"Jaloissa alkaa tuntua, että soita on poljettu kauan", tokaisee everstiluutnantti evp.
Laitinen viettää rouvansa
Olhavassa puuhataan paljon muutakin. Kirsti-rouva laittaa puutarhaa ja Laitinen nappaa kävelysauvat kouraan ja sivakoi hakemaan postin. "Kaksi kilometriä päivässä pitää kunnossa. Niin, ja halotkin pitää hakata."
Yrjö Laitinen on syntynyt ja kasvanut Kuivaniemellä. Opiskelu vei Ouluun ja armeija Kuopioon. Sitten alkoi sota.
Taistelut ovat unohtumaton osa veteraanin elämää. Laitinen on nähnyt niin talvi-, jatko- kuin Lapin sodankin. "Oli helppoja ja kovia paikkoja ja raakaa työtä. Loppuajoista tykkien jylyyn ja ampumiseen alkoi tottua. Nykyään elämä on hyvää, sota ei ole tullut uniin."
Pitkän sotilasuran jälkeen Pohjan prikaatissa palvellut Laitinen suri Oulun varuskunnan lopettamista. "Pahalta se tuntui, mutta kai se vastaa nykyajan tarpeita." Oman työhönsä armeijan leivissä Laitinen on tyytyväinen. "Tuntuu, että olen tehnyt tärkeää työtä. Pidin kouluttamisesta ja miesten johtamisesta."
Kerran maltin menetys oli sentään lähellä. Hyökkäyksen oli määrä alkaa tasan aamu kahdeksalta, jolloin ensimmäisten laukausten tuli kajahtaa. Kolmea minuuttia ennen h-hetkeä viereisten puitten latvoihin laskeutui kolmekymmentä teertä.
"Siinä oli liipasinsormessa pitelemistä itse kullakin", Laitinen naurahtaa. Hän on innokas metsästysmies ja toiminut Upseerien metsästysyhdistyksen puheenjohtajana kolmisenkymmentä vuotta.
Nykyisin Laitinen lähtee metsälle enää päällysmiehen hommiin. Metsästyksen parissa pariskunta on tutustuneet useisiin läheisiin ystäviin. Harrastus yhdistää jopa yli rajojen. Vieraita käy Ruotsista ja Saksasta asti. Laitinen on nimetty saksanmaalla oikein jahtikuninkaaksi.
"Yhdessä me pakerramme eteenpäin", Laitinenkin hymyilee. Saman pöydän ääressä on istuttu jo kuusikymmentä vuotta.
"Elämä on ollut hyvää. Minulla on ollut hyvä perhe, mielekäs työ ja viihtyisät eläkepäivät," Yrjö Laitinen sanoo. Silti yksi unelma on edelleen toteuttamatta. "Minä haluan lähteä Salzburgin musiikkijuhlille", hän naurahtaa.
Nuoruudessaan Laitinen soitti viulua ja on aina ollut musiikin ystävä. "Minä käväisin niissä ohjelmallisissa iltamissa soittamassa sen yhden pakollisen kappaleen, jonka jälkeen oli lupa raivata pöydät lattialta ja pistää tanssiksi."
Suku ja perhe ovat Laitiselle rakkaita. Lapset lapsineen kyläilevät tiuhaan ja elo Olhavassa on vilkasta. Miniät vievät Kirsti-rouvan metsälle, Laitinen kalastaa pojat seuranaan.
Elina Kervinen
Artikkelin lähde Kaleva <http://www.kaleva.fi/tilaa>
Creative Commons "by-nc-nd" lisenssillä <http://creativecommons.org/licenses/by-nc-nd/4.0/legalcode.fi>