Kiimingin luonnosta löytyy aarteita

Kiimingissä on harvan tuntema luonnon runsaudensarvi. Kalkkipitoisen maaperän takia Pikkuhalmeenmaan alueella ja etenkin Vehmaansuontien varressa rehottaa kasveja ja pörrää hyönteisiä, joita ei muualla Oulun alueella näe. Osa niistä on uhanalaisia.

Anna Leppävuori Teksti // Jarmo Kontiainen Kuvat

Marko Mutanen harppoo Kiimingin Vehmaansuontiellä ja välillä puskissa sen reunoilla. Koko ajan vastaan tulee jotain osoittamisen arvoista.

– Tässä on ollut kaksi yksilöä ruusuruohoa. Se on täällä harvinainen.

– Tämä vaatimattoman näköinen on harvinainen sammal, joka vaatii kalkkisoraa.

– Tässä olen nähnyt sulkaperhosen, jota on Pohjois-Suomessa vain kahdessa paikassa. Niitä on runsaasti.

– Vielä toissa vuonna tuossa oli huhtasinisiipien (perhoslaji) runsas esiintymä. Sen jälkeen metsä on raivattu ja tuohon on tullut tontti, ja sen jälkeen niitä ei ole hämmästyksekseni näkynyt.

Kiimingin Pikkuhalmeenmaan alueen maaperä on kalkkikiveä, joka on maailmalla yleistä mutta Suomessa harvinaista.

Sen takia etenkin parin kilometrin matkalla Vehmaansuontien reunoilla esiintyy jopa runsaslukuisina kasveja, sieniä ja eläimiä, joita ei muualla Oulun alueella näe. Monet ovat uhanalaisia.

-– Tämä on Oulun alueen ihan kiistatta merkittävin luontokohde lajistollisesti. Siitä ei ole toista puhetta, Mutanen sanoo.

Mutanen työskentelee Oulun yliopiston biologian laitoksella yli-intendenttinä, ja hänen erikoisalaansa ovat perhoset. Hän myös asuu Vehmaansuontiellä.

Tarkkaamaton pystyisi kävelemään Vehmaansuontietä huomaamatta poikkeuksellista monimuotoisuutta.

Monet harvinaisista lajeista muistuttavat yleisiä lajeja tai ovat vaatimattoman näköisiä.

Tämä on Oulun alueen
ihan kiistatta merkittävin
luontokohde lajistollisesti.

Marko Mutanen

yli-intendentti

– Tässä on ahopukinjuuri, jota on täällä runsaasti. Ihmiset luulevat tätä kuminaksi tai koiranputkeksi, mutta tämä kukkii eri aikaan ja lehdet ovat erilaiset.

– Tuo on piikkiohdake. Sitä on hyvin vähän Oulun alueella, jossa on lähinnä pelto-ohdaketta ja huopaohdaketta.

Alueen aarteita on luhtakultasiipi-perhonen. Mutanen havaitsi lajin ensimmäisenä.

– Kyseessä on Suomen eteläisin esiintymä. Se on erittäin uhanalainen, erityisesti suojeltu ja EU:n habitaattidirektiivin suojelema.

Luhtakultasiipi on perhosten liito-orava. Havainnot siitä mahdollistaisivat kaiken alueen rakentamisen keskeyttämisen, jos niin päätettäisiin.

– Mutta tuohonkin tulee talo. Tosin metsän puolelle, joten ei siitä haittaa ole.

Vehmaansuontien varteen on pystytettykin taloja yksi toisensa jälkeen reilun kymmenen vuoden aikana.

Ihmisen kädenjälki ei aina ole huono asia, Mutanen sanoo.

Vehmaansuontien varsi on ollut menneinä vuosisatoina karjan laidunnusalue, ja monet alueen harvinaisista lajeista kaipaavat ihmisen toimintaa kuten niittämistä ja puiden kaatamista.

Mutanen kuitenkin toteaa, että enempää rakentamista alueelle ei mahdu.

– On jo rakennettu niin paljon taloja, että enää ei saisi tehdä lisää. Muualla on vapaita maita, joten miksi täytyisi rakentaa koko Oulun arvokkaimmalle alueelle?

Alueella ei ole asemakaavaa. Oulun kaupungilta kerrotaan, että suunnitelmissa ei ole kaavoittaa aluetta lisää.

Varsinainen kalkkikivialue on muutaman kilometrin pituinen ja levyinen kaistale, mutta kalkkikiven vaikutus näkyy myös sen reunamilla.

Siellä elää muun muassa haavansahajumi-koppakuoriainen ja aarnikiiltokääriäinen, jonka maailmanlaajuisista havainnoista noin puolet on tehty Kiimingissä.

Mutanen toteaa olevan täysin selvää, että kalkkikivialueen harvinaisuuksista suurinta osaa ei ole vielä edes tunnistettu.

Artikkelin lähde Kaleva 22.7.2016.