Kultainen kaulin Aino Lehtosaarelle

Kaleva

Tämän vuoden Kultainen kaulin -palkinnon sai toimitusjohtaja ja ravintoloitsija Aino Lehtosaari. Palkinto jaettiin keskiviikkona yhdeksännen kerran järjestetyillä Siirin-päivillä.

Tapahtuman järjestävät Finnkino, Merikoskikerho ja Oulun Elokuvakeskus.

Lehtosaaren johtamaan Tervahovi Oy:hyn kuuluvat Oulun ydinkeskustassa sijaitsevat ravintolan Sarkka ja Zakuska.

Lehtosaari on tähän mennessä pitänyt jo puoli vuosisataa yllä ruoka- ja kaupunkikulttuurin elähdyttävimpiä perinteitä Oulussa, sanotaan palkinnon perusteluissa.

”Aino Lehtosaari on heittänyt aina koko persoonansa peliin milloin luodakseen, milloin säilyttääkseen yrityksissään ilmeen, josta on tullut oleellinen osa Oulun kaupunkikuvaa. Tämäntapaisen myönteisen ajattelun oheistuotteena syntyi pitkälti hänen ansiostaan mm. paikalliskulttuuriin iloisesti paneutuva ja ideoitaan auliisti yhteiseen käyttöön levittelevä kulttuuriseura Jankkiyhistys.”

Aino Lehtosaari on palkittu myös oman alansa huomionosoituksilla. Hän on kunniakrouvari ja kantaa tällä hetkellä paistinkääntäjien ketjuista arvokkaimpiin kuuluvaa Chargée de Missions Honorairea.

Aino Lehtosaari palkittiin keskiviikkona Siirin-päivillä.

Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 18.08.2016.