Artikkelin lähde Kaleva
Riikka Tuomivaara Kaleva
Oulu Ranskalainen valokuvataiteilija Maïté Pouleur rakastaa kävelemistä. Hän kävelee ja kuvaa, kävelee ja kuvaa; eikä koskaan tiedä minne päätyy. Yhtenä tavoitteena on löytää täydellinen valo.
Vuonna 2000, ollessaan 17-vuotias, hän käveli yhteen menoon 24 tuntia ympäri Lontoota. Matkasta muotoutui taiteilijan ensimmäinen kuvasarja, jonka hän toisti kymmenen vuotta myöhemmin samassa kaupungissa.
"Kysyn teoksessani, onko paikka muuttunut kymmenessä vuodessa vai minun tapani nähdä se. Toistan kävelyn jälleen kymmenen vuoden päästä", hän sanoo.
Vuonna 2012 Pouleur käveli Ranskan pohjoisosassa sijaitsevassa Bruay sur Escautin työläiskaupungissa ja koputti 350 talon ovea. Hän kysyi asukkailta, saisiko tulla kuvaamaan heidän elämäänsä. Useimmat kieltäytyivät, mutta muutamat päästivät taiteilijan kotiinsa.
Uuden sarjan alussa kamera ei tule heti mukaan kuvioihin. Pouleur tutustuu verkkaisesti kuvattaviinsa, osallistuu tavalliseen elämään ja keskusteluihin.
"Välillä olen heidän kanssaan ja välillä kuvaan. Olen aina ikään kuin välitilassa, jota kutsun punaiseksi linjaksi."
Silloin kun määränpää on tiedossa, Pouleur panostaa taustatutkimukseen.
Tällä hetkellä taiteilija työskentelee taiteilijaresidenssissä Oulussa. Jo ennen saapumistaan Suomeen hän oli tutkinut aluetta karttojen ja kirjojen avulla.
"Projektini yhtenä ajatuksena on verrata tätä taustatyön kautta syntynyttä mielikuvaa paikan todelliseen luonteeseen", hän selittää.
Saavuttuaan Ouluun kesäkuun alussa kuvauksen kohteeksi rajautui nopeasti Hietasaaren luonto ja ihmiset. Tai oikeastaan tähän mennessä vain luonto: ihmisiä itseään ujoksi kuvaileva kuvaaja ei ole vielä lähestynyt.
"En ole päättänyt miten lähestyisin heitä. Sen kuitenkin tiedän, että haluan kävellä heidän kanssaan ulkona. Täällä ihmisillä on uskomattoman läheinen suhde luontoon", kuusi vuotta Pariisissa asunut taiteilija kuvailee.
Hietasaari on jotain, mitä taiteilija ei ole koskaan kotimaansa suurkaupungeissa nähnyt.
"On leirintäalue, moderneja kerrostaloja ja vanhoja huviloita ihan keskustan tuntumassa. On metsä ja meri joka näyttää päivisin maidolta ja iltaisin se hehkuu punaisena. Eikä kauppoja!" Lisäksi hän ihmettelee sitä rauhaa, jonka saaressa kuvatessa saa.
"Ranskassa joku tulee aina keskeyttämään ja juttelemaan. Täällä sitä ei ole tapahtunut kertaakaan."
Ihmisiä kuvatessaan Pouleurin töissä korostuu keho ja sen luonnollisuus. Muotikuvaajanakin työskennellyt taiteilija ei dokumentaarisissa projekteissaan ohjaile kuvattaviaan lainkaan.
"En näytä heidän elämäänsä, vaan usein kuvattavat ovat henkisesti jossain muualla. Tärkeämpää on kehon läsnäolo ja käyttäytyminen tilassa."
Koska Hietasaaren kuvaukset sijoittuvat pelkästään ulkotiloihin ja yöttömän yön valo ei lopu kesken, projekti saa ikuistua filmille. Jos rullalle napsahtaa päivässä kymmenen kuvaa, se on jo paljon.
Lopputulokset Pouleur näkee vasta palattuaan Ranskaan.
"Filmin odotus sallii unohtamisen. Saan keskittyä paikkaan ja kuvaan, en tulokseen", hän selittää.
Yötön yö oli tärkein syy, miksi Pouleur halusi kaikista Suomen residensseistä juuri Ouluun. Toisaalta loputon valo on taiteilijalle niin vieras kokemus, että kuvaaminen on välillä haastavaa. Pouleur kertoo joskus hipsivänsä Hietasaareen keskellä yötä.
"En tiedä milloin lähtisin kävelemään ja toisaalta kun olen siellä, en uskalla lähteä pois. Entä jos täydellinen valo tuleekin juuri silloin?"
Artikkelin lähde Kaleva