Nuoret nousivat pääosaan

Aki Harju Kaleva
Haapajärvi Körttipastillit vaihtoivat omistajaa, kun tuhannet herännäiset kokoontuivat Haapajärven pesäpallokentälle.
Perinteiset piparminttupastillit menivät parhaiten kaupaksi, mutta myös anikselta ja salmiakilta maistuvat olivat kysyttyjä.
"Näitä tulee syötyä muutenkin kuin juhlien aikaan", pastilleja myynyt Tuomas Kvist kertoi. Kvist on saapunut Herättäjäjuhliin Kaarinasta. Hän on kulkenut juhlissa pienestä pitäen.
Kvist on hyvä esimerkki perinteisestä körttinuoresta. Hän osallistuu innokkaasti talkoisiin ja on tiiviisti mukana Herättäjä-yhdistyksen toiminnassa.
Yhdistys onnistuu sitouttamaan nuorensa poikkeuksellisen hyvin liikkeen toimintaan. Körttinuoria kannustetaan oma-aloitteisuuteen ja aktiivisuuteen.
He saapuvat Herättäjäjuhliin kerta toisensa jälkeen, järjestävät tapahtumia ja toimittavat omaa lehteään.
Herättäjä-yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen kertoo, että liikkeen nuoria kasvatetaan tietoisesti talkoovastuuseen.
Nuoret ovat tänä vuonna näkyvästi mukana Herättäjäjuhlissa. Herättäjä-yhdistyksen nuorisotyön 40-vuotisen taipaleen kunniaksi on perustettu Katso ihmistä -niminen kampanja.
Yhdistyksen nuorisosihteerin Antti Rintalan mukaan kampanjalla on tarkoitus muistuttaa ihmisiä sitä, miten lähimmäinen kohdataan.
"Lyödäänkö häntä vai otetaanko hänet syliin", Rintala tarkentaa. Kampanjan viestiä välitetään etenkin musiikin keinoin.
Viikonlopun aikana järjestetään kaksi juhlakonserttia, joissa kuullaan gospelhittejä neljältä vuosikymmeneltä. Lisäksi nuoret pitävät omat jaminsa monitoimitalon yökahvilassa.
Haapajärvellä perjantaina alkaneet Herättäjäjuhlat ovat tuoneet kaupunkiin juhlavieraita kaikkialta Suomesta. Kolmipäiväiseen tapahtumaan odotetaan jopa 40 000 kävijää.
Herättäjäjuhlat palasivat Haapajärvelle 97 vuoden tauon jälkeen. Kolmen aikaan iltapäivällä juhlien pääsihteeri Esko Muilu saattoi huokaista helpotuksesta.
"Juhlakentällä kaikki on valmista."
Juhlapaikka saatiin kuntoon hyvissä ajoin, sillä aattoseurat alkoivat vasta kuudelta. Ennen aattoseuroja tosin veisattiin Siionin virsiä. Veisaaminen on monille juhlien kohokohta.
Perjantaipäivänä juhla-alueella oli vielä kohtalaisen hiljaista. Pitkät pöydät olivat kauttaaltaan tyhjiä. Körttikansa hajaantui suurelle alueelle tehokkaasti.
Monet perjantaina työviikkonsa päättäneet saapuvatkin paikalle vasta juhlien pääpäivänä lauantaina.
Tämänvuotisten juhlien tunnuslauseena on "Sanasi annoit". Lause on lohkaistu suomalaisen lähetystyön pioneerin Martti Rautasen kirjoittamasta Siionin virrestä. "Luterilainen kirkko on ymmärretty ennen kaikkea sanan kirkoksi. Sanalla on keskeinen rooli näissä juhlissa", Simo Juntunen sanoo.
Hän kuvaa körttiläisten uskoa kaipaavaksi uskoksi. "Jumalan työ herättää toivon ja rakkauden."



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva