Viisi syytä, miksi reitti miellyttää
Kysyimme oululaisilta heille mieluisista ja epämieluisista kävely- ja pyöräilyreiteistä. Yhdyskuntasuunnittelun professori Helka-Liisa Hentilää vastaukset eivät yllättäneet, oululaisten mieltymykset ovat sopusoinnussa tutkimustulosten kanssa.
Päivi Alasuutari, teksti
Jukka Leinonen, kuvatKenellekään tuskin on yllätys, että moni oululainen nosti lempireitikseen Värtönranta–Ainolanpuisto–Pikisaari–Hietasaari–Nallikari–Tuiranranta-lenkin pienillä variaatioilla. Kuningasreitti, kaunista maisemaa ja rakennettua ympäristöä monilla mausteilla, ja kevyen liikenteen väylät kulkevat omillaan, kaukana autoteistä.
Useampi nosti inhokikseen Joutsensillan. Sekin on arkijärjellä helppo ymmärtää: raskas reitti vailla suojaa, liikenteen melun ryydittämänä.
Yhdyskuntasuunnittelijat ja ympäristöpsykologit ovat tutkineet yleismaailmallisia ympäristön ominaisuuksia, jotka ihmiset kokevat viihtyisiksi. Yhdyskuntasuunnittelun professori, Oulun yliopiston vararehtori Helka-Liisa Hentilä nostaa esille viisi tällaista ympäristön ominaisuutta. Ne ovat piirteitä, jotka voi tunnistaa, oli paikka tai sen tyyli mikä tahansa.
Kun on vielä tutkittu, mikä saa ihmiset liikkeelle, Hentilä nostaa esille käsitteen tarjouma:
– Eli mitä mielenkiintoista se ympäristö tai paikka tarjoaa ihmiselle. Ne voivat olla hyvin erilaisia asioita eri ihmisille.Jollekin se tarjouma voi olla sitä, että pyöräilenpä Nallikariin, katson aavaa ulappaa ja haistelen merituulta. Toinen haluaa mennä Rotuaarin vilinään nähdäkseen muita ihmisiä.
Oulussa esimerkiksi Heinäpäässä on paljon 60–70-luvulla rakennettuja kortteleita, joissa talojen pohjakerros on niin sanottu maanpäällinen kellari. Kun pohjakerroksissa ei tapahdu mitään, syntyy tylsiä kulkureittejä.
– Maantasokerros on valtavan tärkeä, koetaanko se miellyttävänä tai houkuttelevana, onko siinä jotain katseltavaa. Jos puhutaan kävelemisestä, ihmiset yleensä myös tykkäävät, jos reitit vähän mutkittelevat. Moni huomaa esimerkiksi jossain keskieurooppalaisessa vanhassa kaupungissa, että tulee huomaamatta käveltyä pitkiä matkoja, kun ei heti näe kaikkea. Se houkuttelee eteenpäin.
Tutkijat tietävät myös, millaisia paikkoja ja reittejä ihmiset yleismaailmallisesti välttelevät. Luonnonolosuhteilla on merkitystä. Ihminen hakeutuu tuulen suojaan ja mielellään myötätuuleen, jos voi valita. Me välttelemme pimeitä paikkoja ja koemme melun ja pölyn epämiellyttäväksi.
Hentilä muistuttaa, että ihminenkin on eläin. Ehkä meillä on vielä Afrikan savannit jossain selkäytimessä, mikä saa meidät etsiytymään aukioiden reunoille ja suojaan, puhutaan reunaefektistä.
– On se sitten metsänreuna tai rakennusten rajaama reuna, ne vetävät. Ja jos ihmiset pysähtyvät kaupungissa, niin silloinkin reunoilla on valtavan suuri vetovoima. Kukaan ei halua mennä keskelle ei mitään.
Lisäksi ihmiset arvostavat reittiensä esteettömyyttä, sujuvuutta ja yhtenäisyyttä. Ne ovat tekijöitä, jotka houkuttelevat käyttämään kulkuväyliä aktiivisesti.
”Pyörällä liikkuessa ja lenkillä käydessä en suosi Maikkulaan Kontinkankaan ja Kastellin kautta menevää kevyen liikenteen väylää, vaikka se on pitkä ja kätevä. Syyt ovat esteettiset – liikaa pajupensaita ja muuta hoitamatonta pusikkoa. Lenkeillä menen mieluummin Kastellin, Oulujoki-rannan suuntaan, siellä on kivempi katsella maisemia.”
”Välttelen Limingantien vartta. Olen kulkenut paljon Kaakkurin ja keskustan väliä ja muistan, että aina kun pienenä pyöräilin Limingantien vartta, Äimäraution korvilla rautatietä ylittäessä jokin teollisuusalueelta tuleva lemu iski nokkaan. Lisäksi siinä tuulee aina vastaan. Läheltä ohi huristelevat autojonotkaan eivät tee pyöräilystä yhtään mukavampaa.”
”Inhokkina pidin aikoinani Maikkula–Linnanmaa -yhteyksiä, jonne päästäkseen joutui melkoista pujottelua harrastamaan, kun suoraa pyörätietä ei oikein ollut/ole.”
”Hallituskadun pyöräkaista oli huippujuttu!”
Artikkelin lähde Kaleva 11.7.2016.