Artikkelin lähde Kaleva
Rock-hengessä toteutettu riehakas Aleksis Kiven Seitsemän veljestä Valve-salissa nostattaa tarinana yllättäen mieleen Oulun kaupunginteatterin kevään ensi-illan Maiju Lassilan käsikirjoittamasta teoksesta Kilpakosijat - samaa aakkosten tavaamisen, naisennälän, tappelunujakoinnin ja ryyppäämisen tematiikkaa löytyy molemmista.
Sielun veljien parhaimmistosta koottu musiikki puolestaan vie auttamatta 1980-luvulle. Tommi Sahan musiikkisuunnitelma ja toteutus menee nappiin ja säpäköittää kohtauksia, joissa seitsemän erilaista persoonaa teutaroi kutakuinkin uskollisesti alkuperäiselle tarinalle. Sitä on turha alkaa kertaamaan, sillä kirja pitää lukea.
Etenkin Juhanina huseeraava käheä-ääninen Tuuli Jartti on täydellinen pomo ja toiminnan aktivaattori. Valtavat määrät repliikkejä suoltautuu hänen suustaan kuin vettä hanasta.
Päivi Soini yksinkertaisen iloisena ja hölmönä Timona tuo väistämättä tuntuman siitä, että oltaisiin nukketeatteriesityksessä.
Ja Sini-Sisko Kalajoki järkevänä Aapona yrittää luotsia tätä ekspressiivistä veljesjoukkiota.
Hienoja kohtauksia on monia, joista erityisen virkistävää stunt-tyyppinen kohtaus saadaan Panu Huotarilta ja Mika Kiviniemeltä.
Veljeksistä jokainen tuo yleisölleen oman mukavan näkymänsä, että valinnanvaraa kyllä on, mitä seurata.
Ja ennen väliaikaa ollaan niin dramaattisissa merkeissä, että odotukset toiselle näytökselle ovat korkeat.
Jos 2,5 tuntia kestävän esityksen ensimmäinen näytös riemastuttaakin, tulee kuppi jotenkin täyteen väliajan jälkeen. Ohjaajana Janne Kuustie revittelee kohtauksia Akseli Klonkin tyylille uskollisena, ja tämä on riemastuttavaa katsottavaa.
Pikku jipot yllättävät, yksittäisten henkilöiden ja ryhmätyön tiivis vaihtelu luovat tarinan kerrontaan mukaansatempaavaa rytmiä, ja kaiken taustalla mainio bändi.
Mutta kun väliajan jälkeen jatketaan ja kohta päästään tuttuun kliimaksiin härkien rynnistyksestä, koko homma jotenkin alkaa polkea paikallaan. Esitysmuodot ja ohjaajan ideoiden vuo alkaa rönsytä liiallisesti, tulee toistoa, eivätkä vitsit enää vedä.
Mutta Janne Kuustie kahdenkymmenen vuoden ammattiteatterilaisena on osoittanut, että hänen ohjaukselliset näkemyksensä ovat aivan omaa luokkaansa. Kaikkinensa esitys on energinen ja hienosti toteutettu kokonaisuus musiikkia, valoja, rooleja ja sisäistettyä veljesrakkautta.
Pyöreä kivin ympäröity lavastus poikien kotina on hieno ideana ja toimii erinomaisesti. Yllätys oli myös, kuinka toimiva kokoonpano trio voikaan olla: sähkökitara, basso ja rummut. Se on siinä!
Pirjo Suvilehto
Artikkelin lähde Kaleva