Elämänmakua Saarelansaaren kesässä

Kolme suuntaa. Jaakko Heikkisen, Toni Iskulehdon ja Laura Lukinin teoksia Galleria Art Halvaressa Oulussa, Saarelansaarentie 11, 18.8. saakka.

Viime vuosina näyttelytoimintaansa vähentäneessä Galleria Art Halvaressa on kesän ajan tarjolla kiinnostavaa katsottavaa taiteenystäville ja muille kulkijoille.
Kolmen taiteilijan yhteisnäyttely vanhassa hirsirakennuksessa pitää sisällään monta hienoa työtä. Näyttelyn taiteilijoita yhdistää ainakin Liminka. He kaikki asuvat siellä tällä hetkellä ja ovat jossakin vaiheessa myös opiskelleet Limingan taidekoulussa.
Jaakko Heikkisen (s. 1969) usein tussilaveerauksina toteutetut henkilökuvat värisevät ja vapisevat elämän vimmasta ja painosta. Heikkinen on niitä, joiden poikkeuksellisen piirustustaidon tajuaa heti.
Hänellä on kyky jollakin tavalla täydellisen välittömästi siirtää käden kautta paperille se, minkä silmä näkee. Mitään kiiltokuvia maailmasta Heikkinen ei todellakaan tee. Kylmälle lattialle nukahdetaan, sätkät kääriytyvät sormissa ja alkoholilla on usein osuutta tapahtumien kulkuun.
Elämän tähtitaivas siintää silti jossain. Tätä korostaa myös muutamissa teoksissa mukana oleva kimallehile.
Toni Iskulehdon (s. 1974) veistoksissa on oma kiehtova maailmansa, jossa mielikuvituksen villi aluskasvillisuus kukoistaa. Erityisesti se tulee esiin näyttelyn pienissä pronssi- ja keramiikkaveistoksissa.
Iskulehdon keramiikkaveistokset tuovat omalla hulvattomalla tavallaan hauskasti mieleen myös Arabian ja muiden suomalaisten keramiikkatehtaiden 1950-luvulla tekemät eläin- ja ihmisfiguurit.
Rantsilassa viime vuonna paljastetun vaivaisukon pienoismalli sekä porstuasta paikkansa ottanut puureliefi Koti vievät syvemmälle puunveiston historiaan. Niin, ja esiintyyhän Iskulehto myös värit taitavana maalarina.
Laura Lukin (s. 1991) on mukana Heikkistä ja Iskulehtoa pienemmällä teosmäärällä. Häneltä on esillä valokuvapari, joka rinnastaa kaksi hyvin erilaista naisvartaloa - varjo leikkii kummankin kauneudessa - sekä neljä lähes fotorealistista lyijykynäpiirrosta.
Leena Kangas



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva