Perämeren helmi

Kansalaiset pääsivät nauttimaan auringonsäteilystä, raittiista ilmasta ja sosiaalisesta
kanssakäymisestä, kun yleinen uimaranta valmistui Hietasaaren Nallikariin vuonna 1946.

Nyt Oululla on tarjota muillekin ranta, jota ei suotta kutsuta
Perämeren helmeksi.

Elina Ursin

Oululaisten helmi ja henkireikä, Nallikarin yleinen uimaranta täyttää ensi kesänä 70 vuotta. Vastaavaa meren rantaa saa Suomesta hakea, sellaista kaupunkilaisten yhteistä lähirantaa, josta löytyy sija myös toivotuille turisteille.

Nallikari on kaupunkilaisten yhteinen ylpeyden aihe. Se on paikka, jonne oululaiset vievät vieraitaan mittailemaan pitkää hiekkarantaa ja toteamaan Oulun olevan vahvasti merellinen kaupunki.

Nallikarissa on aktiviteetteja ja palveluita läpi vuoden. Talvella meren jäällä kävellään ja hiihdetään, kesällä oululaisen tie vie rannan lämpimälle hiekalle. Hellepäivän nautinto on kahlata matalassa hiekkapohjaisessa merivedessä kohti ulappaa ja auringon laskua.

Tiettävästi oululainen kanttori Juho Ranta oli ensimmäinen, jolla oli tapana käydä Nallikarissa uimassa 1930-luvulla. Ranta pakeni helteisestä kaupungista merenrannalle. Tuolloin mantereen ja saaren välillä ei ollut siltaa, vaan ihmisiä kuskattiin paketeilla, höyryveneillä Oulusta Mustansalmen ja Toppilan, nykyisen Toppilansaaren rantaan. Paketin kyydissä kulki Rannan polkupyörä, jolla tämä polki loppumatkan kinttupolkuja pitkin aavalle hiekkarannalle. Sittemmin muut oululaiset seurasivat Rannan esimerkkiä, kertoo Kustaa Hautala Oulun kaupungin historian viidennessä osassa.

1930-luvulla oululaiset nauttivat rantaelämästä Linnansaaren kylpylässä ja Hietasaaressa sekä Oulujoen rannoilla. Uimarantoja oli ollut myös Nuottasaaressa Oritkarissa, mutta teollisuus oli vallannut rannat asukkailta.

Oulu kasvoi ja kaupunkilaiset kaipasivat rantaelämää työn vastapainoksi. Vain pienellä osalla oululaisista oli mahdollisuus karata kaupungin kuumuutta maaseudulle tai kaupunkihuvilalle.

Kalevan päätoimittaja ja valtuutettu Jussi Oksanen tarttui ongelmaan ja teki kaupunginvaltuustossa aloitteen Nallikarin mahdollisuuksista kaupunkilaisten yhteisenä ja yleisenä uimarantana. Mallina oli Helsingin kaupungin Hietaniemeen perustama yleinen uimaranta.

– Kaikkialla, missä suinkin on mahdollisuuksia, järjestetään vesien rannoille alueita, erityisesti hiekkarantoja, joissa paikkakunnan asukkaat voivat nauttia raittiista ilmasta, vedestä ja auringosta. Oulu, merenrantakaupunkina, on myöskin paikkakunta, jossa tähän on mahdollisuuksia. Mutta toistaiseksi on kaupungin puolesta vain suhteellisen vähän kiinnitetty siihen huomiota, Oksanen kirjelmöi valtuustolle huhtikuussa 1939.

Sotavuodet lykkäsivät Nallikarin suunnitelmaa, mutta huhtikuussa vuonna 1946 valtuusto päätti järjestää Nallikariin yleisen uimaranta-alueen. Sotainvalidien Veljesliiton Oulun alaosasto sai kaupungilta luvan harjoittaa rannalla 10 vuoden ajan vaatteiden säilytys-
ja kanttiinitoimintaa rakentamalla rannalle säilytyspaikat ja kioskin.

Sotainvalidit eivät aikailleet ja jo samana syksynä Nallikarissa vietettiin ravintolarakennuksen avajaisia. Punaisessa puurakennuksessa oli ravintolasali, keittiö ja vaatesuojat sekä vahtimestarin asunto.

Oulun kaupunki lunasti Sotainvalidien rakentaman Nallikarin rakennuksen vuonna 1950 ja samalla vastuu rannasta siirtyi kaupungille.

Nallikarin leirintäalueen kasvu vaati alueen palveluiden kehittämistä ja rakentamista. Myös rannan palvelut olivat olemattomia.

15. heinäkuuta 1957 Kaleva kertoi 10 000 oululaisen paenneen kesän ensimmäistä hellettä Nallikarin rannalle. Myös valmistumassa olevalla camping-alueella oli ruuhkaa, eivätkä kaikki halukkaat mahtuneet leiriytymään. Turistivirta suuntasi Ouluun Ruotsista ja Norjasta, mutta myös Keski-Euroopasta.

Heinäkuussa 1964 Kaleva uutisoi Nallikarin leirintäalueen rakentamisesta. Nallikarissa odotettiin jälleen ennätyksellistä leirintäkesää. Tuolloin etupäässä ruotsalaisia turisteja kävi alueella runsaasti.

– Alueen kokonaissuunnitelman toteuttaminen kestänee vielä vuosia, mutta jo nyt on valmiiksi saatu kioski ja viikon päästä voitaneen ottaa käyttöön keittiökatos, siistiytymisrakennus ja wc:t, Kaleva kirjoitti.

Rannan vanha ravintolarakennus sai väistyä uuden tieltä. Oululaiset urheiluseurat ja kaupunki perustivat 1971 Nallikari Oy:n, jonka tehtävänä oli muun muassa ravintolatoiminnalla hankkia rahaa seuroille. Yhtiö avasi toukokuussa 1976 arkkitehtitoimisto Risto Harjun suunnitteleman kahvila-ravintolan Nallikariin.

Sittemmin ravintolayrittäjä Antti Vuolteenaho kunnosti vuosiksi tyhjilleen jätetyn rantaravintolan ja se avattiin keväällä 2014.

Lähteet: Kustaa Hautala, Oulun kaupungin historia V, Turo Manninen, Oulun kaupungin historia VI, Arto Koskivirta, Nallikari Oy 10-vuotishistoriikki.

fakta