Kirjailija, suuri luonnon- ystävä ja erämies
Sosionomin koulutuksen kansankorkeakoulun jälkeen hankkinut Leevi Karsikas työskenteli noin 20 vuotta Oulaisten kunnallishallinnossa ensin kunnansihteerinä ja sitten kaupunginkamreerina.
Vuonna 1984 hän uskalsi ottaa ratkaisevan askeleen ja siirtyi vapaaksi kirjailijaksi. Hän oli kirjoittanut pitkään työnsä ohessa ja julkaissut ensimmäisen romaaninsa Hukkuva erämaa jo vuonna 1969.
Kirjoittamisen ohessa Leevi Karsikas jatkoi opiskelua. Hän suoritti ylioppilastutkinnon 1994 ja valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi 1996.
Karsikas väitteli filosofian tohtoriksi Oulun yliopistossa 2007. Väitöstutkimuksessaan Metsästyksen ongelmapuhe hän valotti metsästäjien elämäntapaan kohdistettua kritiikkiä ja selitti metsästyksen yhteiskunnallista merkitystä tieteellisin keinoin.
Hän kutsui elämäntapaansa ekoprimarismiksi: ”Ekotuhlaus on taasen kysymyksessä, kun spontaanisti uusiutuva luonnonvaraa, riista jätetään käyttämättä, kun ihmisille on kuitenkin tuotettava ruokaa.”
Karsikas kirjoitti yhteensä 26 kirjaa sekä lukuisia lehtiartikkeleita.
Tuotannon pääpainona olivat metsästyskokemukset ja -kertomukset. Joukkoon mahtui myös romaaneja. Koulutuksensa pohjalta hän käsitteli kirjoissaan myös yhteiskunnallisia teemoja sekä ympäristökysymyksiä.
Jo esikoisteoksessaan hän oli huolestunut Lokan tekoaltaan alle jäävien alueiden kohtalosta. ”Lähtömme Sompion luusuasta on vertauskuvallinen. Se on erämiehen lähtö luvatusta maasta. Siinä on jotakin hyvin alakuloista, lopullista kadotuksen tuntua, josta ei ole pääsyä. Tuo mieliala on jäävä pysyväksi vammaksi erämiehen mieleen.”
Leevi Karsikas oli monessa asiassa aikaansa edellä. Jo vuonna 1982 hän kirjoitti Kalevassa Muovipohjainen joki -jutussaan: ”Tuo kaikki roska on sinun heittämääsi. Kukaan muu kuin sinä ei siitä ole vastuussa. Sinä paiskaat tyhjän Alkon kassin auton akkunasta tien varteen.”
Samaa aihetta hän käsitteli myös myöhemmin kirjassaan Yksi pääsky (1990). Nyt teema on noussut päivänpolttavaksi puheenaiheeksi.
Leevi Karsikas eli luontoa kunnioittaen.
Hän metsästi, kalasti ja vaelsi niin suvun entisillä mailla Kärsämäellä kuin Lapissa. Mäntymutka Pyhäjokivarressa oli Leeville tärkeä. Suomen luontoon kuuluvat eläimet, hirvestä Lapin riekkoon ja Tenojoen lohet olivat Leeville mieluisia saaliita.
Teki hän kyllä kerran yhden lankeemuksen, kuten hän kirjassaan kertoo: hän suostui metsästämään Suomeen istutettuja fasaaneja.
Siellä, missä Karsikas liikkuikin, ympärillä oli aina kiinnostuneita, jotka saivat nauttia hänen tarinoistaan. Hänellä oli taito tehdä tarkkoja havaintoja ympäristöstä ja kertoa niitä humoristisesti. Tarinoiden kertojana hän oli mainio.
Karsikkaalla oli toiveena päästä syksyllä metsästämään peltopyitä Nivalaan. Se jäi toteutumatta.
Vaikka Karsikas on poissa, hän elää keskuudessamme kirjallisuuden ja julkaisujensa kautta. Leeviä jäivät kaipaamaan vaimo, kaksi lasta ja lastenlasta sekä veljet, sisar, serkut ja laaja kirjallisuuden ystävien joukko.
Artikkelin lähde Kaleva 10.08.2016.