Ultra Brata suurella tunteella

Uusi sukupolvi on löytänyt Ultra Bran. Teekkaritorvien suurkokoonpano soittaa yhtyeen musiikkia sen luonnetta kunnioittaen.

Eleonoora Riihinen

Koska Ultra Brata ei enää ole, tätä lähemmäs aitoa Ultra Brata ei voi päästä. Tämä oli melkein paras kohteliaisuus, jonka Teekkaritorvien noin 30 hengen muusikkoporukka on saanut.

Kommentti tuli loppuunmyydyn ensiesityksen jälkeen huhtikuussa. Kaikista paras kohteliaisuus tuli samassa tilaisuudessa, kun koko Saalastin salin yleisö nousi seisaalleen osoittamaan suosiotaan nuorille soittajille.

Hyvä palaute oli myös valtava helpotus, sillä Ultra Bran kappaleet ovat monille rakkaita ja niiden versiointi voi mennä herkästi pieleen.

Jännittävyyttä lisäsi myös se, että Ultra Bra -projektin kokoonpanon suuruus on Teekkaritorville poikkeuksellinen. Soittajia on ollut parhaimmillaan noin 40, mutta projektin peruskokoonpano on 30–35 henkeä.

– Mitä enemmän väkeä, sitä vaikeampaa on pitää virettä yllä niin, että se kuulostaa hyvältä. Isossa porukassa on enemmän vaaratekijöitä, Teekkaritorvien puheenjohtaja ja trumpetisti Heini-Maaria Hakala kertoo.

Teekkaritorvien 45-vuotisen historian aikana puhaltimien rinnalle on otettu ensimmäistä kertaa sähköinen komppiryhmä. Myös laulajien rooli on suurempi kuin koskaan. Heitä on kaikkiaan kahdeksan, ja he ovat Oulun yliopiston musiikkikasvatuksen opiskelijoita.

Ultra Bra on tarjonnut haastetta laulajille.

– Kappaleet täytyy laulaa suoraa, kovaa ja korkealta. Siinä ei voi lähteä yhtään sooloilemaan, Miia Sihvola kertoo.

Tähän yhtyvät muutkin laulajat: omista maneereista täytyy luopua.

Esitystä on treenattu puoli vuotta ennen ensi-iltaa. Laulajat kertovat, että työskentely on välillä ollut todella teknistä stemmojen ja yhteissoinnin hiomista.

– Välillä on ollut haastavaa löytää lauluihin sitä oikeaa tunnelmaa. Ultra Bran kappaleissa tunteen palo ja sanoma ovat todella tärkeitä, Asta Salomaa kertoo.

Onneksi Ultra Bran kappaleista on helppo löytää samaistuttavaa. Ainakin naislaulajien kohdalla yksi biisi on ylitse muiden harjoitusten tunnelman nostattajana ja äänen avaajana: Älä soita tänne enää koskaan.

”Ultra Bran
kappaleissa tunteen palo ja sanoma ovat todella tärkeitä.”

Asta Salomaa

laulaja, musiikkikasvatuksen
opiskelija

Myös kestosuosikki Savanni nukahtaa on esiintyjien mieleen.

Ultra Bra -poppoon viimeinen julkinen esiintyminen tänä vuonna on Jumpru-pubin patiolla torstaina. Suunnitelmissa on toteuttaa lisää konsertteja ensi vuonna.

Teekkaritorvet esittää kaikkiaan 14 Ultra Bran biisiä, joista suurimman osan on big band -kappaleiksi sovittanut helsinkiläinen muusikko ja musiikinopettaja Samppa Leino.

– Ultra Brassa on jo valmiiksi puhaltimia taustalla, joten sovitus kuulostaa aidolta, orkesterin myyntipäällikkö Hanne Kettunen sanoo.

Projektin kapellimestari Heikki Siikaluoma kuvaa omaa rooliaan esityksen tasapainottajana. Kappaleet saattavat tempaista mukaansa niin, että tekisi mieli esittää jokainen täydellä höyryllä. Silloin on vaara, että kappaleet menevät tukkoon. Sävyille täytyy jäädä tilaa.

– Tasapainon löytäminen on ollut haastavaa. Muusikon täytyy olla helkkarin innoissaan, mutta täytyy silti pysyä penkissä. Ultra Bran kappaleet ovat todella hienoja ja niiden luonnetta täytyy kunnioittaa, Siikaluoma sanoo.

Tunnetta ei kuitenkaan unohdeta.

– Olen antanut muusikoille ohjeen, että tehkää suurella sydämellä.

Teekkaritorvet esittää: Ultra Bra, Jumprun rytmipatiolla 23.7. kello 21. Vapaa pääsy.

Teekkaritorvien puhallinsoittajat ovat Ultra Bra -projektin myötä totutelleet soittamaan sekä lauluryhmän että sähköisen komppiryhmän kanssa, mikä oli osalle soittajista kokonaan uusi juttu.



Creative Commons -lisenssi
Artikkelin lähde Kaleva