Uusien toimialojen auraaja

Pia Kaitasuo Kaleva
Oulu "Olen oikein viimeisen päälle kaupunkilainen", Ilari Kerola luonnehtii itseään. Perhe muutti Pentti-isän yliopistonviran tähden Ouluun ja asettui Torikatu 33:een, kun Ilari oli 10-vuotias.
Haastattelua tehdään pari piirua lapsuudenkodista kirkolle päin, Liljeblomin talossa, joka on yksi Oulun vanhimmista puutaloista. Se on ollut Ilari Kerolan perheellä vuodesta 1995 lähtien.
Huolellinen entisöiminen alkuperäiseen asuun on vaatinut pitkiä palavereita asiantuntijoiden kanssa, kontakteja talon alkuperäiseen omistajasukuun ja aikaa, vaivaa ja taloudellista panostustakin.
Jo talon eteinen sabloonamaalattuine seinineen on portti aikamatkalle 1800-luvulle. Ei ihme että Ilari ja Merja Kerola on aikanaan palkittu rakennussuojelun Viisikanta-palkinnolla.
"Olen ollut kauan aidosti kiinnostunut vanhasta Oulusta", Kerola toteaa. Hän muisteleekin Torikadun puutalojen kohtaloa.
"Oulu olisi voinut olla merenkulun ja tervan puutalokaupunkina jopa Unescon maailmanperintökohteena. Olen kiertänyt ja nähnyt ja siten yhä enemmän ymmärrän, miten hieno historia Oululla on. "
Vanhat rakennukset ovat tulleet myös osaksi Kerolan työuraa, vaikka koulutus liittyikin ihmisiin ja heidän hyvinvointiinsa.
"Tiesin aikanaan alkavani lääkäriksi. Minulla on lisäksi jokin yrittäjävietti, ehkä voimakkaimpana meidän suvussa. Myin ja ostelin kaikenlaista jo nuoruudessa, ja jo 16-vuotiaana hankin ensimmäisiä pörssiosakkeitakin. Se on ollut luonnollinen tapa toimia."
Opiskelujen loppuvaiheessa Kerola vietti jopa vuoden työssä Helsingin Pörssin salissa tenttien koko ajan. Palattuaan Ouluun hän teki opinnot loppuun ja erikoistui. "Kun valmistuin erikoislääkäriksi, oli aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen."
Kerola oli valmis uudenlaiseen työhön ja haasteeseen. "Olen kai liikemies-lääkäri", hän tiivistää. "Muutaman kollegan kanssa avasimme jo opiskeluaikana kenttää yksityisten lääkärien ja kuntien välisille sopimuksille."
Omalta kurssilta oli löytynyt ystäväksi kaksi samanhenkistä, Olli Karhi ja Teppo Lindén. 1988 syntyikin Coronaria, terveysteollisuuden erityisosaaja, ja sitä myöten parinkymmenen yrityksen konserni Cor Group, joka tänään työllistää valtakunnallisesti yli 700 henkeä.
Kerolan titteli on asumis- ja palvelukehitysjohtaja. "Auraan uusia toimialoja, mutta olen edelleen mukana myös emossa Cor Groupin hallituksen jäsenenä." Hän on myös kahden tytäryrityksen toimitusjohtaja.
Vanhan Oulun rakennuskannan säilyttäminen on tullut osaksi yrityksen paikallista julkista kuvaa. Ensiksi makasiinirakennus Koskenniskassa sai uuden elämän, sitten Aleksanterintorin koulu ja viimeksi Villa Lipporanta Tuirassa.
Kerola sanoo uskovansa pitkäjänteiseen tekemiseen. "Ja sellaiseen tekemiseen, jossa haetaan ratkaisuja ajatuksella ja itsensä likoon laittaen. Se on minulle - niin perheessä kuin yrityksessä - tärkeä arvo."
Mistä tämä filosofia? "Kyllä kai se on kodin peruja. Minulla on ollut onni olla osa hyvää perhettä niin nuoruudessa kuin nytkin."



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva