Artikkelin lähde Kaleva
Jaana Skyttä
Oulu Soitettaessa syntymäpäivähaastattelusta Salme Haltialle puhelimeen vastaa virkeä, hyväntuulinen ääni. Haastattelu toki onnistuu, mutta aika täytyy syynätä tarkkaan, sillä rouvalla on kalenterissaan monenlaisia menoja.
Maanantaisin on kuntosali ja tiistaisin näkö- ja kuulovammaisten kerho ja mahtuu viikkoon paljon muutakin.
Mutta nyt täytyy hieraista korvia. Kuntosalipäivä 100-vuotiaalla? Sitä on lähdettävä katsomaan, vaikka haastattelu sovitaan toiselle päivälle.
Haltia odottaa kuntosalin käytävällä hymyillen. "Tällainen mummo täällä on", hän kättelee reippaasti ylös nousten.
Ryhmä senioreita, joista Haltia on jo kauan tottunut olemaan poikkeuksetta vanhin, ottaa alkuverryttelyn, jonka jälkeen siirrytään Seniorikeskuksen kuntosaliin. Vaivatta Haltia siirtyy kuntolaitteesta toiseen. Vähän lisää vastusta, hän pyytää välillä ohjaajalta.
"Olen liikkunut aina paljon, pienestä pitäen", hän sanoo.
Haltia on syntyjään pateniemeläisiä.
"Ruukaan sanoa, että olen syntynyt Oulun porstuassa, sillä Pateniemi kuului Haukiputaan kuntaan vuoteen 1965 asti."
Kahdeksanlapsisen sisarusparven esikoisena Haltia auttoi äitiä pitkään kotona. Isä kävi työssä Oulu Oy:n Pateniemen sahalla. Vartuttuaan myös Haltia siirtyi yhtiön palvelukseen, sahan myyntikonttoriin. Sitten tuli sota.
Talvisodan aikana Haltia toimi lääkintälottana, ensin kenttäsairaalassa Rovaniemellä, sittemmin Karjalan kannaksella Säkkijärven pitäjässä. Se oli kovaa aikaa.
Tykit paukkuivat aivan sairaalan tuntumassa ja potilaita kuoli käsiin.
Sotavuosiin ajoittui myös avioituminen Olavi Haltian kanssa. Onnea ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä sodassa vakavasti sairastunut mies kuoli vuonna 1947.
Niin Haltia jäi sotaleskeksi pienten lastensa kanssa. Onneksi työ sahalla odotti, missä Haltia jatkoi eläköitymiseensä saakka. Sen jälkeen hän muutti keskustan tuntumaan.
Eläkepäivät ovat sujuneet paremmin kuin hyvin. "Aina on puuhaa ja työtä. Ikinä ei aika ole käynyt pitkäksi."
Hyväkuntoinen Haltia on monessa mukana. Liikuntaharrastuksen ja näkö- ja kuulovammaisten kerhon lisäksi on Kultaisen iän kerhoa ja toimintaa rintamanaisissa, jossa Haltialla on tärkeä puuha: kokouksissa hän perii kahvi- ja arpajaisrahat ja huolehtii ne eteenpäin.
Kerrostalosta, jossa Haltia on asunut neljäkymmentä vuotta, löytyy useita ystäviä. Kylään voi mennä puolin ja toisin soittamatta. "Se lienee harvinaista nykyään", hän tuumii.
Ajan hermolla pysyy kuuntelemalla radiota ja katselemalla televisiota.
Sadassa vuodessa maailma on muuttunut valtavasti. Haltia on nähnyt kolme sotaa, sisällissodan sekä talvi- ja jatkosodan.
Tekninen kehitys on ollut Haltian elinaikana päätähuimaava.
Siitä kertoo esimerkiksi Haltialle "lääkärin määräämä" kaukosäädin, jolla hän voi heikkonäköisenä vaihtaa radiokanavia kätevästi.
"Ajattele kun muistan Venäjän vallan ajankin. Olin viisivuotias, kun me lapset aina odotimme kotiportin pielessä, milloin venäläiset ratsastavat hevosillaan ohi. Ja kun he tulivat, huusimme: Trastuit!"
Haltia kaivaa vanhan valokuva-albumin esiin. Sieltä löytyy myös kuvia nuoresta Salme Haltiasta, joka näyttää olleen todellinen kaunotar.
"Enpä olisi silloin arvannut, että vielä 100-vuotiaana saan katsella näitä", hän nauraa.
Mikä mahtaa olla pitkän iän salaisuus?
"Mikähän se voisi olla. Olen viettänyt tasaista elämää ja liikkunut paljon. Nuorempana harrastin kymmeniä vuosia voimistelua ja olin myös kova hiihtämään", hän pohtii.
Haltia on ollut perusterve koko ikänsä. Sydän on yhä hyvässä kunnossa. Haastattelun päätteeksi hän kysyy kelloa. Vielä ehtii ottaa tunnin päiväunet, ennen kuin ystävätär tulee vierailulle. Elämä maistuu mukavalta.
Artikkelin lähde Kaleva