Oululainen ja ylpeä siitä
Eero oli paljasjalkainen oululainen ja siitä hyvin ylpeä. Hän teki uransa ja asui koko elämänsä Oulussa ja sen lähikunnissa. Valmistuttuaan Oulun Lyseosta ja suorittaessaan asevelvollisuuttaan hänen mielessään oli upseerinura.
Perheen perustaminen sai Eeron kuitenkin toisiin ajatuksiin ja hän aloitti opiskelun Opettajain Valmistuslaitoksessa ja Oulun yliopistossa.
Uransa vastavalmistunut pedagogi aloitti Simon kunnassa, jonka koulun opettajaksi tuli myös hänen vaimonsa Hillevi. 1960-luvun alussa opettajapariskunta muutti Yli-Iihin, jonka juuri valmistuneen koulun johtajaopettajaksi Eero oli valittu. Elämässä riitti vauhtia; virkansa hoitamisen lisäksi Eero oli mukana palokunnassa ja toimi myös ambulanssinkuljettajana.
Vuonna 1969 hän oli mukana perustamassa Oulun pohjoisten ympäristökuntien ihmisistä ja asioista kertovaa Rantapohja-lehteä.
Eero piti paikallislehteä tärkeänä ja toimi aktiivisesti sen hallituksessa koko elämänsä.
Eero valittiin 1970-luvun alussa apulaisrehtoriksi Pohjois-Pohjanmaan Keskusammattikouluun, samaan oppilaitokseen, jossa hänen isänsä Frans Leonard oli työskennellyt 1950-luvulla.
Uran huipennus oli pitkä rupeama ammattikasvatustarkastajana Oulun lääninhallituksessa ja tähtihetkenä vuosituhannen vaihteessa myönnetty opetusneuvoksen arvo. Eero jäi eläkkeelle vuonna 2001.
Eeron läheisin harrastus oli mieskuoro Pohjan Laulu, jonka kakkosbassona hän mörisi vuosikaudet. Kuoroharrastus toi vaihtelua esiintymisineen ja lisäväriä juhliin. Joulunvietto ei alkanut ennen kuin Pohjan Laulu kajautti jouluaattona Finlandian Oulun sankarihautausmaalla, usein parinkymmenen asteen pakkaseen.
Eeron mieli lepäsi aina Lapissa. Ylläksen ja Saariselän maisemissa patikoiminen ja hiihtäminen olivat parasta rentoutumista.
Ehdottoman tärkeää oli, että matka Lappiin tehtiin aina autolla. Autoilusta hän oli aina pitänyt ja viimeisinä vuosina maantiet olivat kovassa käytössä. Ajaminen merkitsi hänelle vapautta.
Eero Mikkola oli oppinut ja valistunut mies, jonka periaatteet olivat kirkkaat. Hänen elämänohjeensa tuli idän filosofiasta: “Jos et tunne taivaan tahtoa, sinusta ei ole herrasmieheksi.”
Eero valitsi ystävänsä tarkkaan ja heitä oli vähän. Hän totesi usein puolitosissaan, että kyllä hyvä yksinäisyys päihittää huonon seuran. Sosiaalista turvaverkkoa hän ei tarvinnut, vaan viihtyi hyvin yksin ajatuksineen.
Perhettään ja läheisiään Eero rakasti. Varsinkin lapsenlapset, tyttärenpojat Valtteri ja Ilari olivat hänelle erityisen tärkeitä.
Eero Mikkolan maallinen elämä päättyi täsmälleen niin kuin hän itse halusi: yhtäkkiä, kotitalon ulkoeteisessä ja autonavaimet kädessä.
Artikkelin lähde Kaleva 14.08.2016.