Mielensäpahoittaja mittaa arkun ja pinnasängyn väliä
Ensi-ilta
Oulun kaupunginteatteri: Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja. Alkuperäisteos Tuomas Kyrö. Dramatisointi Snoopi Siren. Ohjaus ja tekstin sovitus Toni Wahlström. Lavastus ja valosuunnittelu Jukka Kyllönen. Puvut Annukka Valta. Rooleissa Hannu Pelkonen, Jaana Kahra, Antti Launonen, Anne Syysmaa, Mirjami Kukkola, Joose Mikkonen, Veera Mommo, Antti Haapsamo. Pieni näyttämö 18.8.
Oulun kaupunginteatterin syyskauden avaa Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja.
Teos jatkaa kaupunginteatterin Mielensäpahoittaja-näytelmien sarjaa, joka alkoi vuonna 2013 suursuosion saavuttaneella monologilla, Mielensäpahoittaja.
Näyttelijä Hannu Pelkonen pukee nyt jo kolmannen kerran vanhan jäärän karvareuhkan päähänsä ja vetää tämän saappaat jalkaansa.
Pelkonen elää ja hengittää Mielensäpahoittajaa. Teki niin jo reilut neljä vuotta sitten, eikä ote ole livennyt.
Tällä kertaa sysisuomalainen käppänä valmistautuu viimeiselle matkalle.
Testamentti ja muistokirjoitus on laadittava, hautajaisjärjestelyt tehtävä. Arkkukin tehdään luonnollisesti ITE.
Oulun kaupunginteatterin syksyn teemaan, sukupolvien yhdessäoloon, pureudutaan isän ja pojan suhdetta tarkastelemalla.
Kun kuolemanpuuhaaminen huolettaa poikaa (Antti Launonen), isä virkkoo: “Laitan asiat valmiiksi niin kuin järkevä ihminen tekee kesämökilleen talvea varten, ei ole sen kummempaa.”
Molemmat ovat oman aikansa ja kielensä vankeja. Tahto ymmärtää toista sykkii silti syvällä rinnassa.
Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja nähdään Oulussa Toni Wahlströmin ohjaamana ja Snoopi Sirenin dramatisoimana.
Yksittäiset dramaturgiset valinnat, kuten tapahtumasarjan läpi kiihdyttäminen ja roolihenkilöiden yhdisteleminen, johtavat katkoksiin kerronnan sujuvuudessa juuri ennen väliaikaa.
Tuomas Kyrön alkuperäisromaania tuntematon tuskin mieltään pahoittaa, mutta Kyrön kerronnan imun kokenut saattaa hyvinkin.
Wahlströmin ohjaus tarjoilee avaimet teoksen tulkintaan poikkeuksellisen selkeinä ja hienovireisinä alku- ja loppukuvina. Koskettavinakin kiistatta.
Alkukuva virittää näytelmän tunnelman: nostalgian lämpimiä sävyjä, haikeasti kaipaavan viulun kirkkaita säveliä ja emännän (Jaana Kahra) rakkauskirjeet rintataskussa johdattamassa tulevaan.
Kyllä ei tunteiden näyttäminen kuulu Mielensäpahoittajan pirtaan, mutta kylmää tästä papasta ei saa millään.
Mielensäpahoittajan horjumaton rakkaus omaan puolisoon, perheeseen ja elämään on läsnä kaikissa tämän teoissa.
Kerrostettu loppukuva kiteyttää teoksen tematiikan sukupolvien välisistä etäisyyksistä ja yhteyksistä.
Teoksen temaattisen avaimen voi oikeastaan nähdä kehystävän näyttämöä koko ajan.
Jukka Kyllösen lavastuksen päällekkäin pinottujen raakalautojen väliin jäävä tumma juova on kuin sukupolvien välinen kuilu. Sukupolvet elävät vierekkäin, mutta kerroksissa. Kasvokkain eri maailmoissa elävät eivät tavoita toisiaan, mutta kirjeiden ja valokuvien avulla yhteys löytyy.
Niin paljon, ja toisaalta niin vähän, mahtuu arkun ja pinnasängyn väliin.
Elena Vuoksiola
Fakta
Kriitikko
kiteyttää
Näytelmän perusvire on
vakavampi kuin edeltäjiensä. Lämminhenkinen huumori on silti läsnä niin Mielensäpahoittajan vahvoissa mielipiteissä kuin sukupolvien välisten maailmojen, ah niin tunnistettavissa, törmäyksissä.
”Arkkukin tehdään luonnollisesti ITE... Laitan asiat valmiiksi niin kuin järkevä ihminen tekee kesämökilleen talvea varten, ei ole sen kummempaa.”
Mielensäpahoittaja
oulun kaupunginteatteri
Artikkelin lähde Kaleva 20.08.2017.