Lapset topografi-isän jalanjäljillä
Paulaharjun suvussa on kirjoitettu Hailuodon historiaa ja tarinoita jo kolmessa polvessa.
Arto KiuruKun Suomen armeijassa topografipataljoonan päällikkönä talvi- sekä jatkosodan aikana työskennellyt everstiluutnantti Ahti Paulaharju vaelteli 1940-luvun lopulla Hailuodossa, löysi hän sieltä yhden lapsuutensa pelottavista muistoista.
Ahti oli 35 vuotta aikaisemmin, kesällä 1912, matkustanut Hailuotoon isänsä kirjailija Samuli Paulaharjun kanssa. Isä haastatteli saarelaisia, joista yksi oli pienessä Perttaa-nimisessä pirtissä asuva Perttaan muori.
– Isäni kertoi muistelmissaan, kuinka hän pelkäsi kamalasti kovalla äänellä manaavaa, venymälankoja tekevää vanhaa naista, Samuli Paulaharjun pojantytär Marjut Paulaharju kertoo.
Paulaharju on kirjoittanut isoveljensä Jyri Paulaharjun kanssa kirjan topografi-isänsä Hailuodossa 1947–1950 tekemien muistiinpanojen sekä karttojen pohjalta kirjan Luodon kirous.
Paulaharjun suvussa on kirjattu Hailuodon historiaa yksiin kansiin jo kolmessa polvessa.
– Isä kiersi Hailuotoa sotien jälkeen neljänä kesänä, joiden aikana hän sekä haastatteli että kuvasi saaren asukkaita, minulla on yhä kymmenen isoa arkistokansiota hänen muistiinpanojaan.
Suomen armeijan topografiapataljoonan päällikkönä Äänislinnassa sodan aikana palvelleen Ahti Paulaharjun tytär Marjut on eläkkeellä oleva filosofian maisteri ja tietokirjailija.
Hänen veljensä Jyri on tietokirjailija, eversti sekä entinen Puolustusvoimien kuvakeskuksen johtaja.
Ahti Paulaharjun kokoamissa aineistoissa on tietoja saarella sodan jälkeen sijainneista asutuksista, sekä asuinrakennuksista.
– Kartat olivat isän intohimo, mutta karttoja tehdessään isä kiinnostui myös saaren kansanperinteestä, jota hänen oma isänsä oli siellä aikaisemmin kerännyt.
Paulaharju kävi itsekin tekemässä Hailuodossa yliopistollista tutkimustyötä. Hän haastatteli saaressa muun muassa Santosessa asunutta kalastaja Väino Vaskea.
Hailuodossa kerrottiin vielä sata vuotta sitten kummitustarinoita. Saaren legendojen kestoaiheita ovat haaksirikkoihin liittyvät uskomustarinat, joissa saaren rantaan on myrskyssä pirstoutunut laiva joko kulta- tai viljalastissa.
– Kirjassa on jopa isäni ottama valokuva paikasta, josta luotolaiset uskoivat erään mantereelta tulleen Kähkösen löytäneen pari sataa vuotta sitten kulta-aarteen.
Legendan Kähkösestä kertoi Paulaharjun isälle juuri Vaski, joka oli kuullut sen omalta äidiltään. Tarinan mukaan sekä Kähkönen että hänen Santosesta anastamansa kultalasti upposivat mereen paluumatkalla mantereelle.
Ahti Paulaharju käytti Hailuotoa kartoittaessaan kenttälevyjä, joissa sentti kartassa vastasi kymmentä metriä maastossa.
– Isä saattoi merkitä piirtämiinsä karttoihin isojen kartanoiden ohessa jopa piskuiset kalamökit sekä venevalkamat.
Sisaruksia on kirjan tekemisessä auttanut tietokirjailijan aviomies, maanmittausneuvos Erkki-Sakari Harju. Hän digitoi vaimonsa kartoittajaisän piirtämät kartat.
– Kartoittaja piirsi kenttälevylle sen, mitä maastosta havaittiin, niin tieverkot, rakennukset kuin erilaiset maa- ja meripohjan kuviorajat, Harju tarkentaa.
Hailuodon kartoitus oli osa vuonna 1947 alkanutta Suomen peruskartoitusta. Hailuoto – ruotsalaiselta nimeltään Carlö – esiintyy kartassa ensimmäisen kerran 1623 Anders Buren Ruotsin valtakunnan yleiskartassa.
– Ruotsinkielinen nimi ei viittaa Kaarle-nimiseen kuninkaaseen, vaan karjalaisiin, joita Hailuodossa satoja vuosia sitten asui, Harju arvelee.
Fakta
Ylioppilaaksi Tuiran yhteiskoulusta 1964, filosofian maisteriksi Helsingin yliopistolta 1971, työura äidinkielenrehtorina.
Tuorein teos Luodon kirous yhdessä Jyri Paulaharjun kanssa, aikaisemmin julkaistuja tietokirjoja muun muassa Monena mies matkalla – Samuli Paulaharjun elämästä, matkoista ja kertojista (2015) Oulu – Kirjailijan kaupunki (2009) sekä Ruijanrannan reppuherra (1989).
Harrastaa kirjallisuuden tutkimisen ohessa lukemista sekä hoitaa lemmikkikoiraansa.
sekä kartoista kirjan Luodon kirous.
Artikkelin lähde Kaleva 21.08.2016.