Toiveista totta tahdon voimalla
Olavi ja Elsa Koivukangas kokosivat elämäntarinansa kansien väliin.
Elina UrsinOlavi ja Elsa Koivukankaan elämässä mikään ei ole langennut kohdalle kuin manulle illallinen. Koivukankaat ovat tehneet saavutustensa ja toiveidensa eteen ahkerasti työtä.
Kohta 15 vuotta yhteistä polkua Oulussa kulkenut pariskunta halusi säilöä muistonsa jälkipolville. Parhaiten se onnistui kokoamalla elämäntarinat eletystä elämästä kansien väliin.
Kipinän elämäntarinan kirjoittamiseen Olavi Koivukangas sai ystävältään Pentti Vinnurvalta, joka piti Oulun vanhenemisen tuki ja palveluyhdistyksen Vantus-tuvassa elämäntarinapiiriä vuonna 2009. Koivukangas kirjoitti muistiin muistojaan. Työ olisi jäänyt puolitiehen, ellei Elsa Koivukangas olisi kannustanut miestään jatkamaan. Avuksi tuli myös ystävä Maija-Liisa Tervo, joka toimitti Koivukankaan kirjan.
– Kirjan painaminen olisi ollut kallista, ja olin valmis polttamaan koko työn, mutta lopulta kirja painettiin Oulun yliopiston painotyönä Tampereen yliopistossa.
Olavi Koivukankaan kirja ilmestyi vuonna 2014.
Otto-isän Olavi näki viimeisen kerran 7-vuotiaana, kun isä astui sotapalvelukseen itsenäisyyspäivän aattona 1939. Jenni-äiti jäi hoitamaan seitsemää lasta.
Asutustilalla Yli-Livolla Koivukankailla oli kolme lehmää ja lampaita. Isän raivaamilla suopelloilla kasvoi niukasti heinää.
Ruoka piti hankkia pöytään luonnon tarpeista.
– Kalastimme, keräsimme marjoja ja pyysimme riekkoja ja jäniksiä ansoilla. Oli minulla myös kaneja. Lihat syötiin ja pikkutytöille tehtiin kanin nahkasta turkkeja.
Äiti oli tarmokas ja halusi pitää perheen koossa, vaikka niukka toimeentulo ja suru painoivat arkea.
– Viranomaiset ehdottivat osaa lapsista annettavaksi ottolapsiksi. Äiti vastasi, että niin kauan kuin pystyn, pidän lapset yhdellä koolla. Ja niin piti. Kaikki lapset olivat toimeliaita, ja kukin kouluttautui ammattiin.
Kirjan tarina etenee koulu- ja opiskeluvuosista työelämään, perheen perustamiseen ja ensimmäisen vaimon Annikki Koivukankaan poismenoon.
Kirja loppuu uuteen elämänvaiheeseen, kun Elsa ja Olavi löytävät toisensa ja avioituvat vuonna 2001.
Elsa Koivukangas kokosi oman elämäntarinansa
Ihastus Lappiin syntyi 1940-luvun puolivälissä, kun Elsa Koivukangas työskenteli pikkupiikana Nuorten naisten kristillisen yhdistyksen lomamajassa Muonion Kutunivan Keimiötunturin kupeessa.
– Olin viimeisen kerran naisten majalla kesällä 1940- ja 1950-
lukujen vaihteessa. Kiipesin Keimiötunturin päälle ja ihastelin avaruutta. Rukoilin, että Jumala antaisi minulle vaikka kuinka pahaisen mökin Lapista. Toive toteutui 1980-luvun lopussa, kun ostamastani VR:n junavaunusta kunnostettu mökki kuljetettiin Enontekiön Ylikyröön, tievan eli hiekkakummun päälle. Mökin nimeksi annoin Elsantieva.
Fakta
Avioitui Annikki os. Väliahon kanssa vuonna 1956. (K. 2001). Avioitui Elsa Ylikosken kanssa vuonna 2001.
Kahdeksan lasta, seitsemän poikaa ja tytär.
Maalarikurssi Oulussa 1953, Oulun teknillinen koulu, rakennusmestari 1968.
OYKSin kiinteistötoimiston vastaava rakennusmestari ja myöhemmin Oulun yliopistollisen keskussairaalan teknillisen osaston kiinteistötoimiston toimistopäällikkö 1974–1989.
Harrastaa mökkeilyä Posiolla ja Pudasjärvellä, soittaa kannelta, maalaa ja tekee käsitöitä.
Työskenteli nuoruusvuosinaan Yhdysvalloissa.
Eläkkeelle Tahkokankaan palvelukeskuksen kehitysvammaisten kotihoidon ohjaajan tehtävästä 1988.
Harrastaa miehensä kanssa mökkeilyä.
Olavi ja Elsa Koivukankaan elämän merkkipaalut on taltioitu kirjoiksi.
Artikkelin lähde Kaleva 13.7.2016.