Konsertti koostui pääasiassa barokin ja romantiikan paloista vapaana kokoelmana, jossa piano- tai urkusäestykselliset laulut ja Vaaran soolot vuorottelivat
Pienen musiikin tekeminen pienessä tilassa ei ole Katajalalle enää ylärekisterissä yhtä luontaisen vaivatonta kuin joskus aiemmin, koska ooppera puskee päälle. Mutta vakuuttavasti hän joka tapauksessa ääntään käyttää ja hallitsee nimenomaan miniatyyrien taidon.
Katajala aloitti resitatiiveilla ja aarioilla
Merikannon Miksi laulan, Omenankukat ja Ma elän yhdistyvät mielessä nimenomaan pitsihuviloiden ja puukirkkojen kauteen. Tuskin siis mikään muu olisi paremmin sopinut tämänkertaisen esiintymistilan interiööriin ja akustiikkaan. Merikanto-osastosta muodostuikin illan mieleenjäävin yksittäinen tuokio.
Omat pianosoolonsa Vaara esitti ammattimaisen hallitusti, tekemättä niistä suurempaa numeroa kuin oli syytä. Merikannon Idylli esimerkiksi tarjoili juuri sitä mitä otsikko lupasi, ei edes yhtä pedaalinpolkaisua enempää. Siksipä juuri se oli kaunis.
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>