Artikkelin lähde Kaleva
Tarja Kaarlela: Saara. Torni 2013.
Nivalalaisen esikoiskirjailijan Tanja Kaarlelan romaani tekee suuren vaikutuksen rikkaalla kielellään ja tunnelmallaan.
Saara on vangitseva matka menneisyyteen ja takaisin. Siihen, mitä on armo, mitä on ihminen.
Romaanin päähenkilö on Saara, pienen kylän tyttö ja suurperheen tytär.
Saara elää nuoruuttaan epävarmana. Hänen kotikyläänsä Heinäpäähän on levinnyt lestadiolaisuus ja saarnamiesten tulikivenkatkuiset parannussaarnat hämmentävät ja ahdistavat.
Toisaalta äidin sairastuminen, kylän kahtiajakoisuus, parannussaarnat, toisaalta Aukusti-enon ja Iida-piian ystävällisyys ja rakastavan läsnäolon voima muuttavat Saaran maailmankuvaa, omakuvaa ja mielenmaisemaa.
Saara elää ympäröivän luonnon kauneudesta, navetasta ja lehmistä. Äidin kiivaus, kotitöiden vaativuus ja toisaalta houkutukset repivät Saaraa rikki sisältä.
Isän Aukusti-veli on turva ja molempia yhdistää äidin suuri epäluulo. Keskustelukaverina toimii myös Iida-piika. Näiden kahden tuella Saara saa tuntea olevansa hyväksytty ja onnellinen, kunnes Saara menettää molemmat turvansa.
Puheet ja jatkuva äidin pilkka satuttavat ja alkavat vaikuttaa Saaraan. Hänestä tulee arvaamaton, itsellensä vaarallinen. Hän luisuu päivä päivältä syvemmälle omaan maailmaansa ja on vaarassa menettää todellisuudentajunsa. Hänen tempauksensa ja puheensa hämmentävät ja kauhistuttavat. Lopulta Saara tarvitsee apua.
Eletään toukokuuta 1948. Saara muuttaa pois kotoa. Hän saa apua ja uutta toivoa elämään. Menneisyys vaikuttaa tulevaisuuteen. Tasapainoilu kahden maailman välillä on haastavaa.
Tanja Kaarlela kirjoittaa osaavasti. Tarinaan kytkeytyy useita näkökulmia ja elämänkohtaloita, etsimistä, löytämistä ja kadottamista.
Luonto- ja eläinkuvaus on elävää ja tunteikasta, lehmän lämmin turpa, heinäpellon tuoksu ja kukkakedon kaikki värit ovat oleellinen osa lukukokemusta.
Saara on taidokas, ehjä kokonaisuus. Tunteet lähtevät liikkeelle ja tarina imaisee mukaansa. Hyppääminen nuoren tytön tunne-elämään ja kärsimyksiin on ahdistava mutta palkitseva kokemus.
Juha Vähäkangas
Artikkelin lähde Kaleva