Artikkelin lähde Kaleva
Kari SallamaaVienan runonlaulajasuvut, Kalevalan isät ja Kantelettaren äidit ovat pääosin tulleet Oulujokivarresta alkaen Hailuodon Malisista ja Pikkaralan Perttusista jatkuen Oulujoen Ahosiin ja Paltamon/Vuolijoen Karjalaisiin.
Matkan varrella on myös Utajärven Ahmas, joka on merkittävin pohjoispohjalainen runokylä. Sieltä tunnetaan ensimmäinen nimeltä mainittu kalevalamittaisen runon taitaja ylipäänsä, itsellisnainen Lusia Korhonen, jonka traaginen kohtalo saa esittelynsä Oulunsalo soi -festivaalin oopperassa Ahmaksella perjantaina.
Lusian repertuaarista ei tiedetä muuta kuin käräjäpöytäkirjan maininta, että hän kuolemaan mennessään lauloi vanhoja loitsurunoja. Sen sijaan Ahmaksen seuraavan laulumestarin, Pekka Kukkosen runoista on tallessa viisi. Ne ovat niin merkittäviä, että Elias Lönnrot otti ne Kalevalan keskeisen jakson, Väinämöisen veneenveiston, polvenhaavan, hauen leukaluisen kanteleen sekä Orfeus-efektin, Väinön soiton pohjaksi.
Kukkos-Pekka (1770–1825), joka räätälinä ja lukkariksi ryhdyttyään käytti nimiä Gullberg ja Gullstén, toimi pitkään Rovaniemen kirkon kanttorina. Häntä laulattivat ja julkaisivat sekä merkittävä kansanrunouden kerääjä Zacharias Topelius vanhempi, kuulun satusedän isä, että Turun yliopiston opettaja Reinhold von Becker, Lönnrotin ohjaaja eepoksen tielle.
Kukkonen-Gullstén perustelee Väinämöisen veneenveistopuuhan, joka muuten jäisi irralliseksi. Naisasioissa huono-onninen vanhus kosiskelee kaunotarta, Ilman impeä, joka torjuakseen seksuaalisen häirinnän vaatii mahdottomia ansiotöitä, kuten veistämään veneen kehrävartensa muruista.
Ahmakselta lähtöisin ovat isä ja poika Kylmänen. Samuli Kylmänen (1781–1843) oli alkuaan Pyykkö, mutta muutettuaan Muhoksen Kylmälänkylään hän vaihtoi tavan mukaan nimensä taloa myöten. Hänen äitinsä oli syntyään Karjalaisia, läheistä sukua suurelle Vienan runonlaulajalle Martiska Karjalaiselle. Tämä oleskeli pitkään sukulaistalossa Kylmäläsessä oppien ison osan runoistaan ja loitsuistaan Heikki Kylmäseltä (1803–1858).
Vuorovaikutus vienalaisten ja oulunseutulaisten välillä oli tiivistä: laukkukauppaa, poikkinaintia, sukulaisvierailuja ja kausitöitä. Näin kulkivat laulutkin merimaista Vienaan ja takaisin.
Myöhemmin Utajärven kalevalarunous on ollut vähäistä, kuten muuallakin Pohjois-Pohjanmaalla. Tallessa on vainolaistarinaan liittyvä lause ”Kengässä uro parempi, ruojuessa rohkeampi”. Se liitetään sekä 1500-luvun lopun vanhan vihan aikaiseen Iso-Räisäseen että Pietosen isäntään. Kun vihavenäläiset, itse asiassa vienalaiset, tulivat vaatimaan talon rikkauksia, isäntä tokaisi repliikin ja huitoi tuppiroskalla viholliset tiehensä.
Sata vuotta sitten muutama utajärvinen nainen vielä osasi kalevalamittaisia runoja. Leski Maria Mikkonen lauloi Hämeen ihmeitä. Emäntä Liisa Korhonen, todellinen lauluemo taisi osan keskiajalta periytyvästä Myyty neito -runosta. Se on häärunostoa, jossa itsetietoinen neito toivottaa huonoa hänet myyneille omaisilleen.
Itsenäisyyden ajan alussa Utajärvellä oli vanhalla mitalla käytössä enää lyhyitä lastenrunoja. Mutta niitä oli niin paljon, että pitäjä oli Samuli Paulaharjun tarkkaan tutkiman Hailuodon jälkeen tärkein kalevalamittaisen runon tyyssija.
Koko Pohjois-Suomessa on yleinen leikkilauluna käytetty, mutta historiaa henkivä painajaismainen laulu. Liisa Korhonen lauloi: ”Venäläinen verikoira, kierokaula karjalainen, tappo isän, tappo äitin, olipa vähällä minunni tappaa”.
Muhos julistautui 1990-luvulla kalevalaiseksi kunnaksi innoittuneena Olavi Suorsan Oulujokivarren runonlaulajasukuja koskevista selvityksistä ja siksi, että merkittävä nykykirjailijasuku, Paasilinnat kiertyvät runonlaulajiin Gullsténien kautta.
Vasta sisarussarjan isä, Petsamon poliisi Väinö Gullstén suomensi nimen Paasilinnaksi. Muhoksella ja sen entisellä kappelilla, Utajärvellä on oikeus vaalia kalevalaista perintöä, mutta ennen kaikkea Ahmaksen perinnekylällä.
Artikkelin lähde Kaleva