Oulu, itäsuomalaisten suurin kaupunki

Jaetaan Suomi kahtia: itään ja länteen. Mutta mistä kohti
jakoviivan pitäisi näillä lakeuksilla kulkea?

Jussi Pesonen

Oulun viisi yleisintä sukunimeä ovat kaikki itäsuomalaisia: Heikkinen, Karjalainen, Moilanen, Määttä ja Korhonen.

Kaupungin 25 yleisimmän sukunimen listalla itäsuomalaisten lomasta pilkistää vain kuusi länsisuomalaista sukunimeä.

Yleistäen itäiset sukunimet ovat -nen-loppuisia ja läntiset -la- ja -lä-loppuisia.

Rannikkoa pitkin lasketellessa itäisyys rupeaa vähitellen murentua läntisemmäksi. Kempeleessä itänimet vallitsevat kuten Oulussa, mutta Limingasta lähtien kuljettaessa Siikajoelle ja Raaheen, alkaa länsinimiä olla yhä enemmän. Pyhäjoelle siirryttäessä itäsuomalaiset sukunimet lähes katoavat.

Vuoden 1323 Pähkinäsaaren rauhan raja näyttää yhä leijuvan maan yllä jonkinlaisena haamuna jakamassa väkeä itään ja länteen.

Ei peli kuitenkaan noin vain selvä ole. Mereltä Ouluun puhaltaa länsituuli läntisille tasamaille, ja seudun murre on länsipohjaista, mutta itämausteilla ryyditettyä.

Oulun yliopiston Suomen kielen professori Harri Mantila kertoo, että mettä ja otta ovat läntisiä sanamuotoja, mutta pelekää ja lehemä itäisiä.

Hän hahmottelee, että Oulun tienoille muutti varhaiskeskiajalla lounaissuomalaista ja hämäläistä väkeä, mutta 1500-luvun savolaisekspansio sekoitti murteeseen itäsuomalaista puhetta.

Oulun seudun muiksi varhaisiksi asuttajiksi mainitaan karjalaisia jo 1300-luvulla. Sitten on saapunut satakuntalaisia, ruotsalaisia ja saksalaisia. Venäläisiä riehui polttamassa alueen taloja 1500-luvun lopussa. Yleisimpien sukunimien perusteella oululaiset kuulostavat olevan samaa porukkaa kuin Kajaanissa.

Mutta kuka täällä vain kävi, kuka jatkoi matkaa ja kuka jäi vaikuttamaan?

Edesmenneen kansatieteen professorin Ilmar Talven piirtämä Suomen kansankulttuurinen raja idän ja lännen välillä kulkee Keski-Suomesta Pohjois-Pohjanmaan eteläisille rannoille. Oulu kuuluu idän puolelle – sinne missä viljaa on leikattu kaarevateräisellä sirpillä.

Asia on myös imagokysymys: Itäisyys langettaisi valoisan teknologiakaupungin ylle kuusten varjoja, ja moni oululainen haluaa kuulua vauraaseen länteen. Se ei ole uutta, sillä jo 1600-luvulla kaupungissa vaihdettiin supisuomalaisia sukunimiä hienostellen ulkomaalaisiksi. Kukkosista tuli Galleniuksia.

Luvattomasti yleistäen: Etelä-Suomessa oululaisia pidetään leppoisina. Itäsuomalaiset puolestaan ajattelevat länsirannikon kaupungin ilman muuta läntiseksi.

Itä–länsi-köydenveto sotkee Oulun ylle riitaisankin siksakin, jota kiskovat suuntiinsa ihmisten omat mieltymykset ja toiveet. Myönnän mieltäväni itäisen Suomen länttä kiehtovammaksi, maanläheiseksi taiteellisuuden maaksi.

Kuitenkin kaupungin nykyolemuksesta huokuu sekä itäistä näin saa olla -menoa että läntistä jyrkkyyttä. Mutta missä määrin nämä stereotypiat ovat edes totta?

Että epämääräinen tulkinnanvaraisuus katoaisi, huudetaan paikalle riippumaton tuomari: genetiikka.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana suomalaisten perimää tutkittaessa on huomattu kansan jakaantuvan karkeasti kahteen osaan. Läntisten maakuntien väki on geneettisesti lähellä toisiaan ja samoin on itäisillä ihmisillä keskenään.

Maakuntien tarkkuudella tutkittaessa pohjoispohjanmaalaisten on havaittu kuuluvan itäiseen vyöhykkeeseen kainuulaisten, savolaisten ja karjalaisten kanssa (Elina Salmela, 2012). Hämäläiset, eteläpohjalaiset ja varsinaissuomalaiset ovat tällä jaolla läntisiä.

Geneettisen jakolinjan onkin pohdiskeltu menevän hyvin lähellä sitä, mistä Pähkinäsaaren rauhan rajan on oletettu kulkeneen.

Pohjois-Pohjanmaa kuitenkin ulottuu länsirannikolta Venäjän rajalle. On väliä, mistä päin maakuntaa olevien henkilöiden perimää on selvitetty.

Ainakin kahdessa tutkimuksessa (Eveliina Jakkula (nyk. Salminen), 2008 ja Sini Kerminen, 2015) on testattuja henkilöitä paikannettu tarkemmin Pohjois-Pohjanmaan sisällä.

Eveliina Jakkula on jakanut Pohjois-Pohjanmaan länsirannikon väen kahteen ryhmään: pohjoiseen ja eteläiseen. Oulu sijoittuu tässä pohjoiseen ryhmään ja Raahesta alkaen etelään olevat kunnat eteläiseen. Keskenään verrattuna ryhmät olivat geneettisesti lähellä toisiaan.

Oulun ryhmän geenit osoittautuivat olevan hyvin likellä tutkimukseen osallistuneita pohjoissavolaisia. Raahen ryhmä osoittautui sekin olevan läheistä sukua savolaisille, mutta heillä ilmeni oululaisia läheisempi yhteys eteläpohjalaisten kanssa.

Sini Kermisen tutkimuksen tulos vaikuttaa samansuuntaiselta: Oulun seutu näyttää olevan itä–länsi-jaon rajavyöhykettä itäisellä painotuksella. Tutkimushenkilöitä alueelta oli vain muutamia, mutta Oulusta tai aivan läheltä löytyi useampia itäiseen väestöön laskettavia ihmisiä kuin läntiseen. Siikajoen tienoilla läntistä ja itäistä väestöä alkoi olla yhtä paljon.

Tarkkapiirteisen idän ja lännen välisen geneettisen rajaviivan vetämiseen ei silti vielä ole tarpeeksi tietoa. Kerminen selvittää asiaa parhaillaan, kun hän tekee suomalaisten genetiikasta väitöskirjaa Helsingin yliopistoon.

Mutta näyttää siltä, että suomalaisten geneettistä jakolinjaa voi seurata postilaatikoista – itäiset sukunimet kulkevat käsi kädessä itäisen perimän kanssa ja läntiset läntisen.

Lähteet:

Aikamatka Oulu.

Talve, Ilmar: Suomen kansankulttuuri, 1979.

Ilta-Sanomien sukunimikone, tiedot vuodelta 2014.

Väestötietojärjestelmä: Yleisimmät sukunimet kunnittain, 2010.

Jakkula, Eveliina: The Genome-wide Patterns of Variation Expose Significant Substructure in a Founder Population, 2008.

Kerminen, Sini: Genetic Population Structure in Finland, 2015.

Salmela, Elina: Genetic structure in Finland and Sweden, 2012.