Artikkelin lähde Kaleva
Riikka Tuomivaara Kaleva
Oulu "Pystyttivät oikein kirkon tähän, josta silloin lähdin", sanoo Allan Pietilä leikkisästi kun saavumme Pateniemeen.
Kyseinen kirkko on Pietilälle monella tavalla pyhä paikka.
Sen kohdalta lähti 22-vuotias nuori urheilija kuljettamaan olympiasoihtua vuonna 1952, kun Suomi isännöi kisoja ensimmäisen ja tähän mennessä ainoan kerran.
Jaloa kilpailua, ystävyyttä ja rauhaa symboloiva soihtu saapui 8. heinäkuuta Kreikan Olympiasta Tornioon.
Siellä siihen yhdistettiin Pallastunturin Taivaskerolla sytytetty keskiyön auringon tuli, ennen kuin matka jatkui Oulun kautta kohti Helsinkiä.
Pietilä kantoi soihtua kilometrin pituisen matkan Pateniemen sahalle johtavan rautatien kohdalle.
Sodanjälkeisessä Patelassa elettiin tehtaan varjossa, sillä sahalla kävivät töissä melkein kaikki lähiseudun asukkaat.
Pietilä aloitti työt 13-vuotiaana ja kävi samalla koulua 11 kilometrin päässä Oulun lyseossa, jota kutsuttiin nuorten keskuudessa Pokkitörmän pakkotyölaitokseksi.
"Kun ei oltu töissä, harrastettiin liikuntaa. Kesät talvet, kaikkia mahdollisia lajeja", Pietilä muistelee.
Olympiasoihdun myötä vihittiin käyttöön Pateniemen uusi urheilukenttä, josta muodostui monille seudun lapsille toinen koti.
"Isoveljeni höykkyytti meidät muutkin urheilemaan. Se on koko perheellä verissä."
Olympialaisten aikaan Pietilä opiskeli Helsingissä voimistelunopettajaksi, joten hän pääsi paikan päälle seuraamaan kisoja. Lentäväksi suomalaiseksi kutsutun Paavo Nurmen kevyt askellus oli ikimuistoinen näky.
"Kansa ryntäsi radan viereen nähdäkseen lähempää Paavo Suuren. Keski-ikäinen mies tuntui minusta silloin ikivanhalta. Mietin miten sen askel lentää niin keveästi", Pietilä kuvailee.
Legendaaristen kisojen jälkeen Pietilä on jatkanut urheilun soihdun kantamista. Nuoruus vierähti osakunnan kisoissa ja lomilla palattiin Patelan kentälle.
"Vuodessa saattoi kertyä yli viisikymmentä ottelua", Pietilä laskeskelee.
Valmistuttuaan urheilun monitoimimies on työskennellyt useissa eri kouluissa liikunnanopettajana ja rehtorina. Lisäksi Pietilä istui useiden urheiluseurojen johtokunnissa ja veti urheilukerhoja.
Monta hauskaa muistoa löytyy siitä, miten urheilu on pelastanut hanttihommilta.
"Armeijassa en osallistunut esimerkiksi ammuntaan. Jos sota olisi syttynyt, minulle olisi pitänyt opettaa miten päin sitä kivääriä pidetään", Allan Pietilä nauraa.
Suomessa Helsingin kisoista on joskus puhuttu viimeisinä oikeina olympialaisina, kun viitataan urheiluhengen rapistumiseen ja kaupallistumiseen.
Pietilän mukaan puhe ei ole aivan turhaa. Urheilun kuva on muuttunut.
"Tuloksentekoa ei silloin otettu turhan vakavasti. Ei ollut tärkeää olla huippu-urheilija, vaan urheilija. Rahalla ei ollut niissä hommissa mitään arvoa."
Palkintoja kisoista on 82 vuoden aikana kuitenkin kertynyt yksi jos toinenkin. Mitalien, pokaalien ja viirien lisäksi olohuoneen pöydällä seisoo penkkiurheilusta myönnetty pysti.
"Huijasin kavereille, että sain pokaalin Yleltä joka oli tehnyt tutkimusta siitä, mitä ihmiset katsovat televisiosta. Se meni läpi! Todellisuudessa sain sen pojaltani."
Kesäolympialaisten avajaisia vietetään huomenna Lontoossa, ja Pietilä aikoo seurata kisoja tiiviisti. "Olen oppinut arvostamaan tehtävääni soihdunkantajana ja koko instituutiota. Se on upea rauhanliike ja kansojen kohtaamismahdollisuus."
Artikkelin lähde Kaleva