Ennätysmäärä tyhjää liiketilaa odottaa toimijoita

Oulun ydinkeskustassa ei ole ainakaan tällä vuosituhannella ollut yhtä paljon tyhjiä liiketiloja kuin nyt. Ydinkeskustassa vuokralaisehdokkaat odottelevat, miten isot tilat jaetaan.

Pasi Klemettilä

Oulu

Oulun ydinkeskustassa on liiketiloja tyhjillään jo ennen Anttilan tavaratalon lähtöä enemmän kuin kertaakaan tällä vuosituhannella.

Toimitiloja välittävän Catella Property Oy:n myyntipäällikkö Pekka Laurila-Harju heittää arvion reilusta 10 000 tyhjästä neliöstä. Jos tähän lisää Anttila-tavaratalon käytöstä vapautuvat nelisen tuhatta neliötä, lukema nousee jo noin 14 000:een.

Ja jos vielä laskettaisiin mukaan Stockmannilta ensi vuoden alussa vapautuvat noin 17 000 neliön tilat, tilasummasta kertyisi todella huomattava.

Laurila-Harjun mielestä liiketilojen menekki ei sinänsä ole hyytynyt Anttila-keikauksen takia. Pieniä liiketiloja menee vuokraajille.

Vuokratasossakaan ei ole hänen mukaansa vielä näkynyt joustoa alaspäin. Tilojen omistajat pyrkivät edelleen lähtökohtaisesti saamaan uudelta vuokralaiselta samanlaisen vuokratuoton kuin aiemmaltakin vuokralaiselta.

Isojen liiketilojen täyttäminen on haastavaa. Suuria toimijoita ei niin vain Suomesta löydy aukkoja paikkaamaan.

Konkurssiin menneen Anttilan käyttämiä liiketiloja Oulussa hallinnoi LähiTapiola. Kiinteistöpäällikkö Jussi Roineen mukaan he eivät ole vielä ehtineet markkinoimaan tiloja, kun vielä ei edes tiedetä, milloin Anttila tiloista lopullisesti lähtee.

– Joitakin tiedusteluja meille on tullut, kun asia on ollut niin julkinen. Olemme käyneet tiloja esittelemässäkin.

Oulun ydinkeskustan liiketilojen tilanne on Roineen mielestä tavallaan pattitilanteessa, jota Anttilan lähtö ehkä vähän pahentaa.

– Nyt odotellaan, mitä Stockmannin osalta tapahtuu ja miten Valkea lähtee käyntiin, siellähän on osa tiloista vielä ottamatta käyttöön Gallerian puolella, Roine sanoo.

– Kyllä varmaan tilat saadaan vuokrattua ydinkeskustassa. Nyt vuokralaiskandidaateilla on mahdollisuus odotella, mihin tilanne menee, ja nyt he sitten katselevat, mitä tapahtuu, Roine sanoo.

Hän arvelee, että Anttilaltakin tyhjäksi jäävä tila saatetaan joutua paloittelemaan useammille vuokralaisille kuin yhdelle.

Sellaisia toimijoita ei ole paljon, jotka voisivat ottaa kerralla paljon tilaa käyttöönsä.

– Isoilla toimijoilla toiminta on sen sorttista, tavara niin isoa ja logistiset vaatimukset sellaisia, että ne eivät ehkä tarvitse keskustan myymälöitä. Heille voivat riittää niin sanotut autoilevat asiakkaat.

Osittain kyse voi Roineen mukaan olla vuokrien neliöhinnastakin. Etäämpänä ydinkeskustasta vuokrat ovat alempia.

Stockmannin Oulun tiloja hallinnoivan CBRE Global Investorsin edustajalta ei saatu perjantaina kommenttia tilojen vuokrauksen edistymisestä.

Kesken on myös entisen Pukumiehen tilojen vuokralaisten hankinta, kertoo tiloja hallinnoivan Corbel Oy:n kiinteistöpäällikkö Heikki Salopuro.

– Neuvottelut vuokralaisista ovat kesken. Kiinnostusta on tilojen suhteen, kertoo Salopuro.

Anttila-konkurssissa lopettavan Kodin 1:n jäljiltä Paljekuja 5:ssä vapautuu noin 7 000 neliötä. Tilat omistaa sijoitusyhtiö Kruunuvuoren Satama Oy, jossa Kesko on merkittävä omistaja.

Keskon aluejohtaja Jari Saarinen on toiveikas tilojen vuokrauksen suhteen. Yhteydenottoja aiheesta on heille jo tullut.

– Se on iso tila, mutta se on niin keskeinen kauppapaikka, että jo tämänhetkisen kiinnostuksen perusteella uskon, että se täyttyy kyllä aika nopeastikin, Saarinen sanoo.

Kiinnostuneiden joukossa on ollut sekä isoja että pienempiä toimijoita.

Kesko uskoo Anttilan Kodin1-tavaratalon tyhjeneviin 7 000 neliön tiloihin löytyvän melko sutjakasti uusia vuokralaisia, koska tilat ovat hyvällä paikalla. Kiinnostuneita kyselijöitä on jo ollut.

Creative Commons -lisenssi

Artikkelin lähde Kaleva 20.08.2016.