Artikkelin lähde Kaleva
Neena Kuukasjärvi
Teija Soini, kuvat– Asuntomessut pitäisi järjestää Toppilansaaressa nyt, kun täällä alkaa pikkuhiljaa olla valmista, virnistää Lauri Louhivirta, yksi saaren alkuperäisasukkaista ja niistä viidestäkymmenestä, jotka avasivat vastavalmistuneen kotinsa ovet messuvieraille kesällä 2005.
Kymmenen vuotta kypsyneestä asuinalueesta ei enää puolitekoisen tuntua löydy. Alkuperäisen messuteeman mukaan luonto on kirjaimellisesti ottanut omansa: viheralueet kukoistavat, ja toisaalta myös merituuli on painanut patinansa pintoihin.
Kesällä 2005 Toppilansalmen rannalle, ikiaikaisen tervasataman tienoille rakennettiin 162 asuntoa, joista noin viisikymmentä oli näytteillä messujen aikana. Esillä oli tuolloin asumista laidasta laitaan: pientaloja, rivitaloja, paritaloja, pienkerrostalo sekä neljä kerrostaloa.
Tänä päivänä Toppilansaari on 2 500 asukkaan eläväinen asuinalue.
Asuntomessuja eivät paikalliset juuri enää muistele. Ulkopuolisia sen sijaan kiinnostaa edelleen: tämän tästä turistibussin näköinen ohiajelija tai niskat kenossa sunnuntaikävelevä seurue muistuttaa alueen alkuajoista.
Vuoden 2005 asuntomessuteemoiksi kirjattiin yksilöllinen suunnittelu, valo, vanhan satama-alueen uusiokäyttö, rakentamisen laadun ohjaus sekä ympäristörakentaminen. Kun keskitetysti esitellään uusinta uutta, on selvää, että muoti ja trendit jyräävät. Näin on myös Toppilansaaressa – alue on voimakkaasti aikansa tuote.
Kymmenessä vuodessa moni korskeakin yksityiskohta on kutistunut kuriositeetiksi. Esimerkiksi jokaisesta nykypäivän pakettitalosta löytyvä vaakasuuntainen tipparimoitus oli kymmenen vuotta sitten ennakkoluulottominta uutta, ja niinpä sitä löytyy Toppilansaaressa lähes joka julkisivusta.
Messualueen korttelirakennetta luonnehdittiin jo suunnitteluvaiheessa mosaiikkimaiseksi. Satunnaiselle kävijälle katujen säteittäisyys ja poikkiväylien kaarevuus vaikuttavat edelleen sekavilta ja hämmentäviltä. Edes täyteen kokoonsa varttunut kasvillisuus ei ole täysin poistanut pirstaleisuuden tuntua.
Paikalliselle alueen pääväylät ja niiden varsiin asettuvat ”pihat” puolestaan jäsentävät aluetta vastaansanomattomalla loogisuudella.
– Talojen harjakorkeus ja katon muoto, sekä esimerkiksi pintamateriaalit toistuvat samoina kortteleittain, Louhivirta valottaa.
Näillä reunaehdoilla arkkitehdeilla oli suunnittelussaan vapaat kädet. Tätä vapautta on Toppilansaaressa kuitenkin käytelty verrattain yksituumaisesti. Leijonanosassa taloista on kahden kerroksen korkuinen olohuone koko seinän kokoisine ikkunoineen – ratkaisu joka vuosikymmen sitten oli uusinta uutta, muttei enää tänä päivänä läheskään jokaisen rakentajan valinta.
Toppilansaaressa toteutettiin myös ympäristörakentamisen EU-projekti, jossa keskityttiin monimuotoiseen viherrakentamiseen sekä luonnonmukaiseen sade- ja pintavesien käsittelyyn.
Alueen ympäristörakentamisen yhtenä päämääränä oli myös paikallisen kasviston säilyttäminen. Tällä hetkellä ranta-alue on kuitenkin niin rehevöitynyt, että pajukko käytännössä tukahduttaa alueen alkuperäisen monimuotoisuuden.
– Kyse on kaupungin parhaista virkistysalueista, joten on todella harmillista, että esimerkiksi Nallikarin suunnasta tulevan ulkoilijan reitti katkeaa sankkaa pajua kasvavaan lääseikköön, vaikka kaavan mukaan paikalla pitäisi olla rantaniitty. Jopa asukasyhdistys on tarjoutunut raivaamaan aluetta, mutta toistaiseksi kaupungin kanssa ei asiasta ole päästy yksimielisyyteen, Lauri Louhivirta harmittelee.
Aktiivinen asukasyhdistystoiminta onkin yksi Toppilansaaren omimmista piirteistä. Kymmenessä vuodessa saareen ja saaresta on muutettu, mutta valtaosa alkuperäisistä asukkaista on mieltynyt tuuliseen saareen ja kotiutunut pysyvästi. Naapuri tunnetaan ja yhteisöllisyys on saanut monenlaisia muotoja – yhdessä niin talkoillaan kuin istutaan iltaa.
Yhtä köyttä vedetään myös rakennusprojekteissa: monen kodin pihaan on naapurin suosiollisella luvalla ja vastavuoroisuusperiaatteella noussut sauna tai palju. Eleettömät ja elegantit piharatkaisut ovat monessa pihassa saaneet tehdä tilaa pallokentälle tai trampoliinille.
Kun enää ei olla näytillä, saavat elämän jäljetkin jo näkyä.
Artikkelin lähde Kaleva