Brutaalin kauneus
Pia Kaitasuo
Klassisen arkkitehtuurin kurssi
Ateenassa joitakin vuosia sitten. Läsnä ateenalaisia ja oululaisia opiskelijoita, tehtävänä valita kummastakin kaupungista klassisen arkkitehtuurin mukaisia kohteita.
Kreikkalaisten valinnat osuvat kohteisiin, joita Oulun asukkaat ovat jaksaneet arvostella niiden rakentamisesta lähtien: kaupunginteatteri ja pääkirjasto.
– Marjatta ja Martti Jaatisen monumentaalikeskussuunnitelmassa jatkettiin Oulun vanhan ruutuasemakaavan koordinaatistoa, mainitulle kurssille aikanaan osallistunut Oulun kaupungin Tilakeskuksen rakennuttajapäällikkö Mika Huhtala toteaa.
Huhtala on tottunut kuulemaan Jaatisten kädentyön arvostelua, samaten Kari Virran suunnitteleman Pohjankartanon monitoimitalon.
Jaatisten ideana monumentaalikeskuksessa oli luoda selvä ja jämäkkä, linnoituksen kaltainen rakennusryhmä tuuliseen ympäristöön, Huhtala huomauttaa.
– Ei pidä katsoa niitä vain joltakin puolelta, ne ovat kokonaisuuksia.
Kriitikot näkevät materiaalin karuna, jopa rumana.
– Betoni on luonnonmukainen, plastinen ja veistosmainen materiaali, Huhtala argumentoi.
Huhtala haluaa avata ruminakin pidettyjen rakennusten arvoa oululaisille, niin ammattilaisille kuin maallikoille, ja osoittaa, että niiden säilyttäminen alkuperää kunnioittaen on tärkeää.
– Oulun Tilakeskuksen tehtävänä on huolehtia kaupungin omistaman rakennuskannan arvosta. Kyse ei ole pikkuasiasta: se muodostaa noin puolet Oulun kaupungin omaisuudesta, Huhtala tähdentää.
– Tämän takia Francesca Paola Piccolo on kesän työssä Tilakeskuksessa.
Piccololle, Napolin yliopistosta arkkitehdiksi valmistuneelle, työtehtävä betonirakentamisen tulkkina on mieluisa.
Hän teki loppututkintonsa aiheenaan Alvar Aallon Toppilan sellutehtaan alueelle 1930-luvulla suunnittelemat rakennukset. Innostus syntyi opiskelijavaihdossa Oulussa ollessa.
Nyt hän tekee Oulun yliopistossa väitöskirjaa betonirakennusten restauroinnista. Ala on Suomessa niin hyvässä vaiheessa, että se tarjoaa tutkimukselle erinomaisen lähteen.
Hän sanoo suomalaisen ammattitaidon ja kokemuksen olevan restauroinnissa italialaista parempi, Italiassa kun restaurointi kohdistuu klassisiin rakennuksiin ja betoniarkkitehtuuri saa vielä odottaa vuoroaan.
Peruskorjauksen kohteena tälläkin hetkellä oleva Pohjankartano tarjoaa tutkijalle hyvää materiaalia.
– Restauroimisessa ei pidä kajota siihen, mikä on rakennuksen alkuperäinen idea, Piccolo sanoo.
Siis kuten 1760-luvun rakennuskin kunnostetaan sen alkuperää kunnioittaen, samoin on toimittava 1960-luvun rakennuksen kanssa?
– Aivan! Ongelma on siinä, että viime vuosikymmeninä syntyneitä rakennuksia ei nähdä historiallisina, säilyttämistä ja kunnostamista vaativina, koska ne ovat moderneja.
Piccolo löytää vaivatta vasta-argumentteja betonin karuutta ja tylsyyttä arvosteleville. Betonia pitäisi – ja samalla koko rakennusta – katsoa toisin silmin.
– Betoni on uniikkia materiaalia: sillä on useita valmistajia, sen runkoaine vaihtelee, samoin sen väri, ja tekotapakin luo omat piirteensä, hän luettelee.
– Betonin tekniikka on näkyvissä, se onko kyse valmisbetonista vai täällä tehdystä, Piccolo selittää silittäen monitoimitalon seinäpintaa.
Pohjankartanon pohjoiskulmalla sijaitsevan kirjasto-osan seinän betonin paikoittainen rouheus osoittaa betonin valmistetun myllyssä paikan päällä.
– Samaten voi havaita, miten betonin pinnassa näkyvät puusyykuviot ja lautamuotti valun jäljiltä.
Rakennuttajapäällikkö Mika Huhtala tuo betonirakennusten arvo-keskusteluun vielä yhden näkökulman:
– Oulu on ollut kymmeniä vuosia betoniteollisuuden kärjessä. Kyse on myös paikallisen osaamisen arvostamisesta.
Piccolo empii, kun häntä pyytää nimeämään suosikkirakennuksensa Oulusta.
– Toppilan betonirakennuksilla on niin erityinen sija sydämessäni. Ehkä silti sanon pääkirjaston. Se on hämmästyttävä: kun olet sisällä, olet kuin ulkona, ja kun olet ulkona, olet kuin sisällä. Ja koko sisäinteriööri, hyllyt ja muu kalustus, on niin mietittyä – paljon pitkiä, vapaita näkymiä, Piccolo ruotii.
– Sekä kirjaston että teatterin kalustuksen suunnitelleen Antti Nurmesniemen idea oli, ettei sisustus muodostaisi minkäänlaista estettä arkkitehtuurin idealle, Mika Huhtala kommentoi.
Francesca Paola Piccolo saa maailmalta jatkuvasti kommentteja tutkimuskohteistaan.
– Ystäväni oli laittanut Facebookiin kuvan tekemästään pizzasta ja kävin ihailemassa sitä. Hän taas näki sivullani kuvan pääkirjastosta ja vastasi pizzan-ihailuuni: ”Oletko ihan hassu? Saat olla tuollaisessa paikassa ja kaipaat jotain pizzapalaa!”
Lisää verkossa
Katso kuvagalleria. kaleva.fi
fakta
Jo antiikin ajalla
Betoni koostuu runkoaineesta (kiveä), sementistä (kalkkikiveä, kvartsia ja savea) ja vedestä sekä mahdollisista lisä- ja seosaineista.
Betonin tyyppisiä massoja oli käytössä jo antiikin aikana.
Betonin sanotaan vapauttaneen arkkitehtuurin muotokielen: sillä voitiin tehdä lennokkaita kaaria ja painovoimaa uhmaavia rakenteita.
1960- ja 1970-lukujen betoniarkkitehtuuri, betonibrutalismiksikin kutsuttu, on maailmalla muotia. Siitä kirjoitetaan paljon ja järjestetään näyttelyitä.
Suomessa brutalismin ihailuun ei vielä ole herätty eikä näiden rakennusten suojeluun ole juurikaan ryhdytty. Esimerkiksi Helsingistä on hävitetty useita merkkirakennuksia. Samoin niiden restauroinnissa on kajottu alkuperäiseen ideaan, kuten esimerkiksi Makkaratalossa.
Brutalismilla ei viitata niinkään rakennusten muotoihin vaan materiaaliin: suunnan tähtiarkkitehti Le Corbusier käytti raakabetonia eli ranskaksi ”béton brut” ja nimi maalaamatonta betonia paljon käyttäneelle tyylille juontuu tästä.
Tyyliä edustaville rakennuksille ovat tyypillisiä puhdaslinjainen muotokieli ja viimeistelemättömät betonipinnat. Betonirakenteet ovat pelkistettyjä, eikä raakabetonipinnoille ole tehty silottavaa käsittelyä. Seinäpinnoissa ja julkisivuissa näkyvät valumuottien jäljet ja pinta jätetään maalaamattomaksi.
Oululaista osaamista
Merkittäviä julkisia oululaisia betonirakennuksia:
Pohjankartano, 1967, Kari Virta
Koskelan koulu, 1971, Esko Hämäläinen/Oulun kaupungin rakennusvirasto, Talonsuunnitteluosasto
Kaupunginteatteri, 1972, Marjatta ja Martti Jaatinen
Koskelan kirjasto, 1972, Esko
Tuulos/Oulun kaupungin rakennusvirasto, Talonsuunnitteluosasto
Intiön siunauskappeli, 1973, Seppo Valjus
Myllyojan koulu, 1979, Kustaa
Salmi/Oulun kaupungin rakennusvirasto, Talonsuunnitteluosasto
Kaupunginkirjasto, 1981, Marjatta ja Martti Jaatinen
Huomionarvoisia betonisia asuinrakennuksia keskustassa:
Yhdystorni, 1958, Veikko Malmio ja Kari Järnefelt
Klubitalo, 1960, Veikko Malmio
As Oy Rantapuisto, 1970, Matti Heikkinen, Veli Karjalainen ja Asko Sivula.
”Oulu on ollut kymmeniä
vuosia betoniteollisuuden
kärjessä. Kyse on myös
paikallisen osaamisen
arvostamisesta.”
Mika Huhtala
rakennuttajapäällikkö
Betoni puhuu moninaisilla pinnoillaan: kivi tuo eloa siinä missä valun
historiakin.
Kaupunginteatteri on osa Marjatta ja Martti Jaatisen näkemystä
kaupunkia turvaavasta linnoituksesta.
Arkkitehti Francesca Paola Piccolo tekee väitöstutkimusta betonirakennusten restauroinnista. Oulun Tilakeskuksen rakennuttajapäällikkö Mika Huhtala on tarjonnut Piccololle mahdollisuuden perehtyä muun muassa Kari Virran
suunnitteleman Pohjankartanon peruskorjaukseen.
Janne Körkkö
Artikkelin lähde Kaleva 23.07.2017.