Pateniemen oma museo avataan taas
ei voi vähätellä.
historian esittelyyn.
Janne Taanila
Pateniemen sahan museo avautuu huomenna pitkästä aikaa yleisölle. Ovet ovat olleet viimeiset neljä vuotta säpissä korjausten ja säästöjen vuoksi, mutta tälle kesää Museo ja tiedekeskus Luuppi on rohkaistunut esittelemään sahauksen historiaa vuonna 1989 perustetussa museossa uudelleen.
Liikelaitos Oulun Tilakeskus on kohentanut museorakennuksen ulkonäköä vanhaa kunnioittaen.
Lisäksi Oulun seudun ammattiopiston Pikisaaren yksikkö on tehnyt museon kanssa yhteistyötä, kun rakennusrestauroinnin opiskelijat ovat kunnostaneet museorakennuksen ikkunoita ja ovia.
Hirsitöiden ohella tasoja on uusittu ja vitriineihin on suunniteltu tulevaisuudessa ledivalaistusta. Kiintokalusteita, kuten kaappeja, tullee vielä lisää.
Museon amanuenssi Tuula Turunen pitää tärkeänä, että vanhat menetelmät siirtyvät oppilastöinä sukupolvelta toiselle.
– Talo on pysynyt pitkään hyvässä kunnossa ja se täyttääkin tänä vuonna 160 vuotta.
Kunnostustöiden ollessa loppusuoralla Museomestari Antti-Sakari Merikallio lupailee talolle käyttöikää myös seuraavat 160 vuotta.
– Kun rakennus säilyy näin hyvin sukupolvelta toiselle, on jotain tehty oikein. Se ei voi olla huono talo, hän sanoo.
Nikkaripirttinä tunnettu museorakennus ei kuitenkaan alun perin toiminut sahateollisuuden piirissä, vaan laivatelakan varastona.
1800-luvulla Pateniemen tila oli vielä osa Kelloa ja kuului Haukiputaaseen.
Suurin piirtein Oulun keskustan ja Haukiputaan kirkonkylän puolivälistä löytyi hyvä luonnonsatama, joka sijaitsi suojaisalla paikalla Kellon kraaselin takana.
Siihen joukko oululaisia kauppiaita päätti perustaa vuonna 1857 Oulun suuren laivavarvi- ja varustamoyhtiön.
– Krimin sota oli vasta päättynyt ja kauppiaat ajattelivat, että he tienaisivat hyvin rakentamalla uusia sotalaivoja Venäjän laivastolle, Turunen kertoo.
Puiset sotalaivat eivät kuitenkaan käyneet kaupaksi ja niitä valmistui vain yksi armeijan palvelukseen. Kauppalaivoja sen sijaan myytiin useampi maailman merille.
Laivanrakennustoiminta siirtyi vuonna 1965 huutokaupassa Kauppaneuvos Johan Gustaf Bergbomin haltuun.
Kahdeksan vuotta myöhemmin hän rakennutti Pateniemeen oman sahan, jotta laivanrakennuspuutavaraa ei tarvitsisi uittaa kaukaisilta vesisahoilta telakalle.
– Bergbomilla oli loistava bisnesvainu. Pian hän huomasi, että sahateollisuus lyö leiville laivanrakennusta paremmin ja kasvatti sahatoimintaa huomattavasti, Turunen sanoo.
Sahasta muodostuikin merkittävä työnantaja ja sen ympärille rakentui kokonainen oma kyläyhteisönsä, jonka perua on nykyinen Pateniemen kaupunginosa.
Sahalla oli jo 1890-luvun lopussa vakituisesti töissä 350 henkeä, mutta kesän sesonkiaikoina 1900-luvun puolivälissä jopa 1000 hengen vahvuus saattoi ylittyä. Veitsiluoto-yhtön lopettaessa sahan vuonna 1990 siellä työskenteli vielä 150 henkeä.
Virallisena syynä lopettamiselle käytettiin muun muassa tukkipulaa, mutta todellisuudessa saha olisi voinut jatkaa pitempäänkin.
Pateniemen saha oli päätynyt vuonna 1986 Veitsiluoto Oy:lle, jolla oli hallussaan muita uudenaikaisia sahoja.
– Saha todennäköisesti lopetettiin taloudellisista syistä, sillä sen tekniikka oli vanhentunutta ja se sitoi paljon työväkeä. Uudemmat sahat olivat Pateniemeen verrattuna kilpailukykyisempiä, Merikallio sanoo.
Veitsiluoto päätti kuitenkin lahjoittaa Oulun kaupungille sahan historiaa esittelevän museon, kun toiminnot lakkautettiin.
– Yhtiöltä jäi alueelle käsittämätön määrä tavaraa, jota on sittemmin myyty ulos ja osittain kerätty myös museoitavaksi, Merikallio kertoo.
Sittemmin verstaana toiminut museorakennus on pidetty monilta osin alkuperäisessä asussaan ja sisäpintoihin on jätetty merkkejä vanhasta ajasta.
– Seinissä on jälkiä maalintestailusta ja esimerkiksi merkintöjä jäidenlähtöjen ajoista, Turunen sanoo.
Museon näyttelytila on melko pieni, sillä se sijaitsee vain yhdessä huoneessa rakennuksen sisämaan puoleisessa päässä.
– Vaikka talo on sinällään aika iso, se soveltuu museokäyttöön vain osittain. Muutostyöt olisivat aika vaativat ja kalliit, jos niihin ryhdyttäisiin, Turunen kertoo.
Suurin osa talosta onkin yleisöltä suljettua varastotilaa.
Vaikka sisätilat ovat vähissä, valokuvat sahan lautatapulirivistöistä ja merelle puskevat laveat ulkokentät auttavat hahmottamaan, kuinka valtava saha-alue on suuruuden päivinään ollut.
– Vielä toistaiseksi museorakennus sijaitsee Sahantien perällä asutuksen reuna-alueella, mutta kaikki on muuttumassa, Turunen
sanoo.
Pusikkoa on raivattu ja maata myllätty, kun ympärille kaavoitetaan tontteja uusille asuinrakennuksille.
– Aluetta on kovasti puhdistettu puun kyllästysaineista, joita on vuosikymmenien ajan imeytynyt maaperään, Merikallio jatkaa.
Kun nykyisellään maisema on pelkkää puutonta maapohjaa, museopirtin nurkilta avartuvat laajat näkymät Oulunsalon lossirantaan saakka.
– Toivon, että mahdollisimman moni sahalla työskennellyt tulisi vielä käymään ja jakamaan museolle muistojaan, Turunen päättää.
Fakta
Pateniemen sahan museo
Avoinna sunnuntaista lähtien heinäkuun viimeiseen päivään saakka.
Yleisö pääsee tutustumaan esineistöön sunnuntaista torstaihin kello 11–16. Perjantaisin ja lauantaisin museo on suljettu.
Museo sijaitsee Pateniemen sahan entisen konttorin pihapiirissä osoitteessa Sahantie 21.
J. G. Bergbom perusti Pateniemeen sahan vuonna 1873 saatuaan siihen kuvernöörin luvan.
Ylhäällä selkäsaha ja alhaalla
pitkähöylä, jota on käytetty
Uleå Oy:n Finninkarin työmaalla 1920-luvulla.
Takana vasemmalla lautatapulin malli, taustakuvassa tapuleita ja lastausta odottelevia laivoja redillä. Tasolla oikealla Pateniemen talotehtaalla tehdyn talon pienoismalli ja sen vieressä hevosen länget, sahan omalla maatilalla käytetty harava ja purjekankainen kylvövakka, päädyn tasolla on jääsaha ja nippujen sitomislaite.
Artikkelin lähde Kaleva 01.07.2017.