Moninaisuuden harmonia

FEStivaali
Raahen Rantajatsit 27.7.

Fantissa esiintyneet
Wimme Saari & Tapani Rinne oli viikon luontoääni. Kari Ikonen & Karikko modernin kaupunkisykkeen improvisaatiohybridi.
Johanna Iivanainen & 1N oli kotikutoisuuden ja naisnäkökulman viaton tulkki.
Lopuksi Ruiskuhuoneella rautalankayhtye Taipale kulki omia polkujaan yön hämärään.
Festivaali lähti luontevasti käyntiin Wimme Saaren joikauksella ja Tapani Rinteen bassoklarinetilla. Värähtelyt sopivat hyvin yhteen. Se, mikä lavapresentaatiossa oli pelkistettyä, kuului ääninä ulos moninaisuutena.
Minimalismi keskitti huomion intensiteettiin, jännitteeseen ja tunteeseen.
Kun lisäksi Wimme Saari innostui esittämään perinnejoikuja, oli kokonaisuus mielenkiintoinen.
Saaren ja Rinteen yhteistyö oli suoraan kuin biologian äänikirjasta. Kaikki luonnon elementit ovat vahvasti läsnä ja tunturien taika kosketuksen päässä.
Tapani Rinne käytti efektejä tukemaan kokonaisuutta, ei peittämään maisemaa.
Wimme astui myös taian päälle ja intoutui:
"Mie joikaan teille Haltin, ketun, karhun, poron ja allin." Eikä niistä voinut erehtyä. Äänet olivat hyvin autenttisia ja kertoivat elävästi luonnon moninaisuudesta.
Kun vielä saatiin Wimmeltä nasevia selityksiä elukoihin liittyvistä tavoista ja elinpiiristä, sulautui Raahen Rantajatsit osaksi luonnon kiertokulkua saumattomasti.
Kontrasti olikin sitten selvä, kun Kari Ikonen & Karikko marssitti lavalle kansainvälisen kokoonpanonsa.
Siinä alli sai siirtyä kuunteluoppilaaksi, kun kaupungin sähköinen pulssi valtasi ääniaallot.
Sujuvasti risteili Karikko maailman vesillä. Reitti kulki baarien kautta bossa nova- saarille ja salsan sykkeessä orientaalin musiikin oudoille teille.
Karikko oli modernin jazzin ja puhtaan improvisaation tyylipuhdas rautahepo.
Itse Kari Ikonen oli hyvässä soittajan iskussa ja myös Kari Heinilä väläytteli moniosaajan rooliaan.
Karikko ylsi musiikillisesti monipuoliseen suoritukseen. Sävelet, soolot, harmoniat ja sovitukset olivat huolella työstettyjä, mutta hengitys kulki luontevasti läpi setin.
Johanna Iivanainen &1N palasi lauluissaan lähemmäksi maalikyliä. Lyriikoissa tarkasteltiin suuren elämän pieniä ihmeitä. Usko, toivo, tosielämä ja toiveet kietoutuivat toisiinsa ihon tuoksussa, hiljaisissa hetkissä ja sateen pisaroissa.
Iivanaisen herkkä ääni ja sanoitusten viattomuus toimivat juuri hänen kohdallaan, joskin myös naiiviuden raja häilyi lähellä.
Iivanainen edustaa omalla tavallaan vahvasti naisnäkökulma esityksissään. Siinä missä Saaren ja Rinteen takaa voi nähdä vaikkapa Pekka Strengin varjon häilähtävän, on Iivanaisen taustajoukoissa Joni Mitchell.
Ruiskuhuoneella rautalankayhtye Taipale piiskasi yleisöä pimenevässä yössä: "Tämä menee jalan alle, kehottaisin teitä nyt riehaantumaan."
Ja kyllähän yleisö tanssi. Monimuotoinen rautalanka sai yön pimetessä myös syvällisempiä tulkintoja: "Tämä kappale kertoo siitä, kun avaa aamunsa portviinillä."
Kokonaisuus pysyi hyvin nipussa ja kitaristit päästivät välillä hanat auki, tyylilajiin kuuluen. Lyriikka voi myös olla sanatonta, ja sehän sopii suomalaiseen luonteeseen.
Festivaalijohtaja Annamaija Saarela oli perjantaihin tyytyväinen. Haluttu draaman kaari toteutui lavalla ja kuulijoita oli tarpeeksi.
Saarela myöntää kamppailun elintilasta olevan kuitenkin tiukkaa. "Nykyisin päätös festivaalille menosta tehdään entistä myöhemmin, joten järjestäjät elävät epävarmuudessa."
Raahen Rantajatsien kävijöistä on kartoituksen mukaan noin puolet muualta tulevia. Tämä kertoo festivaalin vakiintumisesta ja myös linjasta. Moderni jazz on edelleenkin Raahen tunnusmerkki. Suuret megatähdet eivät Fantin lavalle mahdu, mutta jazzin merkkimiehet kylläkin. "Itse kävin täällä ensi kerran 1999 kuuntelemassa Cecil Tayloria. Legendoja on vielä muutama elossa, niitä, jotka ovat merkittävästi vaikuttaneet jazzin kulkuun. Ornette Colemania olisi hienoa vielä kuulla", visioi Saarela.
Risto Haapsamo



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva