Patsaistaan kuuluisa pitäjä

Rantsilassa on pystytetty patsaita niin Suomen sodan sankareille kuin metsän kuninkaalle, ja Väinö Porkka tietää niistä lähes kaiken.

Riikka Marjomaa, teksti
Markku Hyttinen, kuvat

Väinö Porkka pyyhkäisee hellästi kädellään Christfrid Gananderin (1741–1790) patsasta Rantsilan kirkkopuistossa. Tämä on 88-vuotiaan Porkan, ranttisten armoitetun patsasasiantuntijan, oma suosikki kymmenien teosten joukosta.

– Olit hengen jättiläinen, suuri olit rantsilalainen, suuri pohjoispohjalainen, olet suuri suomalainen, mies lukee jalustan laatan tekstiä ääni hetken aikaa liikuttuneena.

Taiteilija Eelis Räsäsen tekemä veistos Rantsilan kappalaisena toimineesta Gananderista, suomalaisen kansanperinteen kerääjästä, aloittaa Porkan luotsaaman patsaskierroksen.

Navakka tuuli ja ajoittain kovaksi yltyvä sade ei hidasta esitelmöintiä.

Porkka on tottunut vuosien saatossa siihen, että hänet kutsutaan hätiin, kun pitää kertoa Rantsilasta.

– Olen niin usein näitä asioita muistellut, että eipä juuri tarvitse kuin avata suunsa ja alkaa puhua.

Siitä on melko lailla vuosikymmen aikaa, kun Kaleva kävi edellisen kerran laskemassa Rantsilan patsaat. Vuosikymmenessä on ehtinyt tapahtua paljon. Rantsilasta on esimerkiksi tullut osa monesta kunnasta yhdistettyä Siikalatvan kuntaa.

Se, mikä ei ole muuttunut, on patsaiden tehtävä. Patsaat ovat yhä tärkeitä kotiseutuhengen ilmentäjiä.

Muuttumaton on myös se seikka, että patsaista tietää eniten juuri Porkka. Manttelinperijää ei ole ollut näköpiirissä.

– Lähimuisti tahtoo välillä pätkiä, mutta eivät nuo nuoremmat tunnu muistavan senkään vertaa, Porkka nauraa.

Ei ole yhtään liioittelua sanoa, että Rantsilassa on patsas jokaisen kulman takana. Uusia ei sentään ole viime aikoina tullut, ainakaan paikkakunnan ytimeen, eikä ole ollut oikein tarvettakaan.

Patsaita ja muistomerkkejä on jo peräti kolme–neljäkymmentä ympäri pitäjää. Karkasikohan ranttisilla aikoinaan mopo käsistä? Porkka on ainakin sitä mieltä, että ei karannut.

Patsaista iso osa edustaa tavallisten ihmisten tekemää kansantaidetta, ja moni teos on syntynyt 1990-luvulla kansalaisopiston piireissä Martti Väänäsen johdolla.

Kipinän sytytti 1980-luvun alun tienoilla opettaja, kotiseutuneuvos Helmi Junttila, joka oli mestari innostamaan muita ihmisiä.

Porkka on itsekin ollut mukana taiteilemassa, vaikka onkin paikallisten keskuudessa enemmän tunnettu kirjoittamisen ja laulamisen lahjoistaan kuin taiteellisista kyvyistään. Hän on ollut tekemässä esimerkiksi Lukevaa poikaa, joka istuskelee Rantsilan ytimessä Paavolantien ja Sandelsintien kulmauksessa.

Teos kuvaa J. V. Snellmania lapsena. Oulussa kouluaan käynyt tuleva valtiomies vietti kesälomiaan Rantsilassa tätinsä hoivissa.

Patsaan pinta puskee nyt sammalta. Samoin tekee monen muukin patsaan hipiä.

Urheiluseura Rantsilan Raikkaan pihalla ikuisessa juoksuasennossa olevasta teoksesta Suomi-neito, juokse! on irronnut jalasta iso palanen. Porkka tutkii hetken jälkiä ja arvelee, että syy on ilkivallassa.

Hän ei ole huolissaan siitä, miten patsaiden käy tulevaisuudessa. Hän luottaa siihen, että patsaspitäjä pitää huolen omistaan.

– Käsittääkseni kunta on luvannut huolehtia teoksista. Ja kyllä ne tehtiin aikoinaan sen verran lujiksi, sisukset harjateräksestä, etteivät ne ihan vähästä hajoa. Lukevaa poikaa varten hain parhaat sorat itse Piippolasta asti.

Fakta