"Autius, hiljaisuus, taivas ja meri. Tässä on ripaus surrealismia, joka vetoaa minuun kovasti", Juhani Kostet miettii rannalle katsellen.
Kostet ihastui Hailuotoon 1960-luvun alussa ollessaan oppilaana nuorisoseuran taideleirillä. Jo silloin 17-vuotiaan nuorukaisen mielessä siinteli taidemaalarin ura ja haave omasta mökistä saaressa. Vuonna 1963 Kostet vammautui armeijassa vakavasti, kun kranaatti rajähti hänen käsiinsä. Onnettomuudessa mies menetti molemmat kätensä.
"Silloin ajattelin, että mikään ei toteudu. En uskonut, että pystyisin mihinkään. Onneksi ympärillä oli sellaisia ihmisiä, jotka potkivat eteenpäin. Opettelin maalaamaan proteesin avulla, ja jo seuraavana vuonna aloitin opinnot Taideteollisessa oppilaitoksessa."
Opiskeluajoistaan lähtien Kostet on asunut ja työskennellyt Helsingin ydinkeskustassa. Valmistuttuaan vuonna 1968 hän päätti hankkia Hailuodosta oman kesäpaikan, ja sen jälkeen hän on viettänyt kaikki kesät saaressa. "Tontin hankkiminen ei ollut mikään helppo homma, sillä maata oli vain vähän myynnissä. Tällekin paikalle oli muitakin ottajia", hän muistelee.
Hailuoto inspiroi Kostetia valtavasti. Hänen maalauksissaan näkyy luodon luonto, esimerkiksi teos Kuu ja kaasa on maisema taidemaalarin oman mökin vierestä. "Tähän paikkaan liittyy paljon luovuutta. Sitä on kauhean vaikea selittää, sen vain kokee."
Tänä kesänä Kostet ei mökillään maalaa. Kiehtovat maisemat ja mielenkiintoiset yksityiskohdat tallentuvat valokuviksi, joita taiteilija aikoo talvella hyödyntää töissään. Kesä kuluu mökkivieraitten kanssa, leväten ja lueskellen. Välillä tavataan myös saaressa kesää viettäviä taiteilijatuttuja.
"Täällä minun on helppo rauhoittua ja nauttia elämästä. Kaukana kavala maailma", Kostet kuvailee.
"Tässä talossa ei ole sähköä, joten teen töitä luonnon valon mukaan. Minulla on toinen työpiste tuossa pihalla aitassa, siellä saattaa työskennellä iltaan saakka. Helsingissä menen työhuoneelle aamulla ja tulen iltapäivällä pois, siinä mielessä työrytmi täällä saaressa on toisenlainen", hän kertoo.
Tuokkola on viettänyt Hailuodossa kesänsä lähes 30 vuoden ajan. Luovontiellä sijaitseva 1800-luvun puolivälissä rakennettu talo kiehtoo helsinkiläistaiteilijaa suunnattomasti.
"Isoisäni eli täällä ja äitini oli tämän talon tyttäriä. Vanhan isän kuoltua talo oli pitkään autiona. Paikka kiinnosti minua, sillä tänne liittyy monia lapsuusmuistoja."
1970-luvun lopulla Tuokkola palasi lapsuutensa maisemiin ja tyhjillään ollut hirsitalo muuttui perheen kesäasunnoksi.
"Keväällä kaipaan hirveästi tänne. Rakastan tätä taloa ja saaren omaleimaisuutta, rauhaa ja hiljaisuutta."
Tuokkolan naapurissa asuu myös kollegoja.
"Britan ja Laurin kanssa olen aika paljon tekemisissä, ja Annin luona pistäydyn harva se päivä. Ja kyllä minä muutkin saaren taiteilijat tiedän", Tuokkola naurahtaa.
Hailuotoon kerääntyy kesäisin monia taiteilijoita pääkaupunkiseudulta ja Oulun lähialueilta. Kun paikalliset ja muualta tulleet lasketaan yhteen, saaressa saattaa olla samaan aikaan toistakymmentä ammattitaiteilijaa. Varsinaista taiteilijayhteisöä Luodossa ei toimi, mutta kaikki tietävät toisensa; kaupalla ja Ailastossa vaihdetaan kuulumisia.
"Täytyy olla jokin tekijä, mikä houkuttelee taiteilijoita tänne. Ehkäpä saaren omaleimaisuus inspiroi, tai ehkä se on tämä rauha, joka ruokkii ihmisten luovuutta", Tuokkola pohtii.
"Viimeisellä leirillä vuonna 1979 oli lähes 40 oppilasta, joten kyllä tässä pihalla oli kovasti elämää. Monet ohikulkijat tulivat katsomaan, mitä täällä tapahtuu. Kaikki eivät mahtuneet sisälle nukkumaan ja pihalla oli telttoja siellä täällä", Hanhijoki muistelee katsellessaan nurmikon peittämää hiljaista pihapiiriä.
Hanhijoen, Keräsen,
"Reijo tiesi tämän paikan, ja sitä kautta alkoi kehkeytyä ajatus taideleiristä. Ensimmäisellä leirillä oli seitsemän oppilasta ja me viisi opettajina. Vuosi vuodelta toiminta laajeni, ja lopulta osallistujia jouduttiin jo karsimaan", Hanhijoki sanoo.
Hailuodossa taiteen tekemiseen suhtauduttiin suurella kunnianhimolla. Vaikka iltaisin usein juhlittiin, työt aloitettiin tunnollisesti aamulla yhdeksältä, ja ruokataukoja lukuun ottamatta maalaukseen, kuvanveistoon ja grafiikkaan liittyvien tehtävien parissa uurastettiin iltamyöhään. Päivittäisissä kritiikeissä töistä väiteltiin pitkään ja hartaasti. Oman lisänsä opetukseen toivat vierailevat luennoitsijat.
"Kyllähän se oli varsin tiivistä ja tehokasta taiteen opetusta, joskus varmasti liiankin rankkaa. Välillä oppilaat olivat tosi väsyneitä. Varsinkin ne, jotka kulkivat kylällä yöjuoksuilla, Hanhijoki nauraa.
Taideleiri päättyi koululla järjestettyyn loppunäyttelyyn. Se kiinnosti kovasti luotolaisia, sillä leiriläiset toivat saarelle säpinää. Hanhijoen mukaan paikalliset suhtautuivat leiriläisiin suopeasti, ennakkoluulottomimmat jopa majoittivat oppilaita nurkissaan.
"Saimme hyvän vastaanoton. Ihmiset päästivät meidät piirtämään pihoilleen ja koteihinsa. Jokaisella leirillä oli oppilaina myös saarelaisia. Muutenkin leiriläiset tulivat erilaisista oloista: oli taideopiskelijoita, opettajia, nuoria, eläkeläisiä ja kaikkea siltä väliltä."
Yhdeksäs leiri jäi viimeiseksi. Vetoviisikko oli jo niin kiinni muissa töissään, että resursseja alati kasvaneen taideleirin toteuttamiseen ei enää ollut. "Saari säilyi silti meille tärkeänä paikkana. Koulusta tuli meille viidelle yhteinen kesäpaikka, jossa teimme omia töitämme. Vähitellen porukka hajaantui, ja lopulta minä ja Markku ostimme tämän omaksi", Hanhijoki sanoo.
Leirien jälkeenkin taiteet ovat saarella kukoistaneet. Hanhijoki iloitsee etenkin nuorien luotolaislähtöisten taiteilijoiden menestyksestä.
"
"Nyt teen suovilla- ja pajujuttuja", Rapinoja kertoo ja esittelee samalla pajunsiemenistä tehtyä valkoista kesäliiviä.
Anni Rapinoja on tunnetuimpia luotolaistaiteilijoita. 1990-luvun alussa Rapinoja keskittyi ympäristötaiteeseen, ja luonto on keskeisin elementti hänen töissään.
Hän on muovannut luonnonaineksista mitä mielikuvituksekkaampia teoksia. Gallerioissa on hämmästelty muun muassa juolukkakäsilaukkua ja hirvenpapanoista muotoiltua verkkoa. Parhaillaan Brysselissä on esillä puolukanlehdistä ja pajunkissoista muotoillut kenkäparit.
"Minun töitteni materiaalit tulevat luonnosta, mutta esimerkiksi kengissä muoto on ihmisten maailmasta. Se ilmentää ihmisen ja luonnon yhteyttä. Ihminen kuuluu osana luontoon", hän selittää.
Luodon herkkä luonto on Rapinojan inspiraation lähde. Hän onkin kunnostautunut saaren näkyvimpänä ympäristöaktivistina. Tällä hetkellä häntä jurppivat erityisesti uudet metsäautotiet ja hakkuut. Yksittäisten tahojen tarpeet eivät saisi mennä kokonaisvaltaisen suunnittelun, ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin edelle, hän tähdentää.
Anni Rapinojaa ei hämmästytä se, että Luoto houkuttelee taiteilijoita. Hänen mielestään saarella leijuu luovuuden ja inspiraation ilmapiiri.
"Sen huomaa hyvin nuorissa. Opetan kuvaamataitoa yläasteella, ja melkein kaikilla oppilailla on kuvaamataito valinnaisena aineena. Monet koululaisista ovat taiteellisesti lahjakkaita", hän tähdentää
Syntyperäisenä saarelaisena Rapinoja tuntee paikalliset ja muualta tulleet kollegansa. Hetkessä hän luettelee kymmenkunta taiteilijaa asuinpaikkoineen. Joukossa vilahtelevat
"Kaikilla meillä on oma reviirimme ja jokainen tekee töitä omissa oloissaan. Sellaista taideleirien aikaista yhteisöllisyyttä ei nykyään ole", hän pohtii.
Rapinojan mielestä taiteen tarjoamat voimavarat ovat saarella toistaiseksi hyödyntämättä ja selvitystyöt toteuttamismahdollisuuksista tekemättä. Galleria ja taiteilijaresidenssi olisivat tarpeellisia avauksia.
"Taiteella olisi saarelle paljon annettavaa", hän korostaa.
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>