Luontokuvaajan elämäntyön loppukiri

Palokärki on Hannu Hautalan sielunlintu. Hän on kuvannut sitä yli 50 vuotta.

Ulla Ingalsuo

Reilu kuukausi sitten ilmestynyt Palokärki on luontokuvaajalegenda Hannu Hautalan elämäntyön loppukiriä. Teos on todennäköisesti miehen toiseksi viimeinen. Viimeisenä on tulossa juhlakirja kotkasta ensi syksynä.

– Ellei sen painojälki sitten epäonnistu merkittävästi. Siinä tapauksessa kokoan vielä kirjan niistä kuvista, jotka ovat onnistuneita, mutta joille ei ole löytynyt sijaa aiemmissa kirjoissani, Hautala sanoo.

Palokärki on monella tapaa tärkeä teos tekijälleen. Kirjassa on yli 130 eri vuosikymmenillä ja eri filmityypeille kuvattua diaa.

– Se on kohoamassa yhdeksi merkittävimmistä kirjoistani siksi, että se on hyvä ja sellainen, josta olen aina haaveillut.

Palokärki on Hannu Hautalan sielunlintu. Tärkeitä miehelle ovat myös kotkat, joutsenet, kuukkelit ja uivelot, mutta palokärjessä on erityistä tenhoa. Hän on kuvannut sitä yli 50 vuotta.

– Palokärki on mainittu jo Kalevalassa, ja kaikki suomalaiset tuntevat sen äänen. Lintu on kuitenkin vähän piilottelevainen, omalaatuinen metsän persoonallisuus.

Hautala iloitsee erityisesti palokärjen kyvystä sopeutua.

– Vuonna 1956 Suuressa lintukirjassa Linkola kirjoitti, että palokärjen kohtalo on surkea, koska vanhat metsät hakataan ja palokärki tulee häviämään. Mutta onkin käynyt päinvastoin: etelässä kanta on runsastunut, kun palokärki on oppinut ruokailemaan laajojen avohakkuiden kannokoissa.

Uusi kirja kuvaa myös sitä metsää, missä punapää asuu. Peloton tikkalintu mahdollistaa muun muassa liito-oravan, telkän ja helmipöllön pesinnät.

– Palokärki pyrkii rakentamaan joka vuosi uuden kolon. Kun täällä kerran tekee kolon keloon, niin siinä on pesää toisille lajeille sadaksi vuodeksi.

Kuvien rinnalla on Hautalan lyhyitä tekstejä. Lyhyitä siksi, koska ihmiset eivät Hautalan mukaan jaksa enää lukea.

Valokuvaajalla on arkistossaan toista miljoonaa kuvaa. Niitä taltioidaan säännöllisesti kolmeen eri paikkaan. Tavoitteena on noin 30 000 digitaalisen kuvan arkisto.

– 90 prosenttia arkistostani on huonoa tavaraa. Aina tulee parempia ja vanhat jäävät pohjalle. Vastikään kävin läpi toistatuhatta kuvaa oravan hypyistä – seulan läpäisi 27 kuvaa.

Hautala kuvaa edelleen dia-filmille. Hän sanoo olleensa ensimmäinen ihminen Suomessa, joka tajusi, että digikuva on kuin negatiivi.

– Vietin kolme unetonta yötä, kunnes päätin, että istun mieluummin metsässä miettimässä uusia kuvakulmia kuin tuijottamassa tietokoneen ruutua. Tätä päätöstä en ole katunut.

Hautala myöntää antavansa huikean tasoituksen toisille kuvaajille pitäytymällä filmissä.

– Sen herkkyys ei riitä revontulikuviin ja yökuvauksiin. Jätän ne suosiolla muille ja keskitän ammattitaitoni siihen, minkä parhaiten osaan eli uusien kuvakulmien etsimiseen. Valokuvaaminen on näkemistä ja hoksaamista.

FAKTA

Hannu Hautala

75-vuotias luontovalokuvaaja. Alun perin ammatiltaan autonasentaja.

Syntynyt Etelä-Pohjanmaalla Töysässä, asunut Kuusamossa vuodesta 1979.

Puoliso Irma Hautala, kuvaajan oikea käsi.

Tuli suuren yleisön tietoisuuteen valokuvallaan Kotkat parittelevat, joka valittiin vuoden 1973 lehtikuvaksi. Julkaissut uransa aikana noin 50 luontokuvakirjaa.

Keskeinen vaikuttaja suomalaisessa luontokuvauksessa, myös kansainvälisesti tunnustettu.

Filosofian kunniatohtorin arvo Oulun yliopistosta vuonna 2002. Sai vuonna 2003 Finfoto-palkinnon ja vuonna 2012 tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinnon. Vuonna 2014 Hautalalle myönnettiin Pro Finlandia -mitali.

Hannun Jäljet – Hannu Hautala -luontokuvakeskus avattiin vuonna 2007 Kuusamossa.

Toukokuussa 75 vuotta täyttänyt Hannu Hautala kiirehtii elämäntyötään luontokuvaajana kirjoiksi. – Loppuliukuahan tämä on. Vetelät suot ja korkeista puista kuvaukset olen jättänyt nuoremmille jo vuosia sitten, hän sanoo.

Artikkelin lähde Kaleva 6.7.2016.