Kuuden taiteilijavieraan kesä

Kuvat

Taidegalleria Terttu
Jurvakaisen 40. kesänäyttely Muhoksella, Nykäläntie 18,
31.8. saakka.

Taidemaalari, runoilija Terttu Jurvakainen on järjestänyt galleriassaan kesänäyttelyitä ihailtavan pitkäjännitteisesti. Nyt on vuorossa jo 40. kesä.

Näyttelyn rakenne on vuosien varrella tutuksi tullut: Jurvakaisen omat maalaukset muodostavat lähes yltäkylläisenä ripustuksena näyttelytilojen seiniä kiertäessään näyttelylle rungon, jonka keskelle vierailevien taiteilijoiden teokset asettuvat omina kokonaisuuksinaan.

Tänä kesänä taiteilijavieraita on kuusi.

Gallerian I-puolella esittäytyvät kuvanveistäjät. Lasse Nissilän pelkistetyistä veistoksista katsoo silmättömin kasvoin revennyt sielu tai sokea jumala.

Veikko Nuutisen pronssiveistoksissa on hauskasti kaikuja myös käsityöläisen työkaluista, kun niissä voi tunnistaa vaikkapa alasimen tai käsihöylän muotoja.

Veikko Myllerin mytologisista, usein linnunpäisistä pronssihahmoista löytyy myös väriä, sinistä ja punaista.

Gallerian II-puolella tunnelma muuttuu, kun metallin ja betonin tilalle veistoksiin vaihtuu mate­riaaliksi läpikuultava lasi.

Lasisilla bonsaipuillaan Muhoksellakin aiemmin ihastuttanut lasitaiteilija Alma Jantunen esittelee tällä kertaa myös kala-aiheita. Nuo mötkäleet ovat varmasti painavia, mutta niistä löytyy veden virtaavuuttakin.

Muotoilija Ritva-Liisa Pohjalaisen tyylikkäät lasiveistokset ovat samalla huomionosoitus korkeatasoiselle lasityötaidolle.

Taidemaalari Veikko Törmäsellä on näyttelyssä ihan oma tilansa. Magic box -teossarja on muunnelmia mustasta neliöstä, joka Törmäsen käsittelyssä muuntuukin taikalaatikoksi.

Taivutukset-sarja taas on hyvä esimerkki siitä, kuinka taiteilija saa pienestäkin visuaalisesta efektistä paljon irti.

Jurvakaisen omissa maalauksissa ihmishahmoja on yhä enemmän.

Huomio kiinnittyy erityisesti maalaussarjoihin, joissa saman värimaailman sisällä liikutaan ihmishahmoisesta maalauksesta jonkinlaisen välitilan kautta väreilevään, maisemalliseen abstraktioon.

Erityisen kiinnostavia ovat nuo kuin ilmaan, veteen tai liikkeeseen sulautuvat hahmot.

Jurvakaisen maalaamisessa liike ei ole pysähtynyt.

Leena Kangas

Fakta

Kriitikko kiteyttää

Plussaa: Kuusi taiteilijavierasta tuntuu hyvältä määrältä. Jokaisen teokset saavat oman selkeän sijansa Terttu Jurvakaisen maalausten keskellä. Myös vuoropuhelulle maalausten ja veistosten välillä on tilaa.

Huomioitavaa: Galleriaa ympäröivä kaunis puutarha ja näyttelyn taustalla soiva klassinen musiikki luovat näyttelystä harmonisen kokonaiselämyksen.

Alma Jantusen lasiteos
Rannan tutkiskelija.

Veikko Myllerin pronssiveistos ”Juhlaväkeä” ympärillään Terttu Jurvakaisen maalauksia.



Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 23.07.2017.