Luontopojan myöhemmät vaiheet

Kauko Röyhkä halusi kirjoittaa jatkon tarinalle, joka syntyi alun perin
lyhytelokuvakäsikirjoitukseksi 1990-luvulla.

Riitta Taulavuori

– Ai että monesko proosateos? Mitähän niitä teinkään 1980-luvulla, neljä, ja sen jälkeen – en muista enää!

Tuottelias muusikko ja kirjailija Kauko Röyhkä (s. 1959) ei tunnu pitävän tarkkaa lukua tekemisistään.

Elokuun alussa ilmestynyt Lapinpoika on Röyhkän 16. proosateos, ja niiden lisäksi hän tehnyt koko joukon muita kirjallisia teoksia yksin tai muiden kanssa, muun muassa henkilökuvia, tietokirjoja ja käsikirjoituksia. Samaan aikaan hän on ehtinyt levyttää lisäksi noin 30 pitkäsoittoa eri kokoonpanojen kanssa.

Lapinpojan alkuasetelmana on vuosi 1973, kun erakkoenonsa Aapin kasvattipoikana pohjoisessa varttuva Simo kohtaa eräänä aamuna kolme kaunista rokkityttöä, rakastuu heistä yhteen ja lähtee tämän perässä Helsinkiin.

Röyhkä on tehnyt aiemmin samannimisen lyhytelokuvakäsikirjoituksen. Joona Tenan ohjaama puolituntinen tv-elokuva valmistui vuonna 1999.

– Se oli aika hyvä jo lyhärinä. Halusin kuitenkin tehdä siitä vielä pitemmän jutun: sellaisen jossa päähenkilön elämää seurataan parinkymmenen vuoden ajan.

Aapilla ja Simolla on Röyhkän mukaan etäistä sukua olevat esikuvansa todellisuudessa, ja tarinassa on jotain myös hänestä itsestään.

– Olin itsekin tuollainen (Simon kaltainen) luontopoika nuorena ja oleskelin paljon Lapissa. Äidin suku on Tornionjokilaaksosta, joten osaan myös sen murteen. Lisäksi tarinan bändi- ja tyttökuvioissa on jotain omakohtaista.

Röyhkän mukaan Lapinpoikaa voisi pitää sisarteoksena vuonna 2003 ilmestyneelle romaanille Miss Farkku-Suomi. Sattumoisin sekin on taipunut eri versioiksi: samanniminen pitkäsoitto ilmestyi 2001 sekä Matti Kinnusen ohjaama ja käsikirjoittama elokuva 2012.

– Lapinpojassa ja Miss Farkku-Suomessa on suoraviivainen tarina ilman kikkailuja, sympaattinen päähenkilö ja aika paljon huumoria. Lapinpoika kertoo siitä, miten muualta tullut menettää jotain nuoruudestaan, villeydestään ja aitoudestaan joutuessaan sopeutumaan urbaaniin elämään Helsingissä.

Kirjailija-muusikko heitti Oulun kaupunginkirjaston kirjailijatapaamisessa pari vuotta sitten, että hän aikoo vastedes kirjoittaa vain henkilökuvia, koska niillä tienaa paremmin kuin romaaneilla.

Röyhkä on ylöskirjannut muun muassa kahden henkilökuvateoksen verran näyttelijä Ville Haapasalon edesottamuksia ja yhden kirjan verran tv-persoona Arman Alizadin seikkailuja. Varsinkin Haapasalo-kirjat ovat olleet bestsellereitä.

– En osaa olla erossa romaaneista, koska olen tehnyt niitä niin kauan. Proosaa ja omia juttuja on vain kiva tehdä, Röyhkä sanoo nyt.

– Mutta henkilökuvakirjatkin ovat olleet mielenkiintoisia juttuja. On päässyt matkustelemaan ja näkemään vauhdikkaitten ihmisten elämää.

Yhteistyö vauhtiveikkojen kanssa jatkuu edelleen: ainakin Haapasalon kanssa aletaan taas tehdä jotain, ja kaiketi samoin käy Alizadin kanssa.

Parhaillaan Röyhkä tekee vapaamuotoista matkakirjaa Islannista vaimonsa Olga Välimaan ja runoilija Katariina Vuorisen kanssa. Kolmikko kävi tutustumassa ”häkellyttävän erikoislaatuiseen” saarivaltioon viime talvena, ja uusi reissu on edessä loppukesästä. Kirja valmistuu ”varmaankin ensi keväänä”.

Musiikin saralla tahti ei ole juuri rauhallisempi. Röyhkä/Inginmaa/Hypnomen-kokoonpanolla alkuvuodesta levyn julkaisseelta ja keikkoja tehneeltä mieheltä ilmestyy soololevy tänä syksynä. Röyhkä itse on siinä kitaristina ja muita soittajia on mukana kolme.

Severi Pyysalon kanssa Röyhkällä on tekeillä pitkäsoitto, jossa mukana on myös Maarit Hurmerinta. Levy ilmestynee keväällä. Tarkoitus on jatkaa yhteistyötä myös The Boots -yhtyeen kanssa.

– Minusta on innostavaa soittaa erilaisten ihmisten kanssa. Enkä osaa olla tekemättä levyjäkään.

Kauko Röyhkälle Lappi on tuttu paikka. Kuvassa hän on vaellusretkellä Kevon kanjonissa syyskuussa 2006.

Artikkelin lähde Kaleva 03.08.2016.