Oulun nuorisomellakoista 50 vuotta
Liisa Laine
Oulu
– Kesähelteiden uuvuttama Oulu näyttää nousseen koko maan kiinnostuksen kohteeksi. Mitenkään mairittelevaa tämä kuuluisuus ei kaupungille ole; ilta illan jälkeen levottomuudet keskustassa jatkuvat.
Näin alkoi uutinen elokuun 6. päivän Kalevassa vuonna 1967. Meneillään oli merkillinen, lähes pari viikkoa kestänyt rähinä Oulun ydinkeskustassa. Sokos-aukiolle pakkautui laumoittain nuorisoa osoittamaan mieltään ensin niin sanottua Oulun profetiaa eli heinoslaisuutta vastaan, mutta melko pian mielenilmaus kääntyi poliisia vastaan.
Tapahtumista on tänä kesänä kulunut 50 vuotta. Paikka on juuri siinä, missä nyt on kolmikymppisiään juhliva Rotuaari.
– Oululaisnuoriso oli aikaansa edellä, kun se mellakoi jo vuonna 1967 eikä vasta 1968, jota pidetään nuorisomellakoiden ja Euroopan hulluna vuotena, kertoo eläkkeellä oleva kulttuuritoimittaja Kaisu Mikkola, Kalevan kesätoimittaja vuosimallia 1967.
Mikkola luonnehtii itseään myös päivystäväksi mellakkareportteriksi, sillä uutisoitavaa oli illasta toiseen. Poliisit ja nuoret ottivat rajusti yhteen. Paukkupommeja lensi, ikkunoita särkyi, kananmunia heitettiin ja autoja kolhittiin.
Mikkola kertoo joutuneensa mellakkatoimittajaksi alun perin siksi, että asui vajaan sadan metrin päässä Sokos-aukiosta.
– Olin pistänyt nokkani ilta illan perään tapahtumien keskipisteeseen. Siellä oli jännää, kuumaa ja pimeää.
Myös poliisilla oli kovat otteet.
– Yhä vielä minua karmii yksi ilta, kun poliisit ajoivat odottamatta keskelle aukiota tyhjentääkseen sen, ja ihmiset säntäilivät kauhuissaan pitkin seiniä. Itse olin sillä hetkellä Sokoksen isojen ikkunoiden edessä ja olin litistyä, kun porukka survoi meitä laitimmaisia niihin laseihin. Siinä oli hyvin lähellä tilanne, että paine olisi hajottanut ikkunat ja särkyneet lasit olisivat toimineet kuin giljotiinit.
Mikkola tinkasi asiasta silloiselta poliisimestarilta, joka oli myöntänyt, että juuri niin siinä olisi voinut käydä.
Heinoslaisuus oli saanut alkunsa jo vuonna 1960, kun oululainen Laila Heinonen katsoi saaneensa jumalallisen viestin Neuvostoliiton hyökkäyksen ja maailmanlopun uhasta sekä Suomen kansan pelastumisen mahdollisuuksista. Vuonna 1967 heinoslaisuus oli pitkän hiljaisuuden jälkeen taas pulpahtanut julkisuuteen.
Osa rähinöintiin osallistuneista nuorista tosin tuskin tiesi koko heinoslaisuudesta yhtään mitään, mutta liittyi mukaan, kun kerrankin jotain tapahtui.
Mellakoita oli edeltänyt heinoslaisten ryntäys Haukiputaan kirkolle pari viikkoa aiemmin.
Heinoslaiset vaativat silloista kirkkoherraa Erkki Jokelaa liikkeensä johtajaksi ja kiersivät kirkkoa huutaen, että Jumalan tuli polttaa.
– Siitä vedettiin tietysti johtopäätös, että heinoslaiset aikovat polttaa koko kirkon. Muistan, kun yritin käydä haastattelemassa Erkki Jokelaa, joka oli niin suivaantunut, ettei päästänyt edes sisään vaan seisotti pappilansa rappusilla ja kielsi mainitsemasta ikinä itseään tässä yhteydessä, muistelee Mikkola.
Mellakkareportteri kärtti sinnikkäästi kommenttia myös itse profeetalta. Lopulta hän onnistuikin ja sai kirjalliset vastaukset kirjallisiin kysymyksiin, kun oli tarpeeksi kauan istunut Heinosten asunnon porraskäytävässä nykyisen Antellin yläpuolella Kirkkokadulla.
Fakta
Heinoslaisuuden rippeet Kaarinassa
Heinoslaisuus oli Oulussa vaikuttanut hurmosliike. Sen johdossa olivat Laila ja Aune Heinonen.
Laila oli lääninhallituksen kanslisti ja Aune tyttölyseon biologian opettaja.
Laila Heinonen ryhtyi 1960 julistamaan profetiaa. Saamansa näyn mukaan Suomesta tulisi löytyä 800 000 esirukoilijaa, jotta Neuvostoliitto ei miehittäisi Suomea. Myöhemmin olisi riittänyt 8 000.
Vielä 2000-luvulla liikkeellä on ollut yksittäisiä kohtaamisia ihmisten kodeissa Kaarinassa. Koskaan he eivät ilmoittaneet esimerkiksi lehdissä. Paikkakunnalla uskotaan, että liikkeen johtaja on jo kuollut, mutta varmaa tietoa siitä ei ole.
Oulun mellakat olivat valtakunnallinen ja jopa kansainvälinen uutinen. Myös heinoslaisuutta on pohdittu myöhemmissä lehtijutuissa, ja vuonna 2007 oululainen Annika Nykänen teki aiheesta elokuvan ”Maailmanloppu alkaa Oulusta”.
Artikkelin lähde Kaleva 30.07.2017.