Uutta taidetta salongin täydeltä

Salonkiart prsnts: The Fab Inarticul. Salonkiart-galleriassa, Kauppurienkatu 19, Oulu, 30.7. saakka.

Salonkiart-taiteilijakollektiivin nuoret taiteilijat Konsta Koivisto (s. 1990), Loviisa Lassila (s. 1991) ja Jaakko Myyri (s. 1991) tulevat taas: he ovat avanneet toisen näyttelyn omassa galleriatilassaan.
Ryhmän ensimmäinen tuleminen tapahtui huhtikuussa, nyt esillä ovat aivan uudet työt. Tällä kertaa mukana on muutamalla maalauksellaan myös Laura Nevanperä (s. 1993).
Ryhmän kohdalla voi todellakin puhua kollektiivista.
Taiteilijat työskentelevät yhteisessä työhuoneessa näyttelytilan kellarissa ja yhdessä maalatessaan ovat ideoineet myös näyttelynsä kokonaisilmettä.
Taiteelliset esikuvatkin ovat suurelta osin yhteisiä. Lucian Freud, Julian Schnabel, Jean-Michel Basquiat , ehkä Damien Hirst ja Andy Warholkin, ovat niitä nykyhetken ja lähimenneen taiteilijoita, jotka kolmikkoa innoittavat.
Esikuvien vaikutuksen voi tunnistaa myös teoksista, joskus ihan tietoisen pastissin hengessä mutta samalla iloista häränpyllyä heittäen.
Taiteilijaidoleiden seuraaminen on luonnollinen ja tärkeä vaihe nuoren taiteilijan elämässä.
Tässä näyttelyssä ovat runsaimmin esillä Koivisto ja Myyri. Koivisto maalaa impulsiivisesti materiaali- ja muotokokeiluihin innostuen, Myyrin usein tummissa maalauksissa yksilön kilvoittelua ympäröi myyttinen luonto.
Mahtavaa ja määrittelyjä kaihtavaa.
Vaikka jotenkin näin voisi kääntää nuorten näyttelylleen antaman nimen.
"Epämuodollista ilottelua", ehdottaa näyttelyn johtoajatukseksi puolestaan Lassila. Hyvin energistä ja tervetullutta joka tapauksessa. Jatkoa voimme odottaa mielenkiinnolla.
Leena Kangas



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva