Artikkelin lähde Kaleva
Kesäteatteri
Jokainen tuntee lukuisten satuversioiden Tuhkimon tarinan. Pipsa Lonkan käsikirjoituksessa on tuoreita tuulia ja syviä ajatuksia. Niistä saa aikuinen katsoja kiinni siinä missä lapsille tarjotaan toiminnallisia jujuja.
Emmi Laukka Tuhkimona on kerrassaan viehättävän maanläheinen ja ennen kaikkea luonnollinen. Kerronnansisäinen lintuperspektiivi puolestaan liittää hänet luontevalla tavalla hengenheimolaiseen, joka osoittautuu Teemu Meriläisen mainiosti esittämäksi likinäköiseksi prinssiksi.
Näiden välissä puuhastelevat ilkeät sisarpuolet (Iiris Keränen ja Piritta Mikkola) ja esityksen henkistä ilmapiiriä loistavasti hallitseva äitipuoli (Tiia Juustinen). Sitten on vielä tämän uusperheen ainoa mies ja Tuhkimon isä (Seppo Rajaniemi), joka hahmona jää niin ohueksi, että ihan pahaa tekee. Ravistella tekisi mieli tällaisia nahjukkeita.
Esityksen alkupuoli on tunnelmaltaan ahdistava, mikä luo sopivaa kontrastia tähän Grimmin veljesten tunnetuksi tekemään satuun, jossa onneksi paha saa palkkansa ja nuoret löytävät toisensa. Äitipuolen karu toivomus "risuja räsyprinsessalle" saa Tuhkimon arjessa ajan myötä taianomaisen muodonmuutoksen. Sitten tulevat linnut ja asiat alkavat taas sujua.
Prinsessasadun todellista eksotiikkaa saadaan siinä vaiheessa, kun Juustinen muuntautuu ilkeän äitipuolen roolista kuninkaaksi ja alkaa opettaa elämän tärkeitä filosofisia kysymyksiä pojalleen. Tästä kohtauksesta lähtien esitys on kuin leikkiä vain ja yleisö saa todistaa tanssiaisia ja mukaansa tempaavia kohtauksia.
Piristävä oivallus ovat myös epäoikeudenmukaisuutta hienosti sietävän Tuhkimon lohtuna toimivat tunturikyyhky-nuket. Meri Mäkelä ja Viivi Junno puvustajina ovat yhdistäneet sopivasti kimalletta ja kirpputorimeininkiä.
Pirjo Suvilehto
Artikkelin lähde Kaleva