Kari Alaluusua, teksti ja kuvaInari Pitkään Rita Magga-Kumpulainen luuli sitä saduksi, isänsä ja äitinsä keksimäksi tarinaksi, jonka mukaan hän olisi syntynyt jokiveneessä Ivalojoen kuohuvassa koskessa ja vieläpä isänsä käsiin.

"Totta se kuitenkin oli. Syntymävuotenani 1953 Kutturan kylään ei ollut vielä tietä, vaan isä lähti viemään äitiäni synnytyslaitokselle Ivalojokea pitkin veneellä. He ehtivät Ritakoskelle saakka, kun äidin synnyttämisen aika tuli. Minä todellakin synnyin veneessä isäni syliin", nykyisin Tyrnävällä asuva toimittaja-kirjailija Rita Magga-Kumpulainen kertoo.

Kului monta vuotta, ennen kuin hän ymmärsi syntymähistoriansa olevan totta. Ja sen, että hän oli saanut nimenkin syntymäkosken mukaan.



Briitta ja Niila Maggan yhdeksännen lapsen Aino Rita Helenan syntymän aikaan neljän peninkulman päässä Saariselältä länteen sijaitsevassa Kutturassa oli vain kaksi taloa. Nyt ympäri vuoden asuttuja taloja kylässä on kahdeksan, mutta edelleen kaikki asukkaat ovat sukulaisia keskenään.

"Elimme hyvin suljetussa yhteisössä, missä puhuttiin saamea. Kun aloitin seitsemänvuotiaana kansakoulun ja jouduin muuttamaan pois kotoa, suomenkielen sanavarastoni oli hyvin suppea."

"Koulussa ja koulukortteerissa Törmäsen kylässä tunsin olevani kuin pimeässä huoneessa. En ymmärtänyt juuri mitään, ja kaiken lisäksi minulla oli armoton koti-ikävä", hän kertoo.



Seitsemänvuotiaalle tytölle muutto tiiviistä saamelaisesta perheyhteisöstä suomalaiseen kouluympäristöön oli shokki, jonka seurauksista Magga-Kumpulainen on saanut kärsiä koko ikänsä. Hänellä oli tunne tietynlaisesta orpoudesta ja koti-ikävästä myös myöhemmin keskikoulussa Ivalossa ja lukiossa Kemissä.

Ei edes toimittajan ammatti, perheen perustaminen ja asettuminen omaan kotiin Tyrnävälle poistanut sisällä kalvanutta ikävän tunnetta.

Kirjoittaminen on ollut Rita Magga-Kumpulalle paitsi työ ja harrastus sekä nyt myös terapiakeino.

"Kun äitini kuoli seitsemän vuotta sitten, ryhdyin tosissani työstämään asioita. Tunsin, että kirjoittamalla, käymällä asiat uudelleen läpi, löydän uudelleen identiteettini ja kadottamani kieleni."

Äidin kuolema käynnisti jo keski-ikään ehtineen Kumpulan elämässä voimakkaan kasvuprosessin. Hän huomasi, ettei saamenkieli sittenkään ollut lopullisesti hukassa, se vain oli uinunut vuosikymmeniä hänen mielensä sopukoissa odottamassa oikeaa hetkeä.

Oikea hetki löytyi Kärsämäen Elämänkerta-akatemiasta, johon Rita lähti oppimaan luovaa kirjoittamista.

"Kirjan kirjoittamiseen minulla oli pakottava tarve. Aloittelin kirjaa jo Elämänkerta-akatemiassa, mutta työn ohessa kirjan tekemiseen kului kolme vuotta."



Kirjan nimeksi tuli Sarvikiela, joka tarkoittaa suopungin päässä olevaa kaksireikäistä poronluusta tehtyä rengasta, jonka läpi suopunkinaru pujotetaan.

Sarvikielassa Magga-Kumpulainen kertoo, kuinka hän löytää pala palalta tutut sanat, turvallisen soinnin, kuin äidin sylin, kuin isän posken. Hänen vuosikymmenten mittainen ikävä lopultakin hellittää.

Kirjaan mahtuu itkua, mutta myös naurua, paljon elämänmakuisia arkipäivän tapahtumia. Se kertoo, kuinka Kutturan tytöstä kasvaa tasapainoinen ja onnellinen ihminen, jonka juuret ovat syvällä Ivalojoen rannoilla, Kotivaaran kultavainioilla.

Rita Magga-Kumpulaisen esikoisteos julkistettiin toukokuun lopussa.

Tilaisuudessa, jossa oli paljon hänen sukulaisiaan ja ystäviään, hän yllätti kaikki käyttämällä saamenkieltä, joka hän ei lapsuuden jälkeen ollut puhunut.

"Tuntui äärettömän liikuttavalta, kun sain sanat tulemaan ulos. Uskalsin siitä huolimatta, että tiesin ääntäväni väärin", hän kertoo.



Magga-Kumpulaisen haaveena on, että hän voisi asua vanhassa kotikylässään pitemmän jakson. "Mahdollisesta vuorotteluvapaastakin on ollut puhetta. Aloitin viime keväänä toisen kirjani kirjoittamisen, jonka viimeistelyyn Kutturan kylä olisi oikein sopiva paikka", hän mietti.

Seuraava kirja on tietyllä tavalla jatkoa Sarvikielalle ja tietyllä tavalla ei. "Se on fiktiivinen, vaikka siinä on joitakin yhtymäkohtia tähän kylään. Kirjan henkilökin on kuvitteellinen, vaikka on siinä minuakin. Kirja ilmestyy ensi keväänä, jos mitään ihmeellistä ei tapahdu", hän paljastaa.