - se on ollut työtä, harjoittelua, valmistautumista esiintymisiin ja esiintymistä. Toisaalta minulla on ollut mahdollisuus tutustua niihin paikkoihin, joista monet suuret mestarit ovat omaa taidettaan ammentaneet - nähdä ne sillat, purot ja lehmukset, joista Heine ja Goethe ovat runonsa kirjoittaneet ja Schubert sävellyksensä luonut. Se on auttanut ymmärtämään keskieurooppalaista ajatusmaailmaa ja mielenmaisemaa ja tuonut omaan tulkintaan lisää syvyyttä. Meille vastaavia runokuvia ovat maalailleet Eino Leino Nocturnessaan ja Sibelius ja Merikanto sävelissään. Ne me tunnemme, tunnistamme ja osaamme ulkoa, ne sattuvat syvälle suomalaiseen sieluun."
Suomalainen sielunmaisema löytyy myös kotoa Siikajoen rantatörmältä. Aika on muuttanut ajatuksia niin kotimaan kuin kotiseudun suhteen. Pysyvästi palaava katsoo pohjoista maisemaakin aivan uusin silmin.
"Kyllä työ Oulussa on tässä elämäntilanteessa minulle unelmatyö. Kotitalostamme minulla on alle 60 kilometrin työmatka. Mahdollisuus olla läsnä ikääntyvien vanhempien elämässä on varmasti monen toiveissa. Minulla on nyt tilaisuus myös siihen. Jos joku pohtii motiiveja, niin nämä ovat asioita, jotka ymmärtää oikein hyvin sitten kun ne ovat itselle ajankohtaisia."
Vaikka pitkään maailmalla kulkeneen taiteilijan elämänmeno muuttuu uuden työn ansiosta koko lailla, vauhdin hiljenemisestä ei näy merkkejä. Edessä ovat ennen syksyn pestiä esiintymismatkat Müncheniin ja Yhdysvaltoihin. Ennen joulua sopraanoa työllistää vielä Wienin valtionooppera ja siellä Richard Straussin Ariadne auf Naxos sekä Ruusuritari.
"Olisi ihana ehtiä vaikka matkustella kesäisessä Suomessa ja tutustua maahan kaikessa rauhassa. Mutta ei ehdi. Ei tänä kesänä", Isokoski päivittelee.
Mutta jotain sentään täytyy ehtiä: nautiskella kesäpäivistä kotipihassa, mattopyykistä ja ruohonleikkuusta, pitkistä aamukahveista terassilla - pienistä kotoisista asioista. Ja vaikka siitä ruislinnun laulusta.
Artikkelin lähde Kaleva