Viidennen polven veneenrakentaja
Eetu Halonen, teksti
tiina wallin, kuvat
Oulainen
Olohuone pursuaa tavaroita. Sohvalle ei mahdu istumaan, pöydät ovat pullollaan. Osa esineistä on pitänyt sijoittaa lattialle. On hattuja, reppuja, kenkiä ja astioita. Pistoolikin löytyy. Ja kaikki on tehty puusta.
– Oikeastaan vain oma mielikuvitus on rajana, kun puun kanssa työskentelee, Paavo Manninen tokaisee.
Oulaistelaisen omakotitalon olohuoneeseen levitetyt tavarat ovat kaikki hänen käsialaansa. Manninen on ammatiltaan kirvesmies, mutta kädentaidot ovat kulkeneet hänen suvussaan satojen vuosien ajan.
– Kaikenlaista sitä tulee sekä puusta että tuohesta tehtyä. Mutta venehomma on se kuninkuuslaji.
Manninen on omien sanojensa mukaan veneenrakentaja ainakin neljännessä, mutta hyvin todennäköisesti viidennessä polvessa. Se tarkoittaa, että hänen kainuulaiset esi-isänsä valmistivat puuveneitä jo 1700-luvulla. Rakennusmenetelmä on säilynyt pitkälti samana näihin päivin saakka.
– Taito on kulkenut isäni suvussa suullisena perimätietona. Ei sitä ole mihinkään kirjoitettu, Manninen sanoo.
Manninen on lähtöisin Piston kylästä Suomussalmelta. Veneen-
teon makuun päästiin niillä main jo perin varhaisella iällä.
– Olin varmaan viisi–kuusivuotias, kun höyläsimme isän kanssa veneenlautoja sarvihöylällä. Sellaiset tervaksen tuoksuiset lastukasat ovat ihan varhaisimpia muistojani, Manninen sanoo.
– Isä oli vanhan kansan tekijämiehiä, ja minä opin siinä mukana. Ei siellä korvessa ole ollut mitään harrastusmahdollisuuksia eikä päivähoitoa. Onneksi isä on ollut tuollainen tekijä, että sain siinä lastukasassa kasvaa.
Ensimmäisen puukkonsa Manninen sai alle seitsemänvuotiaana.
– Työ neuvoo tekijäänsä. Kaikenlaista sitä on aina omaksi huvikseen tullut nikkaroitua. Tuohihommat ovat tulleet sitten myöhemmin täällä Oulaisissa.
Manninen tuli Oulaisiin 26 vuotta sitten, löysi puolison ja asettui kaupunkiin. Yhdeksän vuotta sitten he saivat kaksospojat. Samoihin aikoihin perhe muutti nykyiseen taloonsa Pyhäjoen rannalle.
– Harmi vain, että joki on tässä kohdin niin kivikkoinen. Ei pysty omaa venettä pitämään.
Siispä itse tehty, tervalta tuoksuva vene komeilee talon pihassa. Paatin keskellä on tuhtojen sijasta kaksi selkänojallista istuinta. Rakennusmateriaalina on käytetty mäntyä, mutta airot on tehty kuusesta. Männystä tehdyt airot olisivat turhan raskaat, sillä männyssä on paljon pihkaa.
– Tämä on sama malli, joka suvussamme on vuosisatoja kulkenut. Joka pitäjässä on aikoinaan ollut omat venemallinsa, mutta rakentamisen tavat ovat olleet pitkälti samat, Manninen kertoo.
Mannisen isä rakensi aikanaan satoja veneitä. Ne olivat kulutustavaroita, joita tarvittiin jokaisessa kylässä. Veneentekijät olivat arvostettuja puuseppiä, ja he saattoivat lähteä pitkillekin reissuille palveluitaan tarjoamaan.
– Muistan, että isä lähti sukset jalassa ja palasi postiauton kyydissä, kun lumet olivat sulaneet, Manninen muistelee.
Ensimmäisen oman veneensä Manninen rakensi viitisentoista vuotta sitten. Isälle vaihdettiin polviniveltä sairaalassa, ja pari venettä oli saatava valmiiksi.
– Siinä vaiheessa viimeistään oli pakko herätä siihen hommaan, vaikka olinkin 80-luvulta asti ollut aktiivisesti veneenteossa mukana.
Manninen haluaisi opettaa veneenteon aikanaan myös omille pojilleen. Puukot on hankittu kummallekin jo viisivuotiaina.
Lisää verkossa
Katso kuvagalleria. kaleva.fi
fakta
Perinnekäsityö
Perinteinen käsityö on yleensä käsin tehty arkipäivän esine, jonka valmistus on siirtynyt tietotaitona sukupolvelta toiselle.
Kulttuuriperinnön professori emerita Outi Tuomi-Nikula on määritellyt perinteisen käsityön pitkän kulttuurikehityksen tuotteeksi, jolle on tärkeämpää käyttötarkoitus kuin esineen esittävyys.
Käsityö voidaan myös rinnastaa kansantaiteeseen.
Käsityöllä ei tarkoiteta ainoastaan perinteisiä esineitä, vaan enemmänkin käsityötaitoa kokonaisuudessaan.
Eräät käsityötuotteet ovat saaneet erityisen aseman kulttuuriperintönä. Niistä on muodostunut symboliesineitä tai ne kytkeytyvät historiaan, ja niistä on voinut tulla alueiden omaa kulttuuriperintöä. Ne voivat myös olla erityisen onnistuneita käsityötaidon näytteitä.
Unescon yleissopimus
YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön suojelemiseksi hyväksyttiin vuonna
2003.
Sopimuksen on allekirjoittanut 172 maata. Suomi saattoi yleissopimuksen voimaan vuonna 2013. Toimeenpanosta vastaa Museovirasto.
Sopimuksen tavoitteena on edistää aineettoman kulttuuriperinnön suojelua ja lisätä tietoisuutta aineettomaan kulttuuriperinnön merkityksestä paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on perustanut sopimuksen toimeenpanon tueksi aineettoman kulttuuriperinnön asiantuntijaryhmän toimikaudelle 2014–2018. Tämä 13 hengen ryhmä toimii sopimuksen toimeenpanon tukena ja asiantuntijana sekä ohjaavana toimielimenä.
Lähde: Itsetekemisen perinne - Käsityöt elävänä kulttuuriperintönä. Museoviraston julkaisu 2017.
Artikkelin lähde Kaleva 16.07.2017.