Koulumies kunnallispolitiikan huipulla

Kuolleita

Eino Laaksonen. Opetusneuvos Eino Juho Augusti Laaksonen kuoli 2. kesäkuuta Oulussa. Hän oli syntynyt 29. huhtikuuta 1936 Pyhäjoen Yppärissä.

Vihreä kokopuku, keltainen neulepoolo ja notkean pitkät askeleet kulkemassa kiireellä Pohjankartanon aulan poikki – siinä ensimmäinen muistikuva rehtori Laaksosesta syksyltä 1979.

Opettaja ja päättäjä Eino Laaksonen opetti Oulun nykyistä päättäjä- ja opettajakuntaa. Laaksosen opettajanura kesti 38 vuoden ajan, josta 25 vuotta hän toimi Pohjankartanon yläasteen rehtorina. Tästä virasta hän jäi eläkkeelle vuonna 1996.

Laaksonen oli niitä kasvattajia, joiden kanssa saatettiin kouluvuosina ottaa yhteen, mutta jonka mielipidettä ja auktoriteettia osattiin aikuistuttua arvostaa. Ja sitä vanhaa kiistaakin hyvällä muistaa.

Kun uutinen Laaksosen poismenosta kiiri, monet olivat ne tarinat, joita kiirehdittiin jakamaan. Se on ollut monen mielessä miten ”Eikka” antoi liekaa eikä tarttunut lillukanvarsiin. Hän ymmärsi nuoria ja vikuroivia. Oli kuitenkin piste, jonka ylittäminen nosti esiin auktoriteetin, jota vastaan ei änkyröity.

80-vuotishaastattelussaan viime keväänä vanha koulumies osoittautui tarkasti koulumaailmaa seuraavaksi isoisäksi. Hän ilmaisi suuren huolensa siitä saavatko oppilaat, lapset kuten Laaksonen korosti, tarpeeksi tukea kasvamiseensa vai oletetaanko heidän pärjäävän liiaksi omillaan.

Laaksonen vaikutti 32 vuotta keskeisesti Oulun kunnallispolitiikassa keskustan valtuutettuna. Hän vetäytyi politiikasta 2004, mutta asioiden tarkka seuraaminen jatkui senkin jälkeen. Koulukysymykset, eritoten opettajien ja oppilaiden hyvinvointi, kiinnostivat rehtori emeritusta.

Oulun kaupunginhallituksen työhön hän osallistui vuodesta 1974 aluksi varajäsenenä, sitten varsinaisena jäsenenä ja puheenjohtajana ja lopuksi jälleen varajäsenenä.

Laaksonen ehti työskennellä yhdeksän eri kaupunginhallituksen puheenjohtajan aikana, joista yksi oli hän itse. Laaksosen oma kausi kesti kahdeksan vuotta 1985–1992. Kauteen ajoittuivat muun muassa konservatorion ja Ouluhallin rakentaminen.

Laaksonen kiitteli monien aikalaistensa tavoin, miten näkemys yhteisestä Oulun parhaaksi toimimisesta hautasi ristiriidan siemenet. Kuntapäättäjät saattoivat kiistellä, eivät asiat.

Jättäytyessään politiikasta Laaksonen arvioi ajan muuttumista toteamalla lehtihaastattelussa vuonna 2004, kuinka populismi oli tullut kunnallispolitiikkaan voimalla.

”Aina ei tiedä valtuustoon mennessä, mihin suuntaan asiat päätetään äänin 30–29. Yksityinen näkökulma voi olla eri kuin se, miten asioita hoidetaan yhteiseksi parhaaksi.”

Pia Kaitasuo, Liisa Laine

Kirjoittajat ovat Kalevan lukemistotoimittaja ja Laaksosen entinen oppilas sekä Kalevan kuntatoimittaja.

Artikkelin lähde Kaleva 13.07.2017.