Ilma-akrobaatti rautajättiläisen kourassa
Porvarillinen hämärä on nykysirkusteos Ruskon metallijäte-
pihassa. Ilma-akrobaatti Ilona Jäntti käyttää esityksessään
muun muassa nosturia ja kaivinkonetta.
Eleonoora Riihinen, teksti Jarmo Kontiainen, kuvaAuton raatoja, vääntyneitä parkkimittareita, liikennemerkkejä ja tunnistamattomaksi ruhjoutunut mattoteline.
– Aarteita! sirkustaiteilija, ilma-akrobaatti Ilona Jäntti intoilee.
Kansainvälisesti menestynyt oululaislähtöinen nykysirkustaiteilija esiintyy tällä kertaa metallijätepihassa, Ruskon teollisuusalueella. Aiemmin hän on vienyt ilma-akrobatiaan muun muassa eläinmuseoon, kasvitieteelliseen puutarhaan ja nosturin nokkaan.
Nykysirkusteos Porvarillinen hämärä on osa Oulun juhlaviikkoja, ja se esitetään Ruskon Metalli ja Kuljetus Oy:n jätepihassa nimensä mukaisesti illan hämärässä.
Romuvuorten keskellä kohoaa valtava kahmarinosturi, tyrannosauruksen mukaan nimetty kone, jonka nokasta roikkuu viisipiikkinen koura.
Tämä koura kahmaisee siron Jäntin kitusiinsa ja nostaa keikkumaan neljän metrin korkeuteen. Jäntti näyttää kännykästä, kuinka nosturi pyörittää häntä yläilmoissa köysistä.
Jäntti tanssii kevyesti kuin lintu metallijättiläisen ympärillä. Paikkasidonnainen sirkustaide inspiroi rutinoitunutta esiintyjää.
– Täällä ihminen on niin pieni, että tuntee itsensä aivan kääpiöksi. Kaikkien näiden kylmien teräksisten koneiden rinnalla ihmisen hauraus ja pehmeys korostuu, Jäntti kuvailee kontrastia.
Esityksen tuottaa Inkeri Jäntti, Ilona Jäntin sisko. Kyseessä on heidän kolmas yhteisteoksensa.
Myös Inkeri Jäntille metallipiha kantaa merkityksiä.
– Koneet tulevat tänne kuolemaan, mutta ne saavat kierrätyksen myötä uuden elämän, Inkeri Jäntti kertoo.
Jäntin siskosten kotitalo on lähellä jätepihaa. He näkevät Ruskon teollisuusalueen edelleen samalla tavalla kuin lapsina: jännittävänä aarreaittana.
Taidetta Ruskossa ei kuitenkaan usein näe, vaikka moni taiteilija työmateriaalinsa täältä hakeekin.
Kaoottinen jätepiha on kaukana teatterin hallituista kulisseista, ja porvarillinen hämärä -nimikin viittaa terminä käsityöteollisuuteen.
– Nimellä ja paikalla halutaan osaltaan kyseenalaistaa keinotekoinen jaottelu korkeaan ja matalaan kulttuuriin, Inkeri Jäntti paljastaa.
Tämän jakolinjan hämärtämiseen nykysirkus sopii mitä parhaiten. Se tuo katsomoihin ihmisiä, jotka tulevat hämmästymään sirkustaiteilijan tempuista – mutta myös perinteisten taidemuotojen ystäviä, jotka tulevat hakemaan taide-elämyksiä.
Ilona Jäntti on iloinen siitä, nykysirkus on noussut esiin vakavasti otettavana taidemuotona. Toisaalta häntä huolestuttaa se, että sirkustaiteilijat ovat alkaneet ottaa itsensä liiankin vakavasti.
Ammattilaiset haluavat taiteellisella tulkinnallaan erottautua koko ajan kasvavasta harrastajamassasta.
– On harmillista, että moni kouluttautuu vuosia tälle alalle tehdäkseen sellaisia esityksiä, joissa hädin tuskin kosketaan omaan välineeseen. Temppujen tekeminen nähdään jo liian viihteellisenä, Ilona Jäntti sanoo.
Nykytanssitaustainen Jäntti haluaa jatkossakin säilyttää ilma-akrobatian osana ilmaisuaan.
Porvarillinen hämärä -esityksessä nähdään sirkusta myös maan tasalla. Jäntillä on vieraana ruotsalainen notkeusakrobaatti ja käsilläseisoja Manda Rydman.
Eipä väheksytä porvarillista hämärää
Jarno MällinenToisin kuin voisi luulla, porvarillinen hämärä ei ole moralistinen termi. Se on vanha ajanmittauksen apuväline, yksi kolmesta hämärän lajista.Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry:n mukaan käsite juontuu keskiajalta: porvarillisen hämärän aikaan käsityöläiset ja porvarit näkevät vielä tehdä töitään ulkona, jos sää on selkeä.
Nykymääritelmä on tarkempi. Porvarillinen hämärä vallitsee, kun Auringon kiekon yläreuna on juuri painunut horisontin taa ja sen keskipiste on korkeintaan kuusi astetta horisontin alapuolella.
Porvarillisen hämärän lopulla kirkkaimmat tähdet ja planeetat alkavat näkyä. Tämän jälkeen, Auringon kiekon keskipisteen ollessa 6–12 astetta horisontin alapuolella, vallitsee nauttinen eli merenkulkijain hämärä.
Tähtiä näkyy jo paljon, ja merellä erottuu vielä horisontti. Niinpä tähtien korkeuksia voidaan mitata sekstantilla ja tällä tavoin määritellä aluksen sijainti.
Kun Auringon kiekon keskipiste laskee 12–18 astetta horisontin alapuolelle, himmeimmätkin tähdet alkavat tulla havaittaviksi. Vaiheen nimi onkin astronominen eli tähtitieteellinen hämärä.
Auringon painuessa yli 18 astetta horisontin alapuolelle saapuu pimeys. Auringonvaloa ei enää juuri siroa ilmakehästä ja taivaan kirkkaus on 1/400 000 siitä, mitä se oli Auringon ollessa horisontissa. Valosaaste voi tosin kumota tämän.
Mutta jos taiteellisia sivumerkityksiä ajatellaan, porvarillisen hämärän synonyymi yhteiskunnallinen hämärä istunee paremmin nykyaikaan.
Artikkelin lähde Kaleva 10.08.2016.